Luokanopettajan arki

Katson kentän laidalla jalkapalloa, kun poikani pelaa. En ole valmennuksessa mukana. Olen huoltajana, kuljen poikani mukana ja avustan siinä sivussa joukkuetta. Mukana on paljon isejä. Isien puhe on kovaa. Kulttuuriin kuuluu miesjoukoille tyypillinen, vittuilu, kukkoilu, machoilu. Isät puhuvat päälle ja pätevät. Puheissa näytetään paikka, osoitetaan hierarkiaa. Oletus on tietysti, että se on ok ja kaikki sen hyväksyvät ja siihen alistuvat. Tarkoitan nyt isien välisiä suhteita ja kommunikaatiota. Poikia kohdellaan kauniisti, oikeudenmukaisesti ja kannustaen. Tietysti se on tärkeintä. Silti koen oloni vieraaksi, kun alkaa hierarkiakukkoilu ja paskan nauraminen. Tyypillistä on tehdä jokin isä naurunalaiseksi. Aina se ei ole ivallista, mutta tienviitta raakuuteen on lähellä. Miessakkien kommunikointi on kaltaiselleni itkuherkälle taiteilijalle välillä liikaa. Haluaisin puhua kukista, taiteesta ja olla kauniisti. Naisten seurassa on pehmeämpää. Ymmärrys ja empatia ovat enemmän läsnä.  

”En halua, en tykkää, ei mun tarvii”. Lasten suusta kuulee usein näitä perusteluja. Luistimet jätetään kotiin, kun ”jää on liian liukas”. Isä ja äitikin saattavat sanoa, ettei lapsen tarvitse tehdä ” jos ei se kerran halua”. –”En minä sitä voi pakottaa”, äiti kertoo ihan tosissaan. Miten me koulussa siihen pystymme ilman oikeudenkäyntejä ja syytettä henkisestä väkivallasta ja lapsen raiteilta suistamisesta, jos vanhemmat eivät onnistu. Mikä   on, kun ei enää onnistu? Armeijassa opin saman luistauttamismallin. Silloin naureskeltiin, kun haettiin vemppaa veksistä omalla diagnoosilla ”rintaan pistää ja vituttaa.      Kypärää ei voi laittaa päähän, kun on liian paksu tupsupipo ja äiti ei pakannut ohuempaa pipoa ja siksi ei voi luistella.   Ohjeistin leikkaamaan tupsun pois. Koulun lainakypärä on väärän värinen, ei voi luistella. Käskin värittää kypärän tussilla. Koulun lainapipo ei kelpaa. Niissä on muka täitä.    Luistelutunnilla 15 asteen pakkasessa ja kovassa tuulessa lapsilla ol

Tommy Taberman kirjoitti runon Sääntö kokoelmassaan Veren sokeri. Ihmisen anna mennä, miehen, naisen, lapsen, vapautta janoavan Avaa ovet ja ikkunat sillä ketään ei voi käskeä Vain yhdestä pidä kiinni, äläkä ikinä päästä Vain sielustasi pidä kaksin käsin kiinni. Vain sielustasi pidä kaksin käsin kiinni. Upea ohjenuora olla pyllistelemättä, mielistelemättä, kaunistelematta   ja ennen kaikkea kauhistelematta yhtään mitään.    Pidän sielustani, yritän pitää sielustani kiinni siten, että en ajattele työtä vapaalla. Työssä ajattelen usein vapautta. Sielusta huolehdin, kun yritän töissä olla vain töissä, en vapaalla ja vapaalla en töissä. Vaikeaa se on. Mieli karkailee helposti muualle, yleensä tulevaisuuteen, tulevaisuudessa johonkin hetkeen, joka on kiintopiste. Kiintopiste jakaa ajan ennen kiintopistettä ja sen jälkeen. Minulla on iso kiintopiste, kesäloma. Kiintopisteeseeni on 12 viikkoa. Pieni kiintopiste on 7 viikon kuluttua koittava pääsiäinen. Olen ki

-           Hei kulkaa, ystävät kuunnelkaa! On tullut uusi ohje, ohjeistus, käsky, mahtikäsky, paimenkirje, postilla, asetus pääkallopaikalta, virastojen huipulta, itse majesteetilta. Nyt on sitten, nyt on sitten jatkossa niin, että mikään ei saa enää maksaa mitään, sanoi oppilaitoksen johtaja eräänä maaliskuisena aamuna. -             Anteeksi vain, siis mikä ei saa enää maksaa mitään? -           Mikään ei saa enää maksaa mitään. Opettajana et saa oppilailta kerätä latin latia enää yhtään mihinkään. -           Miten sitten hoidetaan retkirahojen, leirikoulujen rahavarojen keruu? -           Teidän pitää perustaa vanhemmista komitea, rahankeruuryhmä ja tutkailla varainhankintaa ulko-ja yläpuolelta. Ikään kuin mahdollistatte, luotte puitteet varainhankinnalle ja jättäydytte sivuun, varjoon. -           Niin kuin työmarkkinaneuvotteluissa tietyt ammattijärjestöt? -           Mitä vihjailet? -           En mitään. -           Sitä minäkin. -           Olisimme lähdö

Viestikisa oli alkamassa. Joukkueita oli ilmoittautunut hyvin kisaan mukaan. Lääkärien joukkueessa hiihti työterveyslääkäri T.Virsu, Ortopedi A. Torso, Psykiatri E. Alchemin ja Elänlääkäri Armas Hund. Lääkäreillä oli lääkeyhtiön sponsoroimat sukset, joissa oli huomioitu hiihtäjän paino, pituus ja hiihtotyyli. Lääkefirmat sponsoroivat myös suksivoiteet, jotka olivat laboratorioissa kehitetty ja apinoilla testattu. Epäiltiin myös, että lääkärit olisivat saaneet piristeitä lääkefirmoilta. Hiihdon jälkeen lääkäreitä odotti pirtubooli kelohonkaisella mökillä, jossa oli kuulemma palju ja hieroja. Juristien joukkueessa viivalle saatiin asetettua kovatasoinen viestikvartetti: korkeimman oikeuden presidentti P. Koskikara, varatuomari Einar Wau Suupohjan alueen latupohjien osastonjohdosta, Syyttäjä Paul Alta ja notaari Eivor Ahmatov. Elinkeinoelämän keskusliitot seisoivat juristien takana. Kisan jälkeen juristeja odotti poroajelu tunturiin ja pääsyliput operettiin, joka järjestettiin jäälinna

Uusi lumi on vanhan surma. Niin sanotaan. Niin uskotaan. Uudet valinnat elämässä eivät surmaa vanhoja valintoja. Valintojen seuraukset kestävät pitkään, kauan, yleensä koko elämän. Siksi elämässä ei voi tehdä montaa kertaa suuria valintoja. Tai voi tehdä, mutta ne syöksevät perheet, yhteisöt surkeaan kaaokseen ja sekasortoon. Nykyään on hyväksyttyä ja ihan ok, että yksilö yhteisön jäsenenä saa onnellisuudentavoitteluluvan ja hänestä tulee tiedostava yksilö ja elämän valitsija. Kännykkä kädessä, tinder auki, lötkötuoppi siideriä pöydällä onnellisuuden tavoittelija kuuntelee Kaija Koota ja iskee hampaansa onneen kuin käärme kuolleeseen hiireen. Itsensä tiedostus. Omien unelmien todeksi eläminen. Onnellisuus saa pakastetun hiiren muodon. Muovinen, plastinen on itsensä tiedostavan onnellisuudentavoittelijan varjomaailma.      Miksi ihmisille tuputetaan ideaa onnellisuuden tavoittelusta? Etenkin kun perheet hajoavat ja kaikilla on paha mieli.   Minun on helppo vastustaa ideaa. En ole o

Lapsuudessa katselin hyppytornia alhaalta mäkikummusta. Katselin, kuinka toiset hyppivät. Toiset liisivät uljaasti. Jotkut hyppelivät leikkisästi. Sitten tuli käsky kävellä portaat ylös hyppytornille. Isä talutti minua kädestä. Tunsin, että se oli hänelle vastenmielistä. Vastenmielistä pitää minua kädestä ja taluttaa portaita ylös. Jäisit nyt. Jäisit tähän alas. Äitikin tulee kohta. Ehkä.    Hyppytornin ovi oli auki. Mäkihyppääjät ohittivat minut. Iloisesti hälisten he kulkivat hissille. Hissi tuli ja nielaisi heidät sisään ja aloitti matkansa ylös torniin. Katselin ylöspäin. Näin hyppyrin keulan. Kuulin suksista lähtevän suhinan. Näin hyppääjän irtoavan hyppyrin keulalta. Vitsi, se uskalsi. Se teki sen. Kohta minäkin hyppään. On vuoroni. Minun vuoro. Kuuluuko elämässä tulla minun vuoro? Mistä minä sen olisin voinut tietää, 7-vuotias poika? Jäin leikkimään hyppytornin juurelle. Hiihtelin sitä ympäri uudestaan ja uudestaan. Katselin, kun ne muut hyppivät ja ajattelin omaa vuoroani.