Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Vanha maailma tuli taas, jäädäkseen?

Ihminen tottuu ja sopeutuu uuteen nopeasti. Minä ainakin. Sosiaalinen paasto eläviin ihmisiin, ihmisten karttelu ja väistely sopii minulle. Ihanaa, kun minua kartellaan, pelätään, väistellään. Tämä saisi jäädä perintönä Koronasta, koulumaailmaankiin. Etäopetus on ollut ihanaa. Ei massojen, laumojen ryhmädynamiikkaa, tai aina kun etäopetuksessa mölyapina alkaa kiroilla tai hössätä linjoilla mikrofonin toisessa päässä, minä painan vain nappia mykistä ja tämä mykistyy, kunnes älyää avata mikrofoninsa uudestaan.   Maailman on surkeassa jamassa, tottakai. Toivon tietysti, että Korona kukistetaan mahdollisimman pienin vaurioin.   Eilen telkkua töllöttäessäni havahduin sellaseen tosiasiaan, että kun alkaa maailmanlopun paskin ohjelma Voice of Finland tai Ruisrockin Kaija Koon keikka viime vuodelta, niin tuntuu, että kaikki tuo ärsyttävästi käyttäytyvä yleisömassa kuuluu jo toiseen maailmaan, vanhaan maailmaan, entisiin aikoihin, kun kokoonnuttiin juomaan metabolista a...

Etäopetusta talvisodan aikana 30.11.1939-kevät 1940

Isoäiti, sota-ajan lapsi, lähti Hesasta sotaa pakoon böndelle tätinsä ja mummonsa kanssa. Kansakoulut pantiin kiinni, kun viholliskoneet pommitti Stadia. Iso maatila otti vastaan. Sieltä paukahti työvelvoitteita ja oli paljon lapsia, joiden kanssa leikkivät metsässä poikkeustilan aikana. Piilosta lähinnä ja etsivät desantteja. No, siihen etäopetukseen. Etäopetusta kuulemma antoi Hesari. Sanomalehdessä julkaistiin kansakoululaisille tehtäviä, joita olisi pitänyt kaunokirjaimin vahakantiseen vihkoon duunata. Isoäiti kertoi, että täti ja mummo ei huomannut Hesarin tehtäviä ja isoäiti leikki metsissä lasten kanssa päivät läpeensä. Keväällä piti palauttaa vahakantinen vihko, joka isoäidillä oli tyhjä. Siitä seurasi luokalle jäänti. Toista se on nyt etäopetuksen aikana, kun on Teams, ja Pedanet ja Wilma ja Googleclassroom ja opettaja päivystää linjoilla 24/7 ja tarkastelee työkirjoja ja tehtäviä. Mietin, mitenkähän Etelä-Euroopan vanhat kulttuuri- ja sivistyskansat, miten siellä signor Pup...

Koronan negatiivisten talousvaikutusten taittamiseen OAJ-ase

Nyt kun on tämä Korona-virus ja talous sakkaa pk-yrityksillä ja vähän isommillakin, niin olisiko yritysten aika laatia vuotuinen budjettinsa opettajien työaikamallin mukaan. Sillä nimittäin tulisi huomioituja nopeasti tarttuvat globaalit kulkutaudit ja myös ilmaston lämpenemisen aiheuttamat äärimmäiset sääilmiöt, jotka voivat sotkea talouden ja uhata rahahanoja. Ehdotan tätä aivan vakavalla naamalla. Se olisi varautumista aina pahimpaan, mikä maapallollamme valitetavasti on edessä. Tällä mallilla yritykset laativat itselleen iisimmän, vähemmän kunnianhimoisen vuosibudjetin, jossa olisi huomioitu se mahdollisuus, että kolme kuukautta vuodesta voi mennä virukselle, karanteeneille, desinfiointiin, tuhotulville, kuivuudessa sitkutteluun, metsäpalojen sammutteluun ja kaikkeen muuhun yleishyödylliseen Telluksen pelastustöihin.   Tarkoitan tällä sitä, että yritykset maksaisivat työntekijöilleen palkkaa vain yhdeksän kuukauden työstä, joka ovelasti voisi jakaa 12 kuukaudelle. Tai mikse...

Suomalainen välittämisen kulttuuri

on puhdasta paskaa. Välittäminen tapahtuu aina sosiaalisen status-rankingin mukaan. Suomalainen välittää vittuilemalla ja iskemällä heikkoihin kohtiin ja olemalla ilkeä. Suomalaisessa välittämisessä tehdään aina selväksi jakolinjat meihin ja muihin. Perussuomalaiset voisivat käyttää muukalaisvihamielisyyden sijaan aivan vain puhdasta tosiasiaa, että älkää tulko jo riittävästi elämässänne kärsineet piskuiseen isänmaahan, jossa keskeisimmät arvot ovat itsekkyys, satuttamisen halu ja silmien muljauttelu halveksunnan merkkinä. Suomalaisuus on raadollista ja ahdasmielistä. Suomalainen välittää lompakolla ja toiselle annetaan omasta vasta kun pistooli on omalla ohimolla tai  ramboveitsi omalla kurkulla. Silloinkin nikotellen.    Saatana. Suomalainen on aina suomalaisimmillaan, kun hän epäilee tihrusilmillään ja rakentaa aitaa niiden inhottavien muiden ja väärien, väärällä tavalla elävien, vääriä sanavalintoja käyttävien väliin.    Joskus olen pohtinut, minn...

Lastani hyljeksitään

Minua vituttaa. Saanko repiä pään irti kiusaajilta? Teen sen. Olen tosi pinteessä asian kanssa. Haluaisin huutaa tuskani maailmalle! Otan taakan kantaakseni täysimittaisena ja en enää erota omia tunteitani poikani tunteista eli jippiaijee!!!Miten mahtuu maailmaan toiselle vain kurjaa mieltä aiheuttavaa paskakaunaa? Mitä vittua! Mikä meissä aikuisissa dickfaceissa on, että meidän omista lapsista kasvaa kusipäitä, nilkkejä, ilkeitä paskanaamoja? Miksi joku valitaan paskasaaviksi? Eikö sitä vitun pahaa mieltä voi ihan itse kantaa? Kohta ammun kärpästä tykillä ja mitä?   En todellakaan enää erota omia huoliani lapsen murheista. Lisään vain niitä olemalla todella huolissani ja olen aivan hiilenä, käpynä, tuohtuneena. Mitä vittua minun lapseni on tehnyt ansaitakseen paskaa ilkeämielisyyttä? Minä rakastan lastani ja kysyn edelleen, saanko aloittaa täysimittaisen sodan kusipäitä vastaan? Saanhan? Eikö se ole oikeuteni? Kiusaajalle pitää saada häpeän taakka harteille ja ymmärrystä ...