Luokanopettajan arki

 Jäljellä on kollegoiden raakkuva korppilauma. Jäljellä on syyllisyys. Sun on pakko jaksaa roikkuu perässä tai ote irtoaa. Jäljellä on vaatimus syödä haarukalla ja veitsellä. Jäljellä on velvollisuus valvoa, että valvottavat käyttäytyvät kuin aikuiset eli mutistisen hiljaa a) kirkossa b) kirjastossa c) ruokasalissa d) käytävillä e) joka kolossa, niemessä, niemen notkossa, saarelmassa..   Huomaan, että minua masentaa, haukotuttaa. Minusta tuntuu, että sana jää kurkkuun. Typerryttävää huomata, miten huonosti voin työpaikallani. Kuin olisi syyllinen kaikkeen. Pelkään tekeväni väärin. 30 vuoden työkokemus ei merkitse enää mitään.    Pitäisi luovuttaa, riisua rohkeasti naamio ja poistua leikistä. Ja tietysti vielä, haistattaa kaikelle, kaikille, fuck off. Tämä jätkä lähtee. Ei osaa enää. Mitä ei osaa? Ei osaa jaksaa enää teeskennellä tylsää leikkiä.

  Kirjoitin viime viikolla, että olen kyllästynyt leikkimään tylsiä leikkejä. Ennen sain harjoittaa luokanopettajan tointani itsenäisesti, omin päin, autonomisesti. Nautin siitä. Olin vuorovaikutustaiteilija, -ammattilainen ja sain käyttää laajalla paletilla luovuuttani, herkkyyttäni ja ivallisuuttani. Nyt on vallalla yhteissuunnittelu, opettajaparina työskentely, joustavat ryhmittelyt ja yhteistyötä pitäisi tehdä. Mutta, minä olen yhden miehen show, one man -show. Moderni aika pakottaa minut luopumaan herkkyydestäni, nerokkuudestani ja lopulta kaikesta siitä, missä olen hyvä ja mikä on vahvuuteni.    Kerran viikossa me suunnittelemme seuraavan viikon opetuksen. Kollegani on tylsimys, virkamies ja komentajakapteeni monotonisella nuotilla, aamen. Hänellä on lompakko täynnä tylsiä tehtäviä, suorituspaketteja, opetusteknisiä raiskauksia, valon ja varjon-sommitelmia, väritystehtäviä ja saatanallinen määrä digitalisia sovelluksia ja jokaiseen erilliset käyttäjätunnukset ja salasanat ja mi

 Opettaja välituntivalvonnassa. Opettaja juttelee toisen opettajan kanssa. Kolme lasta leikkii koivunoksalla, kookkaalla koivunoksalla koulun pihalla. Leikki on hauska. Toisen opettajan nimi on Nuija, toisen Tosinuija. Koulunkäynninavustaja saapuu paikalle heijasteliiveissään. Hän äyskäisee Nuijalle ja Tosinuijalle: - Ettekö te puutu tuohon? Ettekö te yhtään välitä, mitä täällä tapahtuu. Silmienne edessä saatana!    Nuija ja Tosinuija eivät huomaa. Heillä on aikuisten juttu kesken. Avustaja kuulee korvissaan lauseen, jota hän maistelee lopun elämäänsä, nuolee kuin tikkaria. - Puutu itse, aivoton apina!