Luokanopettajan arki

 ovat laatimaan teesejä ja ukaaseja työnantajalle. Viittaan tällä Petri Kääriäisen lausumiin uusimmassa Opettaja-lehdessä, jossa hän vannottaa, että OAJ on ajan hermolla, mitä tulee taisteluun puolustettaessa opettajien työolosuhteita, koko ajan työnantajan opettajille tyrkkäämistä tehtävistä..    En sitä epäilekään. Varmasti edunvalvonta tekee hyvää työtä. Mutta, miksi me emme allekirjoita kymmentuhatpäisin laumoin seuraavia adresseja: 1. Arviointikeskustelut on poistettava tai jos ne on pidettävä, niistä erilliskorvaus tai huojennus, kuten jossakin vaiheessa oli. 2. Inkluusio purettava, erityisluokat palautettava, luokanopettaja tekemään  luokanopettajalle kuuluvia tehtäviä. Jos luokanopettaja toteuttaa inkluusiota, erilliskorvaus hänen joutuessa tekemään erityisvaativaa opetustyötä ilman koulutusta.  Kun saisimme  eteenpäin kymmenien tuhansien tyytymättömien opettajien allekirjoittaman lausunnon, niin muuttaisiko se mitään? Tuskin. Mutta tulisi ehkä selväksi se asia, ettei haukkumat

 Se minun pitäisi sanoa sinulle, mutta en sano. En sano, kun tiedän, että tiedät sen. Mistä nyt kiikastaa?Rakkaani on kohdannut elämässään kerran aikaisemmin ystävyyden loppumisen siten, että ystäväksi kutsuttu vain otti ja muutti pois, hävisi hänen elämästään, näkyvistään, horisontin taakse. Ystävä vaihtoi kaupunkia, työpaikkaa, sukupuolta, aivan kaiken. Hänestä jäi jäljelle vain epätodellinen, valheen kaltainen uni: oliko ystävää edes olemassa? Oliko hän lihaa ja verta vai kuumehoure, hallusinaatio. Muistan, kuinka paljon se sattui rakkaaseeni. Niin suuri loukkaus. Nyt siitä on kulunut yli kymmenen vuotta. Varmaan kuollut koko pilvilinna.   Tämän syksyn aikana rakkaani läheinen ystävä, lapsuuden ystävä laittoi välit poikki. Väitti, että erottuaan miehestään, hän ei ole pystynyt kohtaamaan rakastani. Kokee olonsa epämiellyttäväksi. Mutta nyt se loukkaa myös minua. Olemme vieneet tätä ystävyyden poikkilaittajaa meille rakkaisiin paikkoihin. Mutta, mitä minä siitä ymmärrän? Mitä kauemmi