Luokanopettajan arki

Kävin katsomassa uuden Tuntemattoman sotilaan. Hahmoarsenaali Linnan teoksessa on armottoman laaja ja haastaa lajissaan jopa Hugon Kurjat.  Tuntemattoman hahmot voidaan karkeasti jakaa alusta lähtien valmiiksi  ja sodan edetessä hitaasti itsekseen tuleviksi ja kypsyviksi henkilöhahmoiksi. Rokka, Koskela, Lammio, Hietanen, Lahtinen ja Rahikainen ovat alusta asti valmiita ja täydellisiä omassa kokemus-ja elämyshorisontissaan.  Rokka saapuu kovaäänisenä ja huumorintajuisena räyhääjänä täydennysmieheksi konekiväärikomppaniaan ja haavoituttuaan lähtee samana iloisena kiroilijana Lyytin luo laskemaan lasten lukumäärää, jos se vaikka olisi lisääntynyt. Rokan yli-inhimilliset sotilastaidot ja rohkeus nostavat hänet tavallisen kuolevaisen yläpuolelle.   Koskela on läpi kirjan alaistensa arvostama joukkueenjohtaja, jossa ei ole herraa muuta kuin taistelutilanteissa, kun pitää ottaa vastuu joukkueesta ja johtaa sotilastoimi mahdollisimman pienillä miehistömenetyksillä. Hän on näkymätön isähahm

Pukin parran takaa katselin suomalaisten  perheiden jouluja jouluaattona. Jouluaaton ydin on perinteen siirto. Lapset manipuloidaan kuuntelemaan hämärän hyssyä, kulkusten kilinää ja salaperäisiä rasahduksia nurkissa. Ennen aattoa on parvekkeelle ja takapihoille tehty tontun jälkiä ja kiikutettu puurokattilaa autotallin nurkalle, että yön hämärissä kyrpäinen 1800-luvun metsätonttu tai modernimpi Korvatunturin tarkkailijatonttu olisi tyytyväinen. Näin siirretään agraaria ja animistista perinnettä diginatiiveille.    Lapset odottavat pukkia malttamattomina ikkunan takana. Pukki könyää keppi kädessä ilman lahjoja odottavien lasten silmien eteen ilmestyäkseen lahjasäkki olalla kohta oven taakse. Pukin pitää pyrkiä sisälle vihaiselle koputukselle, jolla luodaan pukista myytti  Korvatunturin autoritäärisenä pääjohtajana, jonka edessä ovet avautuvat sepposen selällään ja sopii hänen korkeutensa astua niin mahtipontisiin saleihin alle kristallikruunujen välkkeen  kuin mataliin, täiden ja lut

Joulu nostaa pintaan kaukaisia muistoja, muistoja lapsuudesta. Lapsuuden muistot satuttavat, repivät rikki ja värjäävät aikuisuuden joulut samoilla harmaan ja epäonnistumisen sävyillä kuin lapsuudessa. Lapsuudessa joutui kaiken ottamaan vastaan ja hyväksymään kohtalonsa, joka oli tuomio. Alkoholi ei ollut ongelma. Se loisti poissaolollaan. Joulun tunnelma oli vain  reväisty perseestä. Se, että olen jo yli 20 vuotta viettänyt joulua omillani, ei saa muistoja katoamaan. Joulu on perseestä reväisty juhla. Tuomion nimi oli perhe, joka ei halunnut olla eikä koskaan onnistunut olemaan perhe.    Jos Tommy Hellstenin virtahepo-myytti on olemassa, löytyi se myös meidänkin joulusta. Äiti määritti tunnelman. Hän ei ollut tyytyväinen. Hän ei halunnut olla siinä joulussa, johon hänet oli omien lapsuudensa perseestä revittyjen joulujen joukosta tempaistu. Isä toimitti huvittavaa hovimestarin, lakeijan, siivoojan, tiskarin roolia  ja tulkitsi äitini mielen liikkeitä ja tuntemuksia kuin Ateenan p

Hännystelijöitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Heikko johtaja tarvitsee itsensä ympärille turvaverkon, jolle hän hajauttaa vastuun päästäkseen kantamasta täyttä vastuuta itse. Hännystelijä haistaa heikkouden ja janoaa vastuun sirpaleita. Hännystelijä käy haaskalla, imeskelee luut, kalvaa rustot ja jänteet. Johtaja on syönyt tietysti parhaimmat fileet itse aikaisemmin. Hännystelijöiden turvaverkko kokee olevansa lähempänä johtajaansa kuin tavalliset työläismehiläiset. Asema imartelee ja sumentaa todellisuudentajun.       Hitlerillä, Stalinilla ja kaikilla moraalisesti hämärän rajamailla toimineilla ja nykyäänkin toimivilla paskiaisilla oli ja on hännystelijöiden joukko sotkemassa totuuden kirkasta valoa. Monesti sikajohtajalla on jokin kadehdittava ominaisuus, jota hännystelijät kunnioittavat. Hän hallitsee jonkin osaamisalan keskimääräistä paremmin. Hän voi olla pidempi kuin muut tai kovaäänisempi kuin muut. Hän saattaa puhua päinvastoin kuin tavalliset normit. Hän saattaa arvos

Joulukuusi oli koristeltu. Sähkökynttilät loistivat kuusen oksilla. Ikkunalaudalla loimottivat perinteiset talikynttilät. Kahvi höyrysi aikuisten kupeissa. Radiossa soi Euroradion joulukonsertti Nürnbergista. Es ist ein Ros entsprungen, Tuo armon valkokyyhky  lauloi Bambergilainen jänteväkurkkuinen barokkikuoro. Totesin vaimolleni, että meillä onkin tänä vuonna hieman pienempi joulukuusi kuin viime vuonna. Poikani katseli kuusta ja totesi, että me uskotaan Jeesukseen vähemmän kuin muut. Hienosti ajateltu, sanoin hänelle. Mietin mielessäni, että meillä ei olisi kuusta ollenkaan, jos oman uskoni mukaan kuusen koko ratkaistaisiin.     Perheen kuopus ei avannut suklaakalenterinsa luukkuja. Hän sanoi avaavansa kaikki luukut jouluaattona. Silloin saa enemmän suklaata yhdellä kertaa. Kun kuusi oli tupaan tuotu, hän nukkui kuusen alla sen valoja ihastellen ja tuoksua nuuhkien. Hän oli pakahtua joulusta. Voiko jouluun tukehtua? Joulu kuristi, uhri makasi juhlapyhät henkitoreissaan ja loppiai

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Ostin kirpputorilta amerikkalaisia joululauluja kolmen cd:n boxin. Levyllä esiintyy kattava kavalkadi amerikkalaisia tähtiartisteja: Bing Crosby, Frank Sinatra, Elvis Presley, Nat King Cole, Eartha Kitt, Perry Como, Doris Day ja monia muita.  Monet lauluista olivat tuttuja. Sauvo Puhtila oli saanut idean omiin pikkuoraviinsa joulua malttamattomasti odottavista pikkuoravista Sevillen ja Chipmunksien ideasta soittaa lauluja eri nopeudella. Moni lauluista on käännetty suomen kielelle.  Frank Sinatra laulaa levyllä upeasti kappaleen Let it snow, jossa jonkinlaisen skat-kuorosoolon laulaa upea naiskuoro afrikkalaisella neekeriklangilla. Bing Crosbyn White Christmas on kaikille tuttu ja se on yksi maailman soitetuimmista joululauluista. Laulu on Irving Berlinin säveltämä sotavuonna 1942. Usa oli 1941 Japanin yllätyshyökkäyksen jälkeen Pearl Harboriin tullut sidotuksi toiseen maailmansotaan. Sotajouluina kuunneltiin varmasti ”Valkeaa joulua” ahkerasti ja ajatuksissa oltiin sotilaiden mukana

Olen miettinyt rakkautta. Miten paljon helpompaa kaikki ilman sitä olisikaan? Usein epäilen rakkautta. Onko minulla sellaista? Omistanko rakkautta? Voiko sellaista edes omistaa? Rakastaako minua kukaan? Rakastanko minä? Voiko ilman rakkautta elää? Olen melko varma, että voi. Rakkaus tekee ihmisestä epäluuloisen, haavoittuvan ja hauraan ja sellaista ei voi tasaista elämää haluava ja säännöllistä palkkaa nauttiva luokanopettaja itselleen toivoa, tavoitella tai sellaisesta edes unelmoida.   Olen siitä kuitenkin riippuvainen. Sitä haluaa saada osakseen. Huomaan miettiväni sitä joskus koko ajan. Korvat lurpalla, sydämessä viiltävä tuska kysyn saanko rakkautta, ympäröikö minua rakkaus?    Perunalaatikko eli tuuvinki imeltyy hitaasti ja siihen kuluu useita tunteja. Sen voi antaa imeltyä yön yli. Sen pitää olla imelää ja vähän makeaa. Rakkaus ei ole tuuvinki. Rakkaus imeltyy äkläkäksi ja liian makeaksi hetkessä ja muuttuu härskiksi eli härskiintyy heti, kun valot sammuvat ja kädet aloitt

"Sä oot helvetin hyvä opettaja, mutta ei susta kukaan tykkää!", möläytti liian kännissä ollut työkaveri toiselle pikkujouluissa. Rankan arvion taidoistaan saanut yritti vakuuttaa, että heillä vain on eriävät näkemykset opetuksesta.   "Sä oot aina liian kännissä!Sulla on päihdeongelma", kuului kohta vastaus. Sitten sanottiin reippaasti päin naamaa: - Olet todella lihava! - Meillä on niin huono esimies! - Huonot ruuat! - Lähden työkiertoon!   Mutta, puhdistaako päin naamaa mitään? Aiheuttaako se vain morkkiksen ja kahdenkeskisen anteeksipyynnön taukotilan hiljaisessa nurkassa? Harvemmin se muutokseen johtaa. Huono johtaminen jatkuu huonona johtamisena. Näkemyserot säilyvät näkemyseroina. Uusia pikkujouluja odotellaan ja siellä sanotaan taas päin naamaa.

Kävin kolme vuotta säännöllisesti psykoterapiassa. Kuukausi sitten Kelan korvaama jakso päättyi. Minulla on vieroitusoireita. Olen menettänyt tärkeän vuorovaikutussuhteen elämästäni. Kävin kerran viikossa vapaasti assosioimassa mieleni sisältöjä terapeutille. Nyt mietin, mitä käy kaikelle sille mielen saastalle, jota viikottain puin terapiassa?    Mielen saastaa kertyy jatkuvasti. Oma parisuhde tuottaa jatkuvaa rapaa olemiselle. Eilen huomasin, kuinka väsynyt olen siihen. Samalla tajusin, kuinka hyvällä mallilla se on. On itsenäisyyttä ja ilmavuutta. Riutuva vanhemmiltani ja isovanhemmiltani peritty symbioottinen ”joka paikkaan aina yhdessä- toimintamalli” huutaa poissaolollaan, josta olen onnellinen. Jotakin on tapahtunut läheisyydelle. En tiedä, onko se peruuttamatonta vai hetkellistä? En ole varma, onko 5-10 vuotta pitkässä parisuhteessa hetkellistä? Olen yksin asian kanssa. Olen oppinut olemaan kuormittamatta parisuhdetta kaikella pääni vaivalla. Viime viikolla aiheutin riidan

Sain kuulla, että pikkuveli sairastui psykoosiin ja vietiin suljetulle. Hän oli kuvitellut, että hänen kotiinsa oli piilotettu mikrofoneja. Häntä salakuunneltiin. Omaisena toivon parantumista, riittävän pitkää terapiaa ja sopivaa lääkitystä. Tieto ei tullut yllätyksenä. Sairaus tai oireet olivat pitkään muhineet ja olleet näkyvissä.  Veljelläni oli diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jota hän oli hoitanut kannabiksella ja alkoholilla jo useamman vuoden. Syy psykoosiin siis oli.   Luin monta vuotta sitten Martti Siiralan ajatuksia mielisairaudesta perheen sairautena: Yksi sairastuu muiden puolesta. Koko perhekin voi sairastaa, mutta onhan siinä jotakin kristittyä koko asetelmassa, että yksi uhrataan muiden puolesta.  Perheeni oli suljettu osasto. Ulkomaailmaan ei pidetty yhteyttä. Vain pakolliset sukulaissuhteet hoidettiin. Ystäviä ei ollut. Veljelläni oli ystäviä. Hän oli aina poissa, kavereiden luona tai jossain muualla. Olin aina kotona. Minä maadotuin liikaa, veljeni e