Perseestä reväisty koko joulu

Joulu nostaa pintaan kaukaisia muistoja, muistoja lapsuudesta. Lapsuuden muistot satuttavat, repivät rikki ja värjäävät aikuisuuden joulut samoilla harmaan ja epäonnistumisen sävyillä kuin lapsuudessa. Lapsuudessa joutui kaiken ottamaan vastaan ja hyväksymään kohtalonsa, joka oli tuomio. Alkoholi ei ollut ongelma. Se loisti poissaolollaan. Joulun tunnelma oli vain  reväisty perseestä. Se, että olen jo yli 20 vuotta viettänyt joulua omillani, ei saa muistoja katoamaan. Joulu on perseestä reväisty juhla. Tuomion nimi oli perhe, joka ei halunnut olla eikä koskaan onnistunut olemaan perhe.

   Jos Tommy Hellstenin virtahepo-myytti on olemassa, löytyi se myös meidänkin joulusta. Äiti määritti tunnelman. Hän ei ollut tyytyväinen. Hän ei halunnut olla siinä joulussa, johon hänet oli omien lapsuudensa perseestä revittyjen joulujen joukosta tempaistu. Isä toimitti huvittavaa hovimestarin, lakeijan, siivoojan, tiskarin roolia  ja tulkitsi äitini mielen liikkeitä ja tuntemuksia kuin Ateenan papit Delfoin oraakkelia. Me lapset katselimme ja kuuntelimme kummallisia vuorosanoja ja yritimme olla hiljaa, pois tieltä ja toimia oikein, että portsarin ja pyövelinkin roolia sujuvasti näyttelevä isäni ei olisi saanut aikaan mitään mahtipontista teatraalista kohtausta. Mutta tuomion nimi oli kutakuinkin se, että kukaan ei halunnut oikeasti näytellä ”Lapsuuden kodin joulu”-näytelmää.

  Jouluaattona kuuluimme ihmiskuntaan joulurauhan julistukseen asti. Söimme joulupuuron äidin sukulaisten luona. Sitten kävelimme kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Kotiin päästyämme muu maailma hävisi, heinäsirkat hävittivät ilon ja vedenpaisumus vyöryi ylitsemme. Olimme perhe. Aattoiltana isä otti puheluita sukulaisille. Olisin halunnut olla isovanhempieni luona joulut. Olisin halunnut tuntea kuuluvani sukuun ja kokea yhteisöllistä iloa ihmisten kanssa joulun aikana. Mäkihypyn Keski-Euroopan mäkiviikko oli ensimmäinen merkki siitä, että joulu alkoi väistyä, mistä olin kovin onnellinen.

  Joka joulu putoan joulun pyhinä viheliäiseen yksinäisyyteen. Tunnen olevani hylätty ja vihattu. Ihmiset tuntuvat pakenevan luotani ja karttelevan kuin ruttoa. Nyhjötän joulussani yksin. Vaimo tapaa ystäviään ja kokee yhteenkuuluvuutta. Kaikki muut perheet vaikuttavat onnellisimmilta ja harmonisimmilta kuin omani. Lapsuuteni joulut ovat polttomerkitty minuuteni kaikkein pyhimpään kammioon. Dickensin Saiturin joulusta tuttu menneiden joulujen haamu ilmeisesti pilaa nykyiset jouluni.  Jos voisin ohittaa joulut, tekisin sen. Muistoni pilaavat kristittyjen yhteisen juhlan. En pysty kivuiltani liittymään siihen ollenkaan. En kelpaa joululle. Joulu on perseestä reväisty juhla.