Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Välttelevästi kiintynyt, ole onnellinen!

Minulla on välttelevä kiintymyssuhde. Välillä käyn kaoottisen puolella. Olen siitä onnellinen. Välttelevästä tavastani, en kaoottisesta. Kaoottinen rikkoo ja laittaa valot ja varjon sekaisin ja sieltä on päästävä nopeasti ulos, pois. Tunnen sivullisuutta, ulkopuolisuutta ja vetäydyn kuoreen usein. Olen siitä onnellinen. Vihaan värikkäitä nallekarkkeja, vaaleanpunaisia mansikkarakeita, rakastan vaalean ruskeita rusinoita, en mustia. Olen siitä onnellinen. En piirtänyt lapsena väriliiduilla. Vanhempani eivät minua aiheetta kehuneet. Minua ei liikaa nostettu, sopivasti laskettiin. Onnea, se on onnea. Osaan olla näkymätön, välinpitämätön, hajuton, majuton, väritön, hailakka paska. Olen siitä kiitollinen. Osaan antaa tilaa toisille, muille, en itselle. Se tekee minusta helpon kaverin, luokanopettajankin. Osaan olla äänetön, passiivinen.    Luonamme kävi eilen turvallisesti kiintyneitä lapsia vanhempiensa kanssa. He tulivat kovaäänisesti mekastaen. Kuten turvallisesti kiintyneillä aina

Sateen ropina peltikatolla

Olen kasvanut ihmisenä. Kypsynyt. En halua enää paluuta vanhaan. Voi olla, että se on välivaihe. Mistä niin päättelin? Olin eilen lenkillä metsässä. Hyttysiä oli aivan saatanasti. Tajusin, etten halua enää supisuomalaista mökki-idylliä pienen, matalan ja sinileväisen järven rannalta, jota ympäröi paksu kuusimetsä, joka ei päästä edes valon sädettä läpi. Muistin lapsuudesta pakokauhun, jonka hyttysräkkä minussa synnytti. Muistin pakokauhun, jonka paskahuusi minussa aiheutti. Paskaluukussa raatokärpäsiä, huusin katossa ampiaisen pesä. Älä pelkää Markku, ei mitään hätää. Laita ovi säppiin sisältä, niin saat olla rauhassa. En laittanut. Vessaoperaatiot olivat nopeita. Jäi raitoja. Illalla saunassa vasta rauhoituin. Sauna hoiti itikan puremat. Saunan jälkeen piti tappaa joka ainoa itikka, että saattoi nukkua.   Mitä mökkielämästä kaipaan? Sadetta, joka osuu peltikattoon. Patjalla makailua sitä kuunnellen. Teini-ikäisen pojan rajatonta hinkua päästä panemaan. Eroottisia kuvitelmia. Nais

Kaksi kättä

Kävin koulussa sahaamassa puutavaraa. Ovet olivat auki. Kesäkerhon pitäjät työssään. Yhden tunsin. Vetää iltapäiväkerhoja koulun pyöriessä. Aina kahvikuppi toisessa, kännykkä toisessa kädessä. Hassua, mutta hän ei näytä siitä huolimatta työtä vieroksuvalta. Pikemminkin hän näyttää olevan unelma-ammatissa. Vain kaksi kättä- kampanjan esikuvaksi hän sopisi hyvin. Vain kaksi kättä, toinen sikarille, toinen konjakille. Vain kaksi kättä, erotodistus- Interrail-lippu. Sahasin puuta sirkkelillä. TN-vastaavalta oli jäänyt siivous kesken. Luokan keskellä kasa lasten uuden OPS: n mukaan suunniteltuja, rumia ja epäonnistuneita kirjatukia, talouspaperirullatelineitä. Ennen oppilaat valmistivat suodatinpaperi- ja tulitikkurasiatelineitä. Luokassa oli hiljaista ja viileää. Tein, mitä minun piti. Koulun keinuilla oli kaksi luokkani oppilasta. Huusin kuulumisia, mutta en kuullut vastauksia. Tuuli ja minua ei kiinnostanut. Jokin minussa sai olemaan menemättä heidän luo jutustelemaan mukavia. Huusin

Juhannus Lontoossa

Lontoo on hyvä paikka viettää juhannusta, sillä siellä se ei näy, kuulu. Paikallislehti kertoi, että Stonehengeen oli kerääntynyt 150 000 ”auringon juhlijaa” ihailemaan, kuinka aurinko nousee kivirakennelman takaa. Lontoossa ei tuoksunut saunavasta, savusauna, palanut grillipihvi, rasvainen B-luokan makkara ja en kuullut kertaakaan ördäystä, jokeltelua. En kertaakaan kuullut, että ”mee nyt Jaken perään, kun se on niin kännissä ja haluaa tapella, jos ei muun, niin vaikka isoäidin katedrin kanssa.” Katedraalit kiersimme kaukaa. St. Paulin katedraalin viereisessa bubissa ( osoitteessa Paternosterhill) kävimme pikaisesti pissalla. Bubissa oli tietovisa ja kaikilla miehillä oli puvut, valkoiset paidat, nahkakengät. Solmio puuttui. Joivat työpäivän jälkeisiä oluita ja nauraa räjähtelivät. Onneksi keskisuomalaisissa opettajapiireissä ei kokoonnuta juottoloihin työpäivän jälkeen.   Airbnb-majoitus punaisen metrolinjan päässä Roding Valleyn metroaseman vieressä oli hyvä valinta. Alue kuulu

Antautuminen

” Antauduin, kuin narri rakkauteen.” Niin minullekin kävi. En löytänyt uutta rakkautta, kesäkissaa, sille ei ollut tarvetta. En myöskään löytänyt uutta harrastusta kesääni, saunajoogaa tai puun halailua, kalevalaista jäsenkorjausta. Itse asiassa auton ilmastointi pitäisi korjata. Siitä selviää heinäkuussa tulevilla lomarahoilla. Salamarakkauteni kohde oli radiokanava LOOP. Sydämeni ei sille lämmennyt, mutta aivoni pehmeni. ”Ikuinen vappu takapenkil jatkuu..” vinkuu JVG. Avicii ujeltaa eetteriin merenkulun yleisen hätäkutsun SOS. Saman tekijän Brother on alkanut miellyttää myös korvaani. R.I.P Avicii, vilpittömästi suren liian aikaista kuolemaasi.      En jaksanut olla sukupolveni ääni, enää. En halunnut olla mitätöivä kusipää, enää. Annoin mahdollisuuden, se kannatti, vielä ehdin ehkä. Ennen kuin minusta olisi tullut parantumaton sukupolveni ääni. Viime vuonna pysäytin auton, jos LOOP soi minun autossani. Vetosin minun autoon, minun autoradioon. Väitin autoni hajoavan, automaattiva

Aikaikkuna-aikuinen

Tunnen ihmisiä, joiden vuorovaikutussuhteet toimivat kuin aikaikkuna. Aikaikkuna avautuu tietylle tai tietyille ihmisille ja vain näille tietyille, jotka kokevat olonsa silloin erityisiksi, etuoikeutetuiksi ja valituiksi. Kun aikaikkuna avautuu toisille, se sulkeutuu toisilta. Silloin olo tuntuu pois heitetyltä, käytetyltä, esineellistetyltä. Aikaikkunan ollessa kiinni ei enää seurani kelpaa. Se on hassua se. Aikaikkunaihminen on kömpelö sulkiessaan aikaikkunaa toiselta ja avatessaan sitä toisen kanssa.   Tunnetteko näitä ihmisiä, tämän ihmistyypin? Tällainen käyttäytyminen opitaan todennäköisesti jo lapsuudessa. Tuntemani aikaikkuna-aikuisen lapsi on jo oppinut aikaikkunakäyttäytymisen. Suvereenisti hän, pieni ”ihanaksi” kutsuttu ihmistaimi, availee ja sulkee itsekästä aikaikkunaansa ja muut alistuvat. Mistä alistuminen? Ehkä se röyhkeys, sen toisteisuus, sen pitkä jatkumo takaa aikaikkunan käyttäjälle majesteetillisen kohtelun. Sitä ei pidetä huonotapaisena käytöksenä, mitä se

Neuvostoihmisen loppu

Neuvostoihmisen loppu- kun nykyhetkestä tuli second handia. Mahtava kirja. Svetlana Aleksijevits on kartoittanut venäläisiltä ihmisiltä, miltä tuntui olla neuvostoihminen Neuvostoliitossa? Miltä tuntui Neuvostoliiton romahdus ja kuolema 1991? Kirja on dokumentaarinen. Kirjailija haastattelee lukuisia ihmisiä.   Neuvostoliitto kaikessa hyvyydessään, pahuudessaan ja surkeudessaan. Vodkaa ja satumaisen ihanaa limppua oli runsaasti. Kirjallisuutta oli. Kaikki luki Tolstoita, Dostojevskiä, Puskinia, Gogolia, filosofian klassikoita. Koulutus oli ilmaista. Työttömyys oli nolla. Appelsiinia syötiin vain uutena vuotena. Makaronia oli. Ja suunnaton vankileirien saaristo, jossa neuvostoihmisestä koulittiin nälällä, raadannalla, väkivallalla ja kaiken puutteella vielä parempia neuvostoihmisiä. Ihmiset asuivat kommunalkoissa, joissa oli yhteiset keittiöt. Siellä juotiin ja kuiskuteltiin. KGB:n ilmiantajia oli kaikkialla, jopa perheen sisällä. Kaupoissa jonotettiin, vaikka ei aina edes tiedett

Ylistys Pieruperseelle

Pieruperse piirtää nimimerkillä Pieruperse mahtavia yhden stripin sarjiksia Post it-lapuille Instagram-kanavallaan. Annan vahvan suosituksen tutustua taiteilijan luomuksiin. Hyvä Pieruperse!! Tämä postaus on luokanopettajan keskinkertainen, itse tehty mukaelma pieruperseen taiteesta.

Voikukka

Luokanopettajan palkka on kuin voikukka, nopeasti tulee kukka ja alta aikayksikön se on jo kuihtunut. Nyt kun on Mannerheimin syntymäpäivä ja lippujuhla, niin mitä lie olisi Marski sanonut voikukkapalkkamallista? Voikukkapäiväkäskylläpä hyvinkin.

Sieluni peili

Loman ensimmäinen päivä. Kuva sielustani.

Taas tässä pisteessä, The point of no return

-Ole hiljaa, istu alas, kuuntele. Viimeisen kerran kuulette nämä klassikoiksi, legendoiksi muodostuneet kolme lausetta. Ole hiljaa! Istu alas! Kuuntele! Seuraavat 60 päivää näitä sanoa (toivottavasti) teille sanovat teidän vanhemmat, isovanhemmat, leiriohjaajat kasvatusmielessä, otaksuisin.   Näin käytin viimeiset sanani. Ennen kuin aloin jakaa todistuksia, toivoin sen sujuvan arvokkaasti ja juhlallisesti. – Opettaja hikoilee ja sulaa kuten nuo paskan makuiset päärynätuutit tuossa pahvilaatikossa, huusi totuuden tuohitorvi, suuri neron leimaus ja nauraa hekotti naama mitä typerimmässä irvistyksessä. viimeiselle näsäviisaudelle tänä lukuvuonna.   Sanoin olevani lumiukko ja minuuteni tässä sulaa ja kaikki sen mukana. Eroon teistä kuitenkin kohta pääsen ja helpottaa. Nyt arvokkuutta.    Osa oppilaista jää koulun käytävälle puhelimien ääreen. Ovat melankolisia. Heille on jo olemassa virallinen ja epävirallinen koulu. Ilman ensimmäistä ei voi olla jälkimmäistä ja päinvastoin. Surulli