Luokanopettajan arki

Valehteleminen on rumaa. Valehteleminen on minän ongelma. Valehteleva minuus ajattelee koko ajan, mikä on oikein ja mikä on väärin. Sitä harhaisesti luullaan oikeudenmukaisuudeksi. Ei se ole sitä. Oikeudenmukainen minuus loukkaa toisen mielipidettä, ajatusta jopa täysin tietoisesti. Joo joo, oikeudenmukaisen minuuden perimmäinen tarkoitus ei ole loukata ja halveksia, koska se ei ole sama asia kuin psykopatia ja sadismi. Oikeudenmukaisuus on tietoista silmien ja korvien sulkemista alhaisilta nöyristely -ja mielistelytunteilta. On alhaista sulauttaa itsensä milloin mihinkin saman mielisyyteen raukkamaisen konsensuksen aikaansaamiseksi. Raukkamainen konsensus on valitettavan yleistä koulussa työyhteisönä. Miksi puhun tästä kesäloman kynnyksellä, Auschwitzin vapauttamisen aattona? No siksi, että näinä viimeisinä päivinä jaetaan ruusuja, lopetetaan työtä, jäädään eläkkeelle ja joudutaan kuuntelemaan valheellisia kiitospuheita ja vielä valheellisempia katsauksia pitkään työuraan, josta ol

Uimaranta. Eri-ikäisiä ihmisiä pulikoi vedessä, melskaa laiturilla. Pienet taaperot kahlaavat rantaviivassa ja leikkivät hiekkaleluilla. Äidit valvovat silmä kovana. Laiturilta hypitään veteen. Ilon kiljahduksia. Kaikki on ihanaa, kunnes.. No, opettajan rooli nostaa päätä. Äänenmurroksen läpi huudetaan laiturin päässä vittua kovaa ja kaikuen. Kuin kuikan kutsuhuuto, tai kaakkurin kaakatus, vittu kiertää järveä aaltona, tulee seuraavaan rantaan ja iloisesti tarttuu siellä ilakoivien ja pulikoijien huudettavaksi. Vitun muotoon puettu rempseä viestikapula kiertää järveä uudestaan ja uudestaan.   Murrosikäisten huutama vittu siirtyy kuin huomaamatta alakouluikäistenkin huudettavaksi. Ja he huutavat täysin palkein. Pienen pojan korkealla äänellä huudettu vittu kiertää rantahietikolla mukavasti lötköttävien aikuisten korvia. Aikuinen kysyy toiselta, mitä vittua siellä tapahtuu? Vitustako minä tiedän, toinen vastaa. Kaikki on onnellisessa ”vitutuksessa”. Paitsi minä, luokanopettaja jumalan

Onko aina tehtävä kaikki voitava? Onko aina käännettävä kaikki kivet? Onko tärkeää saada antaa vastaus, että tämän oppilaan oppimisen ja kasvatuksen eteen on tehty kaikki mitä on voitu?   Onko koulussa oltava sama eetos kuin sairaalan teho-osastolla, jossa tehdään kaikki voitava, että ihmishenki pelastuu?   Olen huomannut, että monia opettajia sitoo eetos tehdä aina kaikki voitava. Onko siinä eetoksessa takana kiinni jäämisen pelko? Minkä kiinni jäämisen? Jäädä kiinni siitä, että ei ole jaksanut tai viitsinyt keskittyä riittävän hyvin yksilöön ja yksilön oppimisvaikeuksiin.    Kaikki vanhemmat eivät vaikuta tekevän lastensa eteen kaikkea voitavaa. Jos vanhemmat eivät tee sitä   oman helmensä vuoksi, miksi opettajan pitäisi? Etenkin, kun luokassa saattaa olla melkein 30 oppilasta, joiden kaikkien eteen pitäisi tehdä kaikki voitava. Miksi?   Tottakai ymmärrän teorian siitä, että jos vanhemmat falskaa ja koulu skarppaa, niin asiat on ehkä suhteellisen hyvällä pohjalla.    Minäp

Minulta kysyttiin, haluanko liittyä mieskuoroon? Sellaiseen oikeaan mieskuoroon, jossa suoritellaan sellasia mieskuoroliiton kuoromerkkejä.  Kuoromerkin kuulemma saa, jos osaa ulkoa esittää suomalaisen kuoromusiikin kaanoniin kuuluvia mieskuorostandardeja. Kuorossa on paljon opettajia, jopa rehtoreita. Kuoro on akateeminen. Akateeminen sivistys on laajasti edustettuna. Joka maanantaina harjoitellaan koko ilta miesporukassa. Maanantait uhrataan mieskuoromusiikille. On saunailtoja ja kivoja kuoromatkoja. Vappupäivän esiintyminen on tärkein. Tänä vuonna laulettiin ensimmäisen kerran Työväenmarssi. Tosi persoonallista, ajattelin. Meinasin kysyä, oliko kaikilla kulahtanut, kellervä ylioppilaslakki päässä ja se popliinitakki? Meinasin kysyä, kuuluiko "showhon" mukaan lupsakkaa jutustelua yleisön kanssa? Oliko joukossa pikkutuhma laulelma, sellanen kupletti? Lupasin harkita asiaa, vaikka en harkinnut. En tietenkään harkinnut. Kysyin kohteliaisuudesta, mitä mieskuoron lähitulevaisuu

-Pannaan mietintämyssy päähän ja palataan asiaan myöhemmin, eikös juu? Me Markun kanssa tuumaillaan ja mietitään, ettei tule sitten yllätyksiä tai tenkkapoo syksyllä eteen, puhui kollega eräässä kokouksessa. Olin ärtynyt, ärsyyntynyt, ärsytetty kuin nälässä pidetty nälkätaitelija, kun kuuntelin tenkkapoita ja mietintämyssyjä. Minä olin tätien kanssa istunut arvioimaan oppilasta. Oli oppilasta, vanhempia, avustajaa, terapeuttia, luokanopettajaa, erityisopettajaa ja keskusteltiin oppimisen pulmista. Miksi koin vieraantumisen tunnetta, sillä todellakin koin olevani vieraantunut? Tuntui, etten ymmärtänyt, mistä puhuimme. Tädit nyökyttelivät ja esittivät näytelmää, joka oli vakuuttavaa, mutta olin aivan pihalla, ihan kaffel.    Opettajat tekevät työtä isolla sydämellä. Pornotähdet tekevät työtä isolla sukupuolielimellä. Alkoholisti tekee ilmeisesti työtä isolla rasvamaksalla. Jääkiekkoilija tekee työtä isolla lompakolla. Presidentti tekee työtä isolla mandaatilla. Opettajat tekevät työ

Suomalainen koulu voisi hakea mallia Tylypahkasta. Tylypahkassa on kaikki, mitä koulussa pitää olla. Tylypahkasta löytyy ammattitaitoinen aineenopetus. Rehtori Dumbledore on rakastettava auktoriteetti. Hän on vanha ja kokenut. Taikavoimiltaan kukaan ei kykene häntä lyömään. Koulusta löytyy luokkien välinen sopiva kilvoittelu pisteistä. Koulussa on säännöllisin väliajoin koko koulun kokoavia symposiumeja, jossa syödään ja luodaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.   Tylypahkassa on lapselle sopivia vastavoimia. On loukkuja ja lokeroita, käytäviä ja luolastoja.    Tylypahka on ihmismielen tiedostettu, tiedostamaton ja esitietoinen. Se on unen ja valveen kudelma. Se on ystävyyttä, auttavaa todistajaa ja eheytyvää mieltä. Tylypahka on ihmisen kasvu. Tylypahka tarjoaa valoa ja varjoa. Se tarjoaa suojapaikkoja, lepokiviä, suvantopaikkoja, akanvirtoja. Tylypahka tarjoaa seikkailuja, voittoja, joukkuehenkeä, rohkeutta, uljuutta. Tylypahkassa pojat tekevät tyttöihin vaikutuksen rohkeudella ja tyt

Ystäväni vaimo alkoi tavoitella onnellisuutta. Hän löysi sisältään sellaisen tunteen, ettei hän tuntenut miestänsä kohtaan enää mitään. Hän sanoitti sen niin, että hän ei enää rakastanut miestänsä. Kaikki tunteet olivat kylmenneet. Mies kysyi, voidaanko vielä yrittää? Vaimo vastasi kieltävästi. Hän oli päättänyt. Hän oli päätöksensä tehnyt. Hän oli päättänyt, että kaikki tunteet miestä kohtaan oli nyt vihdoinkin lopullisesti kuopattu. Tällä päivämäärällä, tästä päivämäärästä lähtien hän ja hänen tunteensa ja hänen viileä, looginen järkensä oli tehnyt päätöksensä: Ei enää tunteita.    Nyt nainen tavoittelee onnellisuutta. Hän viimein uskaltaa kuunnella omaa ääntänsä ja miten hassua, omia tunteitaan. Hän kuuntelee niitä. Hänellä on nyt kartta ja kompassi. Enää hän ei miellytä ketään muita, ei edes äitiään. Mies on onneton. Lapset ovat onnettomia. Mies ja lapset ovat kiittämättömiä, kun eivät ymmärrä, että äiti etsii onnea. He eivät osaa iloita äidin etsinnästä. Perhe hajoaa ja he ov

Empatian siemeniä, valon pisaroita, onnen pipanoita, toivon säteitä.. Empatian kasvatus on siementen, empatian siementen kylvämistä. Touhu on varovaista. Sitä tehdään Tommy Taberman mielessä. Värisevää sielua ei saa tallata. Empatiaan kasvattamisessa on kaksi tasoa: Luokassa opettajan johtama arvoempatiakeskustelu, jossa empatian ja sen vastakohdan barbarian käsitettä avataan ja käsitellään turvallisella meta-tasolla. Empatiakeskustelussa tilanteita ruoditaan, jossa barbaria ja lauman tyrannia on päässyt valtaan. Keskusteluissa kelataan tilanteita taaksepäin ja mietitään, miten olisi voitu tehdä tai pitänyt tehdä toisin. Nostetaan empatian siemeniä tilanteissa esiin ja miten niitä olisi voinut vahvistaa. Sitten on toinen taso, joka on haastavampi. Sillä tasolla lapset harjoittelevat empatiaa omin nokkinensa. Välitunteja voi kutsua myös empatian harjoittelutuokioiksi. Niissä ei voi eikä saa olla aikuista mukana. Tämä vapaan harjoittelun taso päättyy usein barbarian voittoon. Tulee vä

-Älä ole ensimmäinen, äläkä viimeinen. Ole keskivaiheilla. Siinä on kaikkein paras. Tämä oli isoäitini elämänohje minulle, kun olin astumassa armeijan harmaisiin. Saman ohjeen olisi voinut antaa keskitysleirivangille.   Elämänohje jäi minulla päälle. Kävin opettajakoulun. En loistanut, enkä ollut viimeinen. Rimpuilin kuin kampela itseäni irti verkoista, joihin olin joutunut. Halusin koulusta pois. Viimein vapauduin koulusta, aloittaakseni koulussa. Sain palkkaa, se toi vapautta, sopeuduin palkansaajan rooliin. En sopeutunut opettajan rooliin. Palkansaajan roolista nautin. Asuntolainan noston jälkeen aloin inhota sitäkin roolia. Inhoan edelleen. Elän kuin nisti. Odotan seuraavaa annosta (palkkaa), jotta voin maksaa omaksi asuntoa ja autoa.   Olisin halunnut erilaisen elämänohjeen. Olisin halunnut kuulla, että ole ensimmäinen! Ole itsellesi pohjaan asti rehellinen. Raivaa tiesi sinne, minne haluat. Tee vankkumatta työtä halusi ja tahtosi ohjaamana. Jos et tiedä, mitä haluat, pysähdy