Luokanopettajan arki

 Luokkani oppilasta kiusataan. Hänet jätetään yksin. Oppilas ei kerro mitään minulle, opettajalle. Hän pelkää, että kiusaajat suuttuvat, jos opettaja saa tietää ja asiaa aletaan käsitellä. Minä, luokanopettaja jumalan armosta (valitettavasti) suutun siitä, että minulle ei kerrota. Minulle jää vain lupa aavistella ja olla kuin herkkä haavanlehti. Salakuuntelen, vakoilen, yritän saada todistusaineistoa, jotta saan ilmiön näkyväksi. Kertaan. Oppilas ei kerro opettajalle, koska pelkää, että kiusaajat suuttuvat. Opettaja suuttuu, tai opettajaa suututtaa, kun hänelle ei kukaan kerro, että hänen oppilastaan luokassa kiusataan.   Kiusatun oppilaan äiti ei halua puhua asiasta kuraattorille, koska pelkää, että opettaja suuttuu, jos hänet ohitetaan kertomalla ensin jollekin muulle, kuin opettajalle, ettää lasta kiusataan. Kiusatun perheessä suututtamisen pelko on jo ylisukupolvinen.    Ei suuttumista saisi pelätä. Ei tietenkään. Mutta..