Luokanopettajan arki

  Ukrainan lapset. Tunnen suurta surua vuoksenne. Ukrainan vanhukset. Tunnen suurta häpeää, että joudutte näkemään tämän päivän. Ette halunneet sotaa. Halusitte elää tavallisen ihmisen tavallista arkea. Koulunkäynti muuttui silmän räpäyksessä   pommisuojiin. Istutte kymmenien kilometrien autojonoissa. Pakenette. Kysytte vanhemmiltanne, onko pitkä matka vielä? Minne me isä olemme matkalla? Isä ei vastaa. Puolaan? Valko-Venäjälle? Maaseudulle? Piiloon? Missä me nukumme seuraavan yön? Isä tietää ehkä yhden paikan, josta voimme kysyä yösijaa. Jos se ei tärppää, isä luottaa, että Vasili-enon luona sitten. Äidillä asuu serkku Puolassa.   Panssariajoneuvot panssarimarssilla matkalla tuhoamaan infrastruktuuria. Vaurioittamaan vaivalla rakennettua. Tuhoamaan kalliilla ostettua. Itsenäisyys. Mikä on sen hinta? Lasten paniikkihäiriöt. Vanhusten sydänkohtaukset. Vanhempien hermoromahdukset. Me mietimme kouluissamme hiihtolomaa. Mitä kivaa teette perheiden kanssa? Menettekö Lappiin? Kylpylään?

 Olen tullut allergiseksi toisaalta puheeseen. Viimeksi tähän törmäsin OAJ:n työhyvinvointibarometrien tulosten tulkinnassa. Työuupumus on lisääntynyt, toisaalta yhteistyöstä on saatu lisäpoweria. Ilmaistaan huoli ensiksi ja sitten otetaan käyttöön toisaalta-puhe, jolla sanomaa saadaan lievennettyä. Miksi pitää lieventää? Ettei kukaan suutu? Kuka joku? Putin? Venäjä. Ettei olla liian kielteisiä?   Työinto on laskenut, toisaalta työnkuva on monipuolistunut.  Kolmiportainen tuki väsyttää opettajia, toisaalta se täyttää tyhjää viikonloppua. Uupumus on lisääntynyt etäopetuksen aikana, toisaalta väsymys aviopuolisoa kohtaan on ilahduttavasti lisääntynyt.  Wilma on helpottanut yhteydenpitoa huoltajien kanssa, toisaalta se on vaikeuttanut. Venäjä uhkaa maailmanrauhaa, toisaalta Venäjä tarjoaa vaihtoehtoisen tulkinnan tulevaisuudesta. Tieto lisää tuskaa, toisaalta tuska vähentää tietoa.    Kun puhutaan vakavasti työntekoa haittaavista ja rasittavista asioista, sen yhteydessä ei pidä käyttää ri

 Luontotoimittaja, tietokirjailija Juha Laaksonen nauhoittaa lintujen ääniä Radio-Suomeen. Kevättalvella, aivan pian, alkaa kanavalla ilmestyä viikon luontoääni, jossa esitellään Laaksosen valitseman linnun, yleensä muuttolinnun, laulua ja kerrotaan pesimispaikoista, elintavoista..    Alan julkaista blogissani viikon kouluääntä. Viikon 8 kouluääni on kelta-anorakkialkuopettaja. Kuunnellaanpa aluksi sen tyypillistä lauluääntä:   Kuule Markku. Siellä oli sun luokan poikia pelaamassa pienempien oppilaiden kanssa. Kuule Markku, Markku, arkku, kku, ku, u, siellä oli nahistelua, johon jouduin puuttumaan. Pitäis sopia vuorot, kuule Markku.. Solakka, anorakkialkuopettajanaaras kiertelee haukkana oppilaiden ympäri piha-alueella. Se pyörii hyvässä nosteessa itseään pienempien oppilaiden joukossa tarkkailen heitä herkeämättä. Olen seurannut kyseisen yksilön reviirikäytöstä elokuusta alkaen. Seuraan sitä kiikareilla nyt kauempaa luokan ikkunan takaa, ettei se säikähtäisi minua. Sen suusta pääsee k

 Sain kuulla viime viikolla kahden tutun luokanopettajan loppuunpalamisesta. Tarinat olivat erilaiset. Miesluokanopettaja 1. koki syyslukukauden lopulla uskomatonta voimantunnetta. Vaimo peilasi hänelle, että oletpa sinä erinomaisen hyvällä tuulella. Ennen joulua tuli noutaja, romahdus, ymmärrys, että maanisuus oli tarttunut takinliepeestä ja sitten ryminällä alas rinteeseen----> uupumus, pitkä sairasloma.   Miesluokanopettaja 2. poti joululomalla tympeää puistatusta, unihäiriöitä, lepo jäi torsoksi. Loman jälkeen viikko koulua ja nyt sairaslomalla ainakin hiihtolomaan, ehkä pidempään. Syynä täydellinen tympääntyminen korona-aikaan, kolmiportaiseen tukeen ja koulun uudisrakennushankkeeseen. Työuraa takana 30 vuotta. Mittari tuli vain täyteen. Tuli tunne, ettei jaksa enää taistella, ei jaksa pukeutua ja tsempata itseään enää jaksamaan arjen penseyttä.    Tuttua minullekin. Unihäiriöt. Aamulla hoitamaan arjen askareita. Työroolin sovittaminen, päälleliimaaminen ja sitten sorvin ääreen

 Vielä palaan teemaan hiihtourheilu, kollektiivinen muistijälki ja urheilukansa. Mediassa kerrottiin, että Tampere, Oulu, Jyväskylä ja oma paikkakuntani, jonka nimeä en mainitse, estivät Iivon kultahiihdon katsomisen viime perjantaina. Eilen yritimme katsoa naisten ja miesten parisprinttien finaalia. Kaikki näytti hyvältä. Sitten kesken lähetyksen kunta teki palveluksenestohyökkäyksen YleAreenan ja lähetys poikki. Ei se mitään. Vedin piuhat omasta puhelimesta videotykkiin ja päästiin katsomaan finaalit. Voiko kuntatyönantaja tehdä tällaisen palveluksenestohyökkäyksen Ylen kanaville? Rikotaanko tässä jotain lakia. Jos Brasiliassa Brasilia pelaa jalkapalloa MM-lopputurnauksessa, suorittaako valtio palvelukseneston työpaikoille? Ei suorita, kun se on valtiollinen vapaapäivä. Entä Norjassa? Suoritettiinko Oslosta käsin esto, ettei nähdä Kläbon hiihtoa? Tuskin. Kiinassa ja Venäjällä en epäile, etteikö estoa suoritettaisi. Suomi, Kiina ja Venäjä ovat maita, joissa tiukasti, keskusjohtoisesti

 Missä olit silloin kun Kekkosta haudattiin 1986? Entä Mauno Koiviston hautajaiset? Missä kuulit ensi kerran Tsernobylin onnettomuudesta 1986? Lasse Virenin kaatuminen? Matti Nykänen Oslon hernerokkasumu 1982? Muistatko? Entä Neuvostoliiton hajoaminen? Missä, kenen kanssa sitä todistit?   Entä missä olit perjantaina 11. helmikuuta 2022 klo 9-10.15? Kultaiset 75 minuuttia. Minä ajattelin tuottaa luokalleni kollektiivisen muistijäljen. Katsomme sen yhdessä, eläydymme. Olimme valmistaneet pieniä Suomen lippuja. Yhdeksältä lähdin avamaan Yle Areenan suoraa lähetystä. Mitä vittua!? En pääse läpi. Yritän monta kertaa. Ei onnistu. Vaihdoin selainta. Ei vaikutusta. Sammutin ja käynnistin koneen. Ei vaikutusta. Emme saaneet todistaa kollektiivista riemua. Saimme todistaa  kunnan pikkupomojen kiusanteon. Blokkasivat Yle Areenan pois aamupäivältä. Pelkäsivät, että työt seisoivat, laiskotellaan. Sille stoppi. Työajalla ei kisoja katsella. Kaupungin sähköpostiin tuli asiasta myöhemmin ilmoitus. Tod

 Ajat muuttuvat. Kun Hakulinen voitti 50-luvulla hiihdossa olumpiakultaa, lapset säntäsivät laduille matkimaan Haku-Veikkoa. Kun Iivo eilen voitti, Iivo voitti meidän kaikkien lasten ja nuorten vuoksi, jotta heidän ei tarvitse hiihtää. Esimerkkejä on useita. Nykänen voitti 1988 Galgaryssa kolme kultamitalia ja taas joka puolella lapset tekivät hyppyreitä ja matkivat Nykästä. Nykyään ei puhettakaan. Kun Karppinen voitti soutukultaa, järvillä riitti soutajaa ja huopaajaa. Jos leijonat voittavat olympiakultaa, he tekevät sen siksi, ettei lastemme tarvitse kiristää luistimen nauhoja, koska luistimen luonne on jäädä löysälle, kiekon hukkua hankeen, luistimen hangata epämielyttävästi ja sitten on se kylmyysjuttu pihalla. Huuhkajat pelaavat jalkapalloa siksi, ettei meidän itse tarvitse. Pelaamme heidän mukana katseellamme ja koemme voimakkaita tunteita. Markkanen donkkaa NBA:ssa siksi, ettei lastemme tarvitse joutua tönityksi ja satuttaa sormia painavaan koripalloon. Kärjistän. Olemme siirtyn

 Viime viikko meni flunssassa. Nyt sitten on vetämätön olo. Kokeilin eilen vitosen hiihtoa. Otin lapsen mukaan. Alku hyvin, puolesta välistä parkkipaikalla 10-vuotiaan laturaivoa. Sukset lensi jorpakkoon, sauvat perässä. Ohi suihki hiihtäjiä, onnellisia hiihtäjiä. Luistellen ja pertsaa lykkien. Pariskuntia ja yksinäisiä suihkijoita luistavilla suksilla. He olivat onnellisia. He olivat latukiimassa.   Tavaratalon parkkipaikat pullollaan maastohybrideitä. Katolla suksiboksit. Kävin tänään kävelyllä. Sitä jaksoin. Järvellä hiihtäjiä. Suihke kuului joka paikasta. Koin latukateutta. En jaksa hiihtää.    Televisiossa Pekingiä. Pärmäkoski ja Niskanen mitaleilla. Suihke kuuluu vain televisiosta. Kärsiviä ilmeitä. Suuria tunteita. Katkeria tappioita. Ja perkeleen Johaug, josta lähtee voiton hetkellä ruma alkuhuuto, primal scream. Koin latuinhoa.    Latu se on luokanopettajankin ura. Loivaa, pitkää nousua paskoilla suksilla. Hiihtolomaan 11 päivää. TJ11. Kuva arkistokuva, Finlandia-hiihdon 50 km

 Viimeinen arviointikeskustelu tänään. Ensimmäinen oli marraskuussa. Kolme kuukautta. On sovittu aikoja. On peruttu. On unohdeltu keskusteluaikoja, milloin vanhemmat, luokanopettaja ei koskaan. Aina olen avannut säntillisesti Teams-linjan. Huhuillut, missä olet? Onko siellä kukaan, kettään, missään? Avaatko mikrofonin? Ai, ei ole? Ai, ajat autoa samaan aikaan? Ai, pitikö lapsen olla mukana keskustelussa? No, ok, voidaaks tää käydä, vaikka vesijuoksen samalla ja lapsi ei ole mukana, kun se on Pertulla Pertunmaalla, kun on isäviikko ja minulla on vastuualueena, olen erikoistunut äitiviikkoihin, koska olen Pirkko ja asun Pirkkolassa.. Avaatko kameran, että näen teidät? Ai, ette saa auki. Ai, ette osaa. No, painakaas sitä nappulaa. Ok, no eiköhän me sitten aloteta arviointikeskustelu, vaikka olet altaassa, lapsi isällä, et saa auki kameraa, etkä mikrofonia ja nyökkää vaikka uimavalvojalle, niin tiedän, että olet interaktiivinen edes jonkun kanssa.    Tällasta paskaa näytelmää olen painanut

  Gustav Retzius tutki suomalaisten kalloja 1800-luvulla, mittaili kallonpohjaa ja kairasi aivoja ulos hämäläisten päänupeista todistaakseen ruotsalaisten olevan herrarotua ja suomalaisten vasallikansaa. Ennen suomalaisten pääknupien mittailua, Retzius oli mittaillut tuhansien ruotsalaisten asevelvollisten kalloja. Hän tuli siihen tulokseen, että Ruotsin väestö oli ” huomattavan yhtenäinen ja puhtain kaikista germaaninkielisistä kansoista”.   Retzius kaivoi hautoja auki, rikkoi hautarauhaa tieteen tekemisen nimissä ja mittaili, todisteli, haukotteli ja veti yhteen: Tyhmä kansa. Silmät lontolla syvällä päässä. Tylsämielinen katse. Haluavat olla johdettavia. Ovat johdateltavissa. Ali-ihmisiä. Voi helvetti! Tällasta tämä on. Rasismi sotketaan tieteen tekemiseen. Mielestäni seuraavat tutkimukset ovat historian katsannossa oikeutettuja aloittaa. 1.   Penistutkimus. Suomalaistutkimus, jossa mittaillaan ruotsalaisia peniksiä: käyryyttä, pituutta, reagointiherkkyyttä. Kaivetaan ruotsalaisia ha

  DDR- voi sinua pientä hassua yhteiskunnallista laboratoriokokeilua. Senkin höpönassu ja tyhmyri. Uskoa nyt tasa-arvoon, todellisen sosialismin voittoon ilkeästä torakka-kapitalistista. Meri Valkaman kirja Sinun Margot kertoo tästä kokeilusta. Kirja kuvaa suomalaisen perheen elämää 80-luvun Itä-Berliinissä. Vuonna 1989 valtakoneisto alkaa yskiä, Stasi ei saa vapauden huumassa länttä hamuamia kansalaisiaan ruotuun ja viimein tapahtuu die Wende, Berliinin muurin murtuminen ja läntisen hapatuksen vyöryminen Itä-Saksaan.    Sinun Margot on hyvä romaani, hieno lukukokemus. Suosittelen lukemaan sen. Kirjassa minua puhutti onnistuneen henkilökuvauksen lisäksi kuvaus Itä-Berliiniläisestä arjesta. Päiväkoti oli ilmainen. Lääkäri ilmainen. Lääkäri teki ilmaisia kotikäyntejä. Lääkkeet olivat ilmaisia. Työhön suhtauduttiin intohimoisesti. Työ, työkaverit, työpaikka olivat tärkeitä asioita, joihin sitouduttiin intohimoisesti. Rakennettiin yhdessä sosialismia. Saksan yhdistymisen jälkeen Itä-Berl

  Turbulenssi. Musta tammikuun loppu ja helmikuun alku. Viime viikolla lapsi sairastui. Jäin kotiin. Joka aamulla soitin työnantajalla, koska aamuisin pitää ennen seitsemää soittaa työnantajalle ja tehdä poissaolosta ilmoitus. Sitten kirjoittamaan sijaiselle ohjeita. Suunnitella tunnit. Aukoa digitaalisia oppimateriaalisivuja SanomaProlta ja Otavan Ope-sivulta. Merkata sivuja, tehtäviä ja kuvitella, miten päivä voisi edetä. Sairas lapsi kuolaa nenä tukossa. Palvelua. Appelsiinin kuorimista. Pyykinpesua. Mehun lämmitystä.   Tällä viikolla toinen lapsi sairastui. Ja vaimo. Ja minäkin. Mutta en sairastunut. Tai sairastuin, mutta en jaksanut jäädä kotiin. Olisiko pitänyt? Jos vähän nenä vuotaa, pitäisi jäädä kotiin. Vuodan maskiin. En jäänyt kotiin. Kotona lapsi kyselee tauotta, menenkö kouluun vai en huomenna. Enkö pääse harrastuksiin viikonloppunakaan? Et pääse. Hän hokee sitä tauotta. Vastasin jo. Koko ajan kotona hän kyselee, voinko mennä kouluun, harrastuksiin? Et voi. Hän turhautuu