Lapsuuden juhannukset. Aatto juhlista jaloin. Koko suku isovanhempien mökillä järven rannalla. Savusauna, koivuvasta, lipunnosto kello 18.00, yhteinen ruokailu, paljon hyttysiä. Rakastin lapsuuteni juhannuksia. Ne päättyivät silloin, kun olin 16-vuotias. Jäin pois, kasvoin kuorestani, aloin vihata vanhempieni ja omaa rooliani. Kaikki päättyi rumasti. Vedin autotallin takana itseni umpikänniin, tupakoin, repivä riita isäni kanssa, itsemurhalla uhkailu, nyt mä häivyn lopullisesti, uhittelua, vihainen isä ja minä antamassa hänelle kehotusta ” tule vaan, tule päälle, lyö, kun niin mielesi tekee..” Siihen se päättyi. Muu suku jatkui entisiä lapsuudeni kaltaisia onnellisia juhannuksia. Minä en. Kaipaan, jäin kaipaamaan niitä. Luetteloin juhannukseni epäonnistuneen juhannusjuhlan jälkeen, jolloin munankuori meni rikki ja aloin kuoriutumiseni ja kohtalostani, tarinastani alkoi tulla enemmän ja enemmän omani, oman näköiseni. Sen hinta oli, sen hinta on aina kova. 1983 Viimeinen onnell