Luokanopettajan arki

 Isäntä-ja emäntäpuhe on yleistä. Eilen törmäsin vanhempaan naishiihtäjään. Kysyin, onko latu vielä hyvä? Hiihtäjä vastasi, että isäntä sano, että vielä kerran mennään hiihtämään ja sitten kausi paketissa. Annetaan ymmärtää, että isäntä on vähän kahjo, hoopo, hassu, itsepintainen, änkyrä ja omalaatuinen. E mäntä ei olisi tahtonut itse lähteä lainkaan, mutta jos isäntä saa slaakin, unohtaa nitrot.  Emäntä   pakottaa syömään rehuja, juureksia tai liian terveellistä  ruokaa.  Isäntä  ei muuta söisi kuin lenkkimakkaraa. Emäntä katsoo saippuasarjoja. Ridge Forrester on kaikkien emäntien unelmavävy ja pikkuhousun kastelija. Isäntä lukisi taas vain niitä naistenlehtiä, joissa Linda Lampenius soittaa kyykyssä, vähäpukeisena viulua. Isännän mielestä Korisevan Arja on ihanan pirteä. Emäntä  nalkuttaa, kun  isäntä kuorsaa, isäntä pieree, isäntä jättää likaset sukat sohvalle . Lähdetään emännän kanssa vähän ulos, ei paljon ulos. Meidän isäntä  tykkäisi olla vain verkkareissa ja kaivaa kankkua. I

  Suomalaisen peruskoulun toiseksi vaikein ongelma heti   lumen, lumen oikeaoppisen käsittelyn jälkeen on hupputakki, huppari, ruotsiksi en munkjacka. Tämä keskiaikainen luostarilupauksen tehdeiden lihavien ja pulskien luostariveljien vaatemuoti on nykyään joka toisen tytön ja pojan päällä. Ja sitä huppua ei saisi käyttää. Ei ruokalassa. EI VITTU OLLENKAAN, MISSÄÄN, KOSKAAN! Edes esihenkilön edessä ei päätä saa peittää, vaikka jumalan edessä pää kirjaimellisesti piti peittää.      Esihenkilöni kävi tänään kimppuuni huppariasiassa. Etten välitä hupunkäytöstä. Etten puutu hupunkäyttöön. En ymmärtänyt. Laitoin Wilma-viestin varmuuden vuoksi vanhemmille, jossa kielsin hupparin käytön koulussa. Lisäksi huomenna leikkaamme huput kaikilta pois, teemme rovion, poltamme ne kuin punatukkaiset tytöt keskiajalla ja olemme onnellisia.   Hupparin huppu on Lusifeeruksen tekosia.   Sadomasokistinen kuvasto, S/M-kuvamaailma, seksuaaliset ja rivot yhdyntää ja penetraatiota mukailevat koreografiat, n

  Lapsella on Puman varsilenkkarit. Talvikarva sisällä. Tammikuussa ostettiin. 70 € maksettiin. Maaliskuun alussa kärki nauroi, lumi meni sisälle ja sukka kastui. Talvikengän elinkaari vähän yli kuukausi. Ensi vuonna ostan täysnahkakengät. Eccot, Camel bootsit tai Riekerit. Jos niistä maksaa 120 €, vähän alle tai yli, niin luulisi yhden talven kestävän. Näitä varsilenkkareita on mennyt nyt talvessa kolmet. Noin 200 € olen työntänyt aivan paskaan. Kengillä on kävelty ja juostu. Ehkä niillä ei olisi saanut juosta?    Vanha kansa puetutti lapsille talvella nahkaset hiihtomonot. Viisaita olivat. Milläs ton korjaat?  Nauravat nakit!

 Kauko Röyhkän laulu Kevät kuvaa sisäistä elämääni juuri nyt. Sepelipöly kuivaa silmät. Koiran paska tuntuu nenässä, kengänpohjissa, kaikuu kallon luissa kiimaisten kollien vinkuna. Tikan soidinrummutus on sydämeni ääni. Kevät, tulen päivä päivältä itselleni pölyisemmäksi, vieraammaksi. Unet päättyvät miten sattuvat, keskellä yötä. En löydä yhteyttä perheeseeni. Muutun vältteleväksi, uhmakkaaksi. Luonamme käyvät vieraat puhuvat mielestäni olemattomia, arvioivat pitsapohjan paksuutta, marengin rapeutta, hypistelevät kankaita, puhuvat koirien anaalirauhasista ja kynsien leikkaamisista. Istun ärtyneenä, silmät punaisina ja mietin, lopetanko puhumisen ja aloitan puremisen. Koulussa joku kysyy, oletko jo Markku teettänyt Allut. En tunne Allua. Kuka Allu? Allu alligaattori? Haluaisin istua noin vertauskuvallisesti pommitetussa kerrostalon rauniossa, josta seinä puuttuu ja juoda mineraalivettä länästä muovipullosta ja vihata kaikkia venäläisiä ja etenkin sitä yhtä Kremlin kaljupäätä, joka on

 Ihanaa, asun Suomessa. Saan kirjoittaa: Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Minun ei tarvitse piilottaa viestiäni. Venäjällä toimii kuulemma enää yksi sanomalehti, media, joka edustaa ns. oppositiohenkeä. Novaja gazeta, uusi lehti, yrittää kertoa tosiasioita, pravdoja lukijoilleen. Valitettavasti he eivät voi kirjoittaa suoraan. Asiat pitää piilottaa. Muutama nosto Hesarin jutusta (HS 12.3.2022). - Ei saa käyttää sanaa sota.  Lehti ei halua käyttää sanaa Venäjän armeijan erikoisoperaatio. Lehti puhuu sodasta käyttäen ilmaisua " se, mistä ei saa puhua". Fantastista! Harry Potter- romaanisarjassa pahuuden ruhtinasta lordi Voldemortin nimeä ei saa mainita. Puhutaan henkilöstä " hän, jonka nimeä ei pidä mainita".  - Novaja gazetan torstain numerossa oli etusivulla kuva  balettitanssijattarista, pienistä joutsenista, jotka tanssivat joutsenlampea. Takana on tulimyrsky.  Venäjällä on kriittinen, oppositiohenkinen lehdistö käyttänyt joutsenlampi-kuvaa historian saa

  Venäjä käy hyökkäyssotaa. Voin kirjoittaa sen ilman pelkoa 15 vuoden vankeudesta. Pelkoa se ei silti vie pois. En pelkää enää sotaan joutumista. Olen liian vanha. Nyt pelkään, joudunko lähettämään lapseni sotimaan, ottamaan luodin päähän, kaatumaan taistelussa jonkin betoniporsaan takana. Sitä pelkään.   Katsoin entisen tiedustelu-upseeri Martti J. Karin näkemyksiä Venäjästä, Venäjän ikiaikaisesta narratiivista. Luento löytyy Yuotubesta, Suomen valtion vapaasti katseltavasta julkaisukanavasta. Hän puhui Venäjän masentavasta narratiivista. Venäjän valtion narratiivista luennon pohjalta nostan esiin seuraavat asiat: - Venäjä rakastaa yksinvaltaa, on rakastanut sitä 1200-luvulta asti. - Venäjä rakastaa vahvaa johtajaa. Vahva johtaja poistaa sekasorron tilaan eli vapaan demokratian, vapaan lehdistön ja vapaan kansalaisvaikuttamisen. Se on hyvä. - Esivaltaa, johtajaa ja vanhempia on toteltava kuuliaisesti. Sitä ei sovi kyseenalaistaa. Totellaan. Tsaari, presidentti tietää, mikä kansalle

    Putin ilmestyy tv-vastaanottimien eteen monen päivän jälkeen. 800 miljoonan euroa maksaneessa sotatoimien johtohuoneessa vietettyjen piinaavien päivien jälkeen on aika näyttäytyä kansakunnalle. Mies on sees, tyyni. Hän istuu tsaikkapöydässä lentoemäntien kanssa, joiden kaulan ympäri on kiedottu punavalkoinen silkkihuivi, jossa lukee Aeroflot. Lentoyhtiö, jonka koneet lentävät vain sisäisiä lentoja. Jokaisen lentoemännän edessä on punaista, maksoittuneen veren väristä juomaa: tsaikkaa, tsajua tai Georgilaista punaviiniä. Mies on rauhallinen. Hän selittää emännille jotain. En ymmärrä venäjää. Emännillä on intensiivinen tuijotus. He kuuntelevat hiljaa. Hymyilevät. Ilmeissä on jotakin sellaista " olet sä vaan aika epeli"- tyylistä tai " pojat on poikia"-tyylistä tunteenottoa. Kukaan emoista ei sano mitään. Jos heidän miehet ovat tappamassa lapsia Ukrainassa, ei emäntien hätä, häpeä, epätietoisuus ilmene ilmeinä.  Tsajuhuoneen tunnelma rauhoittaa. Ei ole mitään hätää