Masentava narratiivi

 

Venäjä käy hyökkäyssotaa. Voin kirjoittaa sen ilman pelkoa 15 vuoden vankeudesta. Pelkoa se ei silti vie pois. En pelkää enää sotaan joutumista. Olen liian vanha. Nyt pelkään, joudunko lähettämään lapseni sotimaan, ottamaan luodin päähän, kaatumaan taistelussa jonkin betoniporsaan takana. Sitä pelkään.

  Katsoin entisen tiedustelu-upseeri Martti J. Karin näkemyksiä Venäjästä, Venäjän ikiaikaisesta narratiivista. Luento löytyy Yuotubesta, Suomen valtion vapaasti katseltavasta julkaisukanavasta. Hän puhui Venäjän masentavasta narratiivista. Venäjän valtion narratiivista luennon pohjalta nostan esiin seuraavat asiat:

- Venäjä rakastaa yksinvaltaa, on rakastanut sitä 1200-luvulta asti.

- Venäjä rakastaa vahvaa johtajaa. Vahva johtaja poistaa sekasorron tilaan eli vapaan demokratian, vapaan lehdistön ja vapaan kansalaisvaikuttamisen. Se on hyvä.

- Esivaltaa, johtajaa ja vanhempia on toteltava kuuliaisesti. Sitä ei sovi kyseenalaistaa. Totellaan. Tsaari, presidentti tietää, mikä kansalle on parasta.

- Vahva johtaja alleviivaa vahvuuttaan ja nostaa kannatustaan käymällä pieniä rajasotia tiheään, mielellään koko ajan, koska sillä alleviivataan vahvuutta. Narratiiviin kuuluu, että jonkin pitää koko ajan uhata. Nato, EU, Islam, mikä vain. Kunhan kansan kädet eivät ole veressä, palkka-armeija asia erikseen. 

- Tsaarilla on ympärillään nyrkki, troikka, jotka ovat perintöprinssejä. Tsaarin asema on jumalallinen, hän on erehtymätön. Nyrkistä tulee ajan myötä myös erehtymättömiä.

- Tsaarin ja kansan välissä on pajaristo, myötäilevä valtaeliitti, jonka syyksi laitetaan kaikki. Pajaristoa rangaistaan, jotta kansaa ei tarvitse rangaista ja kansa pysyy tyytyväisenä, kun huomaa, että erehtymätön tsaari ajattelee heidän parastaan ja uhraa välillä pajarin ja näytösoikeudenkäynnissä rankaisee.

- Korruptio kuuluu asiaan. Kunhan ei varasta liian paljon ja varastaa "oikealta henkilöltä". Hodorkovski varasti liikaa ja vääriltä henkilöiltä. Uhrataan. 

- Venäjällä pravda eli totuus ei ole sama asia kuin lännen demokratioissa. Saa kertoa puolipravdoja eli vähän totta ja vähän valhetta, valkoisia taktisia valheita. Kari nostaa esiin Krimin miehityksen. Vihreät miehet pelmahtivat Krimille ja ottivat alueen haltuun. Länsi kysyi Putinilta, ovatko vihreät miehet sinun miehiä? Putin vastasi, etteivät ole. Länsi mietti ja ajautui kaaokseen. Kenen sitten, kysyttiin. Viikon jälkeen Putin vastasi, että ehkä ne olivatkin venäläisiä ja Krim oli verettömästi vallattu ja liitetty Venäjään. Toinen esimerkki valheesta oli hollantilaisen matkustajakoneen alasampuminen. Kiistatta voitiin todistaa, että Venäjä ampui koneen alas. Venäjällä esitettiin puolipravdana, että koneen 203 matkustajaa olivat jo valmiiksi kuolleita. Ei voi todistaa. Koneen kapteeni kuljetti siis 203 kuollutta matkustajaa kaukomailta Amsterdamiin. Voi Jeesus. Ukrainassa ennen sodan alkua Venäjä valehteli, että joukot vetäytyvät. Sitten jo hyökättiin. 

- Venäjä pelastaa Euroopan.

- Isovenäläisyys. Valko-Venäjä ja Ukraina kuuluvat, niiden pitää kuulua Venäjään. 

Olen niin väsynyt näihin narratiiveihin. Miksi länsi ajattelee niin sinisilmäisesti Venäjästä? Miksi me emme käyttäydy yhtä valheellisesti? Miksi meillä kaiken pitää olla mustaa ja valkoista? En ymmärrä. Ainut narratiivi, jonka ymmärrän on se, että isovenäläisyyden nimissä syöstään ihmiset kuolemaan, maanpakoon, helvettiin. 

  Onneksi Suomessa suomalaisilta lapsilta, oppilailta on saatu ruhjottua pois sokea totteleminen esivaltaan. Onneksi korkein hyve suomalaisilla lapsilla ei enää ole sokea kuuliaisuus, tottelevaisuus. Me keskustelemme, pohdimme totuutta ja valhetta, pravdaa ja puolipravdaa. Mutta auttaako se, jos lapsemme, nuorisomme on tulevaisuuden tykinruokaa valheelle ja valheelliselle propagandalle? 

Lähde: Martti J. Kari: Venäläinen strateginen kulttuuri – Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?