Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.

  Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee itseään heikomman vastustajan, hän ei kestäisi moraalisesti jatkaa ohjelmassa tietäen, edellyttäen että voittaisi kaksintaistelun, että pelasi häikäilemättömän laskelmoivasti oman jatkoon pääsynsä varmistaen. 

  Janne Ahonen sai valita kaksintaistelulajin. Hän sai valita lajin, joka perustuu joko taitoon, tietoon tai voimaan. Ahonen ei valinnut taitoa, perustellen, että taitoon perustuva tehtävä saattaisi jättää liikaa sattuman varaan. Tietoa hän ei valinnut, koska ajatteli, että Jungner ehkä tietää häntä enemmän. Hän valitsi voimatehtävän, koska ajatteli, että siinä hän suurimmalla todennäköisyydellä, mitä ilmeisemmin  voittaisi Jungnerin. Hän toimi päin vastoin kuin Jungner. Ajettelin, että plääh ja samalla Mikaelista tuli sankarini. 

  Jungner voitti voimatehtävän ja Janne putosi ohjelmasta. Ranteet eivät kestäneet, oli jumia. Muut kilpailijat tsemppasivat Jannea. Mikael seisoi kuin vaivaisukko Rantsilan kirkon pihamaalla, kuin prossinen Atlas-veistos jugendlinnan kivikatto hartioillaan. Kilpailijat olivat pettyneitä. Voimamies hävisi, ajattelija jatkoon. Nyt pääsen lempiaiheeni pariin: Mitä ilmeisin ei voittanutkaan. Mikään ei ole niin tylsää, so boring, kuin se,  että mitä ilmeisin voittaa. Tämä koko maailma nimittäin perustuu siihen, että mitä ilmeisimmän tulee voittaa, mitä ilmeisimmän pitää voittaa. Se on menestymisen umpitylsä narratiivi ja myytti. Ja se murrettiin. 

  Koulumaailmassa pelataan mitä ilmeisimmän logiikan mukaan. Mitä ilmeisin valitaan juontamaan koulun juhlat. Mitä ilmeisin saa hymypatsaan. Mitä ilmeisin on suosituin. Mitä ilmeisin on seuratuin, palvotuin. Teatterimaailma perustuu mitä ilmeisimmän -logiikkaan. Kaunis nainen hyvällä vartalolla on mitä ilmeisin päänäyttelijä. Tukevahko, tavallinen näyttelijä tekee kehutun sivuroolin. Mitä ilmeisin miesnäyttelijä tietyillä kasvonpiirteillä tekee aina pääroolin ja se tekee näyttämötaiteesta pirun tylsän. Rauni Mollberg uskalsi rikkoa tätä tekemällä pelkuri Riitaojasta oman Tuntemattoman sotilaansa päähenkilön. Teatteritaiteen pitäisi perustua leikkiin (play) ja roolileikkiin, jossa mielestäni mitä ilmeisimmän logiikka joutaisi romukoppaan. 

  Toisesta maailmansodasta tekee Suomen kannalta makean, jos näin voi edes sanoa, se, että Suomella oli Daavid-Goljat-asetelma suhteessa Neuvostoliittoon. Jos Suomi olisi käynyt kuvitteellista sotaa Färsaaria tai Viroa vastaan, olisimme olleet mitä ilmeisin- asetelmassa. Neuvostoliiton olisi mitä ilmeisimmin pitänyt miehittää Suomi muutamassa viikossa. Näin ei onneksi käynyt. Suomen kansan myyttiin kuuluu iloita, että mitä ilmeisin ei tapahtunut. Miksi tämä myytti ei elä voimakkaampana Suomessa, tämä mitä ilmeisimmän voittamisen riemu? Tai eläähän se. Huuhkajat voitti maailmanmestari-Ranskan viime vuonna ja olimme siitä kansakuntana iloisia. Mitä ilmeisimmän häviöstä riemuitaan siis ilmeisesti aina kollektiivisella tasolla. Tämä pitäisi ulottaa myös mikrotasolle, yksilötasolle. Se tuottaa riemua. 

  Opettajan työssä pitäisi romuttaa tietoisesti mitä ilmeisimmän logiikkaa. Kaikista voi tulla melkein mitä vain, maailman onnellisimmassa, demokraattisimmassa Suomessa. Mikael Jungnerille suuri kiitos! Ja Farmi-Suomelle. Toki Farmi- Suomessa pönkitetään ja tullaan pönkittämään mitä ilmeisimmän ajattelua. Esimerkiksi saunakohtauksessa mitä ilmeisimmät juoksivat saunasta kylmään järveen. Ne, joilla oli moitteeton keho, pienin rasvaprosentti ja niin edelleen. Mutta so what.