Luokanopettajan arki

Uusi lumi on vanhan surma. Niin sanotaan. Niin uskotaan. Uudet valinnat elämässä eivät surmaa vanhoja valintoja. Valintojen seuraukset kestävät pitkään, kauan, yleensä koko elämän. Siksi elämässä ei voi tehdä montaa kertaa suuria valintoja. Tai voi tehdä, mutta ne syöksevät perheet, yhteisöt surkeaan kaaokseen ja sekasortoon. Nykyään on hyväksyttyä ja ihan ok, että yksilö yhteisön jäsenenä saa onnellisuudentavoitteluluvan ja hänestä tulee tiedostava yksilö ja elämän valitsija. Kännykkä kädessä, tinder auki, lötkötuoppi siideriä pöydällä onnellisuuden tavoittelija kuuntelee Kaija Koota ja iskee hampaansa onneen kuin käärme kuolleeseen hiireen. Itsensä tiedostus. Omien unelmien todeksi eläminen. Onnellisuus saa pakastetun hiiren muodon. Muovinen, plastinen on itsensä tiedostavan onnellisuudentavoittelijan varjomaailma.      Miksi ihmisille tuputetaan ideaa onnellisuuden tavoittelusta? Etenkin kun perheet hajoavat ja kaikilla on paha mieli.   Minun on helppo vastustaa ideaa. En ole o

Lapsuudessa katselin hyppytornia alhaalta mäkikummusta. Katselin, kuinka toiset hyppivät. Toiset liisivät uljaasti. Jotkut hyppelivät leikkisästi. Sitten tuli käsky kävellä portaat ylös hyppytornille. Isä talutti minua kädestä. Tunsin, että se oli hänelle vastenmielistä. Vastenmielistä pitää minua kädestä ja taluttaa portaita ylös. Jäisit nyt. Jäisit tähän alas. Äitikin tulee kohta. Ehkä.    Hyppytornin ovi oli auki. Mäkihyppääjät ohittivat minut. Iloisesti hälisten he kulkivat hissille. Hissi tuli ja nielaisi heidät sisään ja aloitti matkansa ylös torniin. Katselin ylöspäin. Näin hyppyrin keulan. Kuulin suksista lähtevän suhinan. Näin hyppääjän irtoavan hyppyrin keulalta. Vitsi, se uskalsi. Se teki sen. Kohta minäkin hyppään. On vuoroni. Minun vuoro. Kuuluuko elämässä tulla minun vuoro? Mistä minä sen olisin voinut tietää, 7-vuotias poika? Jäin leikkimään hyppytornin juurelle. Hiihtelin sitä ympäri uudestaan ja uudestaan. Katselin, kun ne muut hyppivät ja ajattelin omaa vuoroani.

Setäni täytti vuosia. 63 paukahti mittariin. Hän on luokanopettaja. Soitin ja onnittelin. Kysyin, milloin jäät eläkkeelle. – Teen työtä, niin kauan kuin saan, hän vastasi. Sitten kun laitetaan vaipat. Vaikka rollaattoria työntäen. Eläkkeen pienuudesta se johtuu. Olemattomasta palkasta kertyy olematon eläke. Setä sanoi, että asuntolainaakin on vielä maksamatta sitä ikänsä maksaneella. Puhuimme lähestyvästä keväästä, kesästä ja opettajan palkkauksesta. Olimme iloisia. Olimme happamia. Kysyin, miltä työnteko maistuu? –Ei maistu. Näyttää, vaikuttaa siltä, että jonkinlainen ihmiskunnan alasajo on tapahtunut. Alasajo koskee älyllisiä hyveitä, inhimillisyyttä, fyysisen kunnon romahtamista, yleistä penseyttä ja haluttomuutta ja aivan kaikkea. Ihmiskunta alkaa olla siinä pisteessä, että kamelin selkä saisi jo katketa. Mikään ei suju. Ei kunnioiteta lähimmäistä. Kaikki hutastaan. Lapset vihaavat kouluruokaa, liikuntaa, luovaa kirjoitusta, laskemista, mäen laskemista, hiihtämistä, pilkillä käy

Tiiviste. Isäni opetti, että tiiviste voi mennä hukkaan. Tiivisteiden kanssa oli oltava tarkkana. Maailma loppuisi, jos tiiviste irtoaisi oikealta paikaltaan, vesi kuljettaisi sitä viemäriin ja se pääsisi sujahtamaan viemäriverkostoon. Luulin, ettei tiivisteitä ole kuin yksi, joka sopii yhteen paikkaan. Jos se pääsisi häviämään, olisimme kusessa, perheemme tuhoutuisi, joutuisimme evakkoon. Autossa vasta olikin tiivisteitä. Renault 5 oli tunnettu paskoista tiivisteistä. Fiat 127 vasta olikin paska, tiivisteiden, ketjujen ja kaiken maailman letkujen osalta. Minua kusetettiin.   Maailma on tiivisteitä pullollaan, eri kokoisia, joka paikkaan sopivia. Tiiviste on vain löysä kumin pala. Isäni maailmassa jokainen tiiviste oli maailman öljyproppu. Isän elämässä tiiviste vuosi pahasti. Alkoholin suhteen tiiviste piti, monta vuotta.    Lapseni ovat tavallisia. He ovat pinnallisia, josta iloitsen. Heistä puuttuu kaikki syvyys. Heidän kulmakarvansa eivät ole kurtussa. He eivät kanna taakkoja

Eilen ystävän syntymäpäivät. Hyvää ruokaa. Talo tarjosi juomat. Kuplivaa juomaa virtasi. Juhlijoiden joukossa oli lapsuuden ystäviä, heidän puolisoitaan, työkavereita ja ryhmädynamiikka. Ryhmädynamiikka otti ison roolin. Syntyi keskustelevia ryhmiä. Paikallaan jämähtäneiden ryhmä istui pöydän yhdessä päässä. Iloinen miesten ryhmä istui pöydän toisessa päässä. Puhuttiin Nykäsestä, Lindholmista, heidän kuolemastaan, Samuli Paulaharjusta, kasvatus- ja opetustyöstä. Paikalleen jämähtäneiden ryhmä muisteli vanhoja asioita. Paikalleen jämähtäneiden ryhmässä ryhmädynamiikka oli paaluttanut betoniroolit. Ryhmä vaikutti rautakahleilla kytketyiltä koirilta. Kaksi miestä kierteli keskustelevia ryhmiä pääsemättä sisään oikein mihinkään. Toinen vaikutti tyytyväisemmältä. Hän istuutui eri huoneeseen juomaan alkoholia ja vaikutti tasapainoiselta. Toinen tosiaankin kierteli. Hän nojasi välillä pöytään, vaihtoi jalan asentoa, haki juomaa, palasi kiertelemään. Erään naisen kanssa keskustelimme siitä, m

Opettaminen on myyntityötä, kirjoittaa Mikko Ojanen kirjassaan Kaswu. Mikä ihmeen kaswu? Mitä on tällainen vanhoille sanoille uuden sanamuodon antaminen? Kehitelläänpä lisää. Opetys. Opetys eroaa opetuksesta sillä tavalla, että opetys on sisällön antamista idealle, kun taas opetus on joko ylhäältä annettua eli jakavaa tai ilmiölähtöistä eli dialogis-empirististä. Siwistys näkee sivistyksen haltijoina ja velhoina, sivistys sydäntä ja järkeä syntetisoivana kaiken siihen astisen elämän aikana opitun kudelmana.    Plääh. Miten tyhminä meitä opettajia oikein pidetään? Sitten me istumme Kaswu-seminaareissa, joissa meille opetetaan, että opetus on ideoiden myyntityötä. Niin kauan kuin ihmiset ymmärtävät, että peruna kasvaa maassa, kala ui vedessä, hirvi tuhoaa taimikot on turha tulla avartamaan tajuntaamme moisella moskalla. Myyntityötä. Vai onko kyse itsensä myymisestä? Opetus on prostituutiota? Minä ainakin myyn opetusta kuin prostituoitu, leipäni pitimiksi, maksaakseni Nordealle laina

Menkäähän seuraamaan peruskoulun liikunnantunteja, etenkin luistelu-ja hiihtotunteja. Luistelutunti alkaa sillä, että etsitään koulun ulkovälinevarastosta sopivia luistimia niille, joilla ei ole omia mukana tai eivät omista luistimia. Sitten marssi kentän laitaan. –Onko pakko luistella, jos ei tykkää? Saanko olla kasalla? Saanko maata lumessa? Syödä lunta? Juuri kukaan ei osaa kiristää luistimia. Säälistä opettaja kiristää. Kypärän neppari on liian tiukka. Sormivoimat eivät riitä. Opettaja laittaa nepparin kiinni. Pakkasta on -15. Joillakin ei ole kypärän alla pipoa. Joillakin on helvetin paksu tupsupipo. Tekisi mieli repiä tupsut helvettiin. Vihdoin luistimet kaikilla jalassa. Sitten on kylmä. Luistin puristaa. Kun on istunut perseellään lumessa 20 minuuttia kollareissa on märkä olo. Tietysti. Saadaan pieni pallopeli käyntiin. Pelaamme tennispallolla. Kaksi jääkiekon harrastajaa dominoi peliä. Muut ovat pujottelukeppejä. On tylsä pelata, kun ei saa koskettua palloa. Sitten tunti on

Harry Potterin pitää opetella Okklumeusta kirjassa   Feeniksin kilta. Okklumeus tarkoittaa mielen sulkemista kaikelta mieltä haavoittavalta ja pahalta. Okklumeusta opettaa Harrya inhoava ja Harryn inhoama professori Kalkaros. Okklumeusta pitäisi opettaa opettajillekin. On suuri taito osata sulkea kaikki työ ja siihen liittyvä mielestä pois, jotta palautuminen seuraavaan päivään olisi mahdollinen. Niljakkaan helposti vaikeat tilanteet, kiusaamisasiat ja kaikki henkiset kuonat runtelevat alipalkatun, ylikoulutetun yhteisöpedagogin ja ihmissuhdekonsultin mieltä. Yöllä, kun kovalevyn pitäisi puhdistua, hiipivät työasiat mieleen kuin luikerteleva Voldemortin käärme Nagini ja mieli täyttyy kauhulla ja saastalla. Yö, vellova ripuli, työn raiskaama mieli, aura-auton kolina pihalla, postinkantajan tiputtama sanomalehti ovat monen luokanopettajan unikavereita yö yön perään. Okklumeus saa erilaisia muotoja. Maraton-juoksu, raju fyysinen treeni, hiekkasäkin hakkaaminen ja itsensä tajuttomaksi h

Nuoria naisia ahdistellaan työpaikoilla. He kokevat seksuaalista vihjailua. Miehet vaihtavat merkitseviä katseita, kun työhuoneeseen saapuu nuori, virkistävä kaunotar. Vaatetusta kehutaan. Tuijotetaan rintoihin. Annetaan katseen vaeltaa kantapäästä päälakeen himokas, arvioiva katse silmissä. Imeskellään viiksiä ja unelmoidaan irstaasta saalistuspanosta seisaallaan jumppavaraston patjaa vasten. Rasvaista sovinistisikakäytöstä näkee silloin tällöin meidänkin opettajanhuoneessa. Olen huono puuttumaan siihen. Yritän olla nauramatta mukana. En lähde mukaan merkitseviin katseisiin. Kaunottaren kanssa, jolla on povi sulokkaasti esillä, yritän keskustella aina ”asiat edellä”, jotta viestintäni tulisi selväksi ja en jättäisi rasvaisia vihjeitä verbaalilla enkä nonverbaalilla viestinnän tasolla. Voi olla, että juuri ”asiat edellä” saattaakin olla tehokkain häirinnän muoto. Siinä aistitodellisuus kieltämällä saatetaan alleviivata, kuinka häpeilevän kiihottava ajatusleikki keskustelijan liskoai

Matti Nykäsen kuolema kosketti ja liikutti. Lapsuus palasi mieleen. Mäkiviikot, olympialaiset, perhe yhdessä, Suomi yhdessä ja kaikilla katse hyppytornissa. Matti Nykänen hyppäsi Suomen, meidän, Jyväskylän hiihtoseuran, kaikkien puolesta. Jos Matti epäonnistui, Suomi epäonnistui. Matin voitto oli minun, meidän voitto.   Matti halusi näyttää, että osasi ja pystyi. Matin kotkan katse vaati meitä uskomaan, että tarkkisjätkä voi olla kaikkien sankari. Ei välttämättä yhteiskuntakelpoinen. Harmaa massa, unohduksiin ennalta tuomittu kaikessa vähän hyvä keskiluokka on yhteiskuntakelpoinen.   Virtuoosit, sankarit, Rokat ja Nykäset edustavat myyttiä yli-ihmisestä. Myyttiä ylivertaisuudesta, supervoimista, huippuosaamisesta. Kotkat asuvat korkealla vuorilla. Matin osaamisalue oli ylämäen asento, oikea-aikainen ponnistus, lentoasento, tyyli ja tyylikäs alastulo. Osaamisalue oli kapea, menestys huikaisevan leveä.     Yli kriittisen pisteen Matti hyppäsi. Kriittisen pisteen yli meni myös alkoho

Saamelaisuuden lyhyt oppimäärä. Ensiksikin, ns. suomalaiset saapuivat jääkauden jälkeen Saamenmaahan.   Saamelaiset olivat jo täällä, olivat ehtineet tänne ensin ja aloittaneet inhimillisen kulttuurin luomisen, jota kutsutaan inhimillisesti elämäksi. Sen jälkeen saamelaista kansaa on kohdannut   neljä suurta onnettomuutta.      Ensimmäisen onnettomuuden aiheutti Suomenniemen heimojen siirtyminen maanviljelyyn. Peltojen viljely edellytti paikoilleen olevaan elämän muotoon siirtymistä. Saamelaiset eivät halunneet luopua metsästäjäkeräilykulttuuristaan, mikä edellytti saaliseläinten, riistan ja kalan, perässä muuttamista eli liikkuvaa elämän muotoa.   Kädet nuhjaantuneena pellon paskaan ajoivat peltohermannit talikoilla saamelaisia kohti pohjoista.    Toisen onnettomuuden aiheutti hyvää tarkoittava kristillinen kirkko. Kirkko ajatteli, että koska Suomen heimoille riitti yksi jumala ja Jeesus, piti sen riittää myös saamelaisille. Kirkko halusi, että saamelaiset luopuvat ja lopettava

Kokonaistyöaikaa vastustan. Luulen ymmärtäväni sen. Hieno ajatus on saada näkyviin opettajan työhönsä käyttämä kokonaistyöaika. Että voidaan oivaltaa, että suurin osa opettajista tekee jo kokonaistyöaikaa. Myöhemmin sitä voitaneen käyttää palkankorotusaseena tai sillä ainakin voidaan asettaa paineita korotusten suuntaan. Siihen en kyllä usko.    Kokonaistyöaikaan pitäisi saada mukaan stressitasomittarin reaaliaikaiset lukemat. Siihen pitäisi sisällyttää vapaa-ajalla, viikonloppuna tapahtuvat työaikamietinnöt. Miten siihen saisi mukaan viikonloppuisinkin ja arkisin yöaikaan tapahtuvat ”yöpyörinnöt” ja opetuksen mietinnöt, ne kun eivät jätä silloinkaan rauhaan?    Moni luokanopettaja on töidensä kanssa naimisissa. 24/ 7 on koulutyö, opetus ja kasvatus aivojen etuotsalohkon eniten täyttämä ajatussaivare. Kuin syöpäkasvain opetus ja kasvatus vahtii luokanopettajaa kauppareissuilla, kävelylenkeillä, hiihtopolun varrella. Aivot imevät aistielinten välityksellä opetusideoita jatkuvasti

Arkkitehti Eero Saarinen rakensi rakennuksen John F. Kennedyn lentokentälle, kun Howard Hughes niin kauniisti pyysi. Rakennuksesta oli Hesarissa kuva. Kaunis, valoisa ja linjakas avaruusajan aikakauden futuristinen ilmentymä. Puristemuovista penkit. Ihania kaaria. Ja mikä parasta: Eero Saarinen oli saanut idean rakennukseensa aamiaispöydässä. Hän oli halkaissut greipin ja siinäpä se heureka ja oivallus. Greipin puolikas oli laittanut aivoneuronit ja –synapsit kiihtyvään laukkaan. Alitajunnasta ja pitkäkestoisesta varastomuistista tuli arkkitehtoniset ratkaisut, matemaattiset laskelmat ja taitavista käsistä työryhmän avustuksella rakennuksen pienoismalli, jonka pohjalta voitiin käydä rakentamaan Hughesin toivomusta.    Minä sain aamulla oivalluksen matematiikan tunnille maahan pudonneesta rusinapaketista. Hupsis, aivoni kyhäsivät matematiikan tunnin, rusinat järjestyivät desimaalilaskujen oppitunniksi. Auton ovea avatessa, avaimet tipahtivat lumihankeen. Hupsis syntyi kuviksen aihe

Samuli Paulaharju kierteli 1900-luvun alussa ristiin rastiin Pohjanmaata ja tutki kirkkojen vaivaisukkoja. Pohjanmaalla niitä oli ja on edelleen eniten. Pohjanmaalla veistettiin puisia purjelaivoja ja pienempiä puupaatteja talonpoikaispurjehduksen aikaan 1700-1800-luvuilla, kun Pohjanmaan pitäjät saivat luvan käydä kauppaa Ruotsin ja muiden ulkomaiden kanssa suoraan. Ennen sitä ulkomaankauppa kävivät tapulikaupungit Turku ja Viipuri. Puisiin talonpoikaislaivoihin veistettiin keuloihin komiat keulakuvat, jotka merenkulun taikauskon mukaan yleensä esittivät naishahmoja. Kun Pohjanmaan puusepillä oli taito veistää näitä akan kuvatuksia, levisi puuveistotaide vaivaisukkotaiteen muodossa kirkkojen edustoille, pihamaille, kirkkotien varsille ja kellotapulien seinien vierille seistä jököttelemään. Vaivaisukot olivat kirkon diakoniatyötä, sillä ukkoihin oli kätketty lukollinen kassalipas ja suuaukko seteli-ja kolikkorahalle. Kirkonmenoihin tultaessa vaivaisukko sai tulijoilta roposen.