Siirry pääsisältöön

Talviurheilu on kivaa!


Menkäähän seuraamaan peruskoulun liikunnantunteja, etenkin luistelu-ja hiihtotunteja. Luistelutunti alkaa sillä, että etsitään koulun ulkovälinevarastosta sopivia luistimia niille, joilla ei ole omia mukana tai eivät omista luistimia. Sitten marssi kentän laitaan. –Onko pakko luistella, jos ei tykkää? Saanko olla kasalla? Saanko maata lumessa? Syödä lunta? Juuri kukaan ei osaa kiristää luistimia. Säälistä opettaja kiristää. Kypärän neppari on liian tiukka. Sormivoimat eivät riitä. Opettaja laittaa nepparin kiinni. Pakkasta on -15. Joillakin ei ole kypärän alla pipoa. Joillakin on helvetin paksu tupsupipo. Tekisi mieli repiä tupsut helvettiin. Vihdoin luistimet kaikilla jalassa. Sitten on kylmä. Luistin puristaa. Kun on istunut perseellään lumessa 20 minuuttia kollareissa on märkä olo. Tietysti. Saadaan pieni pallopeli käyntiin. Pelaamme tennispallolla. Kaksi jääkiekon harrastajaa dominoi peliä. Muut ovat pujottelukeppejä. On tylsä pelata, kun ei saa koskettua palloa. Sitten tunti on lopussa. Aloitetaan luistinten irroitustalkoot. Hikoiluttaa ja vituttaa. Peruskoulussa on yksi hoitaja/vanginvartija/järjestysmies/yhteisöpedagogi  per 27 oppilasta. Vanhainkodeissa on 3-7 hoitajaa 10 vanhusta kohti. Tiedän, etteivät nämä asiat ole suoraan verrannollisia, mutta idean saatana ymmärtää. Lisäksi oppilaat ja heidän vanhempansa ovat yhtä muistamattomia kuin dementoituneet vanhukset. Nykyvanhemman arkkityyppi on sellainen rakastunut, hajamielinen hupsu. Rakastunut rampa. Kun kysyn, mitä opimme luistelutunnista? Vastaus: Harjoittelimme luistelukentällä käyntiä, luistelemassa käymisen kulttuuria kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen. Ei ehditty auraamiseen, sirklaukseen, makkaratekniikkaan.
   Hiihtotunti alkaa. Puoli tuntia etsitään lainamonoja, -suksia ja – sauvoja. Wilmaan on tullut viestejä, ettei viitsi enää ostaa uusia suksia, kun niin vähän hiihdetään, tai kun hiihto ei ole oikein meidän perheen juttu. Miten hiihto ei ole enää meidän perheen juttu? Kyllä saa ilmasto lämmetä aivan rauhassa, jos talviset urheilulajit eivät enää ole meidän perheen, suomalaisten juttu. Monoja ei saada jalkaan. Kun mono on opettajan avustuksella saatu jalkaan, pitäisi mono saada siteeseen. Opettaja on persvako paljaana kontillaan lumihangessa ja ährää lumia pois monon pohjasta ja yrittää sujauttaa monoa siteeseen. Oppilas valittaa, että vihaa hiihtoa, onko pakko, pelottaa, haluaa kotiin, tuntuu kurkussa kipua ja voiko lähteä jo kotiin? Ei. Pururadalla on latu. Ladulla on koiran paskaa ja kusta. Latu on tallattu. Sinne lähetän lapset hiihtämään. Ainakin yksi kierros pitää kaikkien hiihtää. Osa kaatuu hankeen ja yrittää päästä lumikieppiin. Osa eksyy ladulta metsään ja ei löydä omin avuin pois. Katselen tätä kaikkea. Ajattelen Monty Pythonia. Imeskelen Mynthonia. Yksi on kiivennyt suksillaan korkean kukkulan päälle ja tulee kovaa vauhtia syöksylaskua alas. Kuin ihmeen kaupalla jalka ei mene poikki. Tunti päättyy. Mitä opimme hiihtotunnista? Harjoittelimme hiihtämässä käymisen kulttuuria kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen. Ei ehditty tasatyöntöön, vuorovetoon, kuokkaan, Mogreniin, Kläbohon.
   Tv-väki äkkiä paikalle seuraamaan suomalaisia talviurheilutunteja!
  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee