Luokanopettajan arki

Tapasin vanhaa koulukaveriani yli 30 vuoden tauon jälkeen. Solmin yhteyksiä menneisyyteeni ja se, jos jokin tekee ihmiselle hyvää. Hän oli hankkinut ammatin, jossa työ, harrastus ja intohimo kohtaavat. Olin hankkinut itselleni ammatin, jossa pakkotyö, ahdistus ja näännyttävät velvollisuudet kohtaavat. Olin vastuullisesti katkera. Hyväksyin uravalintani, jonka olin lukion ja armeijan jälkeen ajopuuna tehnyt. Olin saanut näköalapaikan kasvatuksen murroksen seuraamiseen: Miten lapsuuteen aikaisemmin kuulunut hiljainen, nöyrä kuuliaisuus oli muuttunut pubertaaliseksi päänaukomiskarnevalismiksi. Luokkatoverini oli saanut näköalapaikan suomalaiseen korkeakulttuuriin. Todellakin hänellä oli mahdollisuus seurata kansakunnan piippuhyllyltä, ketkä olivat kansallisen kulttuurielämämme valovoimaisimpia hahmoja. Olin vastuullisesti katkera eli en väännellyt naamaa, enkä aukonut päätäni pubertaalisesti, joka sekin minulta onnistuu, aina. Oli ihana nähdä koulukaveria huolimatta ahdistavasta luokka

Alice in Chains, Seattle-Keski-Suomi, lokakuu ja ihmisyys kuin kostea viemäri. Seattlessa viemärivedestä löytyy merkkejä ankarasta opiaattien käytöstä, Keski-Suomessa amfetamiinin ja kannabiksen. Jämsässä yli 10 % yläasteikäisistä on kokeillut huumeita. Jyväskylässä huumeet ovat katukuvassa voimakkaasti läsnä. 12-13-vuotiaat tytöt myyvät itseään saadakseen huumeita. Puistoissa ja kaduilla näkee turkiskauluksisiin toppatakkeihin pukeutuneita aikuisia miehiä, joiden ympärillä pyörii lapsia. Ala-asteikäiset diilaavat kovia huumeita. Keskisuomalaisessa kerrottiin syyksi, että nuoret tai lapset eivät koe elämää merkityksellisenä. Elämän tarkoitus on hukassa. Sitä ei ole.    En tiedä, onko syy liian korkean elintason? Onko syy siinä, että sivistysvaltiota ei enää ole? Tytöille ja pojille tai ylipäänsä teini-ikäisille ei riitä ilmeisesti enää ihastuminen, ensirakkaus, tuskalliset erot ja niistä selviytyminen. Eivätkö aikuiset enää pidä kiinni lapsistaan? Mitä muuta aikuisella ihmisellä v

Opetusalalla kirsikat kakun päältä poimivat ideahörhöt, ne ”rohkeat” omille teille lähteneet ideanikkarit. He yleensä luovat jonkin umpihölmön, arkea ”helpottavan”, ”toimivan” käytänteen, jolla oppimistulokset paranevat 40 %. Kylkeen ympätään tieteellinen tutkimus, jolla vakuutetaan hölmö luokanopettaja tarttumaan typerään ideaan. Hyvä esimerkki on ”Aivovoimaa” kirjan innoittamat aivojen aktivointiharjoitteet, joita maaninen ja riehakas sportti-luennoitsija ylistää ja laittaa opettajakunnan jollakin maailmanlopun YS-ajalla tekemään esimerkkiharjoitteita. Siinä sitä sitten laitetaan lyijykynää lattialle ja hypitään 20 kertaa lyijykynän yli ja sivuttain sama. Luennoitsija laskuttaa tottakai kunnon hinnan ja myy kirjan kaupan päälle ja häipyy rikospaikalta Skoda Octavialla ja opettajakunnan YS-aika jatkuu ja seuraavaksi käsitellään pikkujouluja ja joulujuhlia ja mitkä yhteislaulut lauletaan ja saako puhua Jeesuksesta tänä jouluna vai ei?   Sanonpahan vaan, että paska voidaan kääriä e

Luin kirjan Yrjö Kallisesta. Kiitos Perttu Häkkisen toukokuisen teeman saman nimisessä ohjelmassaan, tulin tutustuneeksi Kalliseen, Pekka Ervastiin ja teosofiaan. Löysin itsestäni teosofin. Nytkö ryntään noutamaan jäsenkirjaa? Olenko hurahtanut? En ja kyllä.     Teosofia syntyi 1800-luvun lopulla. Aika oli kypsä teosofialle. Lyhyesti kiteytettynä teosofia pyrkii yhdistämään ihmiskunnan kaiken tähän päivään asti oivaltamat ajatukset. Teosofia pyrkii yhdistämään idän ja lännen uskonnot, filosofiat ja kaikki muut opilliset ja opeista vapaat ainekset. Pasifismi ja veljesrakkaus sekä panteistinen elämän kunnioitus kuuluivat alusta asti teosofiaan. Kunnianhimoista, eikö totta? Lisäksi siihen sekoittui ylimaallisia aineksia johtuen kenties juuri siitä, että 1800- ja 1900-luvun taitteessa syntyi voimakas kiinnostus ihmisen alitajunnan tai tiedostamattoman tutkimiseen, jossa etenkin Sigmund Freud ja C.G. Jung kunnostautuivat. Myös paranormaalit ilmiöt ja muut rajan takaiset asiat kiinnosti

Työyhteisö oli tyhyilemässä. Olimme teatterissa ja syömässä. Silmäni ja korvani olivat ylivalppaat jälleen kerran. Tutkani oli päällä ja haravoi havaintoja. Kriittinen mieleni leikkasi ilmaa kuin viikate kaurahalmetta. Haluan kertoa niistä, en tiedä miksi? Ehkä siksi, etten kokisi yksin niin kuin koen.    Lämpiöön kokoontui epävarma, hämillinen joukko. Olimme vieraalla maalla. Meiltä puuttui huolehdittava luokka, kierrepäivyrit, wilma-viestit, pitkät käytävät, ovien aukomiset ja sulkemiset. Olimme riisuttu ammattirooleistamme. Mitä meille jäi? Epävarmuus ja hämillisyys. Tulimme lapsen kaltaisiksi. Kysyimme toisiltamme, voiko tähän istua, tyhjälle penkille? - Onko meille varattu jokin tietty tila, minne menemme? joku kysyi pelokkaasti. Käännyimme hädissämme johtajaan päin. Katse anoi: -Johda meitä, anna lohdutuksen sanoja, näytä suunta ja tarkoitus tai edes saatana oma istumapaikka, tuoli, lavitsa, riuku tai vaikka talli ynnä härkäin ja aasein. Johtaja sanoi, että olkaamme tässä, k

: left;" trbidi="on"> Minulla on oppilas luokassa, jonka tunteiden säätely on täydellisesti minun varassa. Yritän ennakoida hänen mielen liikkeitä, jotta hän ei joudu tilanteiseen, jossa hän räjähtää ainakaan ilman minun läsnäoloa.   Aamulla tunnustelen, millä tunteella, millä mielialalla on lähdetty kouluun. Hän on usein väsynyt. Sitten johonkin paikkaan sattuu. Selkään, jalkaan tai käteen. Tai on tosi väsynyt, poikki. Sanoitan hänen mielen liikkeitä ja kehon tuntemuksia. Jos selkään sattuu, haemme siihen syitä. Laitan hänet kiertämään koulun, jotta verenkierto selässä elpyisi. Hän on motivoitunut tutustuessaan itseensä. Hän todellakin etsii itseään ja kaipaa sanoitusta.    Oppituntien aikana tulee romahduksia, torjuntoja ja aggression purkauksia. Turhautuminen tulee nopeasti. Otan vastaan tiukalla hihalyönnillä, syötän passarille eli sanoitan, mitä olen kuullut ja nähnyt ja annan hakkurin laittaa pallon takaisin oppilaalleni yleensä hellällä sormilyönnillä. Maa

Kummallista on ryhmäpsykodynamiikka. Aikuinen ihminen yrittää tehdä vaikutuksen uuteen esimieheen. Kuinka lapsellista! Aikuinen kokee kilpailutilanteen, kun uuden esimiehen kanssa suunnitellaan urheilupäivää. Aikuinen miettii valoa ja varjoa. Aikuinen miettii, kuka alaisista on pätevin esimiehen silmissä? Kuka hauskin? Kuka on epäpätevin, osaamattomin esimiehen ranking-listassa? Pelottaa, joutuuko mustalle listalle, tarkkailtavien alaisten listalle. Vainoharhaista, mutta niin normaalia ja todellista. Alkeellista. Uuden esimiehen luona käy yksittäisiä opettajia supattelemassa, ohjastamassa häntä, varmistamassa, että hän varmasti on samaa mieltä kuin supattelija. Testataan, vakoillaan, asetellaan esimiehelle mielen ansoja. Epävarmuutta on jokaisella. Pelottaa. Puhaltavatko pian muutoksen tuulet? Edustanko esimiehelle jotakin vastenmielistä ja inhottavaa. Jopa itsensä hyvin tiedostava tapaa itsensä puhumasta kummallisia ja tekemästä outoja palveluksia. Mitä uusi esimies alaisestaan aja