Luokanopettajan arki

Siivosimme varaston. Jätesäkeittäin pois heitettävää tavaraa. Kontteihin lasten pieneksi jääneitä vaatteita. Parhaat erotettiin kirpputorilla myytäväksi kelpaavaksi. Varaston siivous laajeni asuinhuoneistoon. Kaapit revittiin auki. Kaikenlaista tuli vastaan. Myös omat päiväkirjat menneiltä vuosilta, jotka laitoin vaimoni nimeämään muistojen laatikkoon. Muistojen laatikko on kaunis nimi. Se on kuin uuden kauppakeskuksen tai kodin kivijalan betoniin teräslieriöön valettu muistomausoleumi.   Muistojeni laatikossa on vanhoja päiväkirjojani, joissa kirjoitan näkemistäni unista, unelmista ja haaveistani. Ne ovat myös täynnä yksinäisyyden purkua, minuuden rakentamista, itsereflektiota ja naisen kaipuuta. Vuoropuhelua itseni kanssa omasta kehityksestäni.    Muistojeni laatikossa on valokuvia ja lehtileikkeitä. Siellä on myös isoisäni vanhoja päiväkirjoja, vanhoja mummolasta saatuja kirjeitä, armeija-aikainen kirjeenvaihtoni. Olen iloinen, että muistojeni laatikossa on paljon materiaalia.

Some on täynnä perheiden lomakuvia. Kreeta, Crete, tuntuu olevan lapsiperheiden suosikki. Kreetaa ylistetään. Hyvä palvelu, ihana uima-allas, turkoosi Välimeri, upea palvelualttius. Maa, jonka talous on romahtanut, panee parastaan ja pystyy vakuuttamaan ainoastaan lapsiperheet. Lainanantajia ei Välimeren ruokavalio vakuuta. Mutta kun katselee persoonattomia, surullisia allaskuvia persoonattomista ja surullisista suomalaisperheistä, joille on myyty valmis unelma, tulee surullinen mieli ja häpeä heidän puolestaan. Kuvissa on aina klooriallas, vesilelussa kieppuva lapsi, hellehatussa nyhjäävä vaimo ja perheen pää aurinkotuolissa pokkaridekkari kädessä ja jokin metabolinen väridrinkki kädessä.    Ja saman voi saatana kokea kaupungin uimahallissa. Miksi lentää Kreikkaan? No sen loman idean takia. Lomassa tärkeintä on idea. Ei se missä on ja miten kaikki lomakohteessa sujuu. Miksi loman idea ei toteudu Humppilan leirintäalueella? Siksi, että palkasta jää liikaa käteen ”kohtuuttomien ver

Juhannusaatto Berliinissä. Friedrichscheinin rappioromantiikkaa Dönerin ja oluen merkeissä. Sumuista sadetta ilmassa ja sateen jälkeen paahteista hellettä. East Side Galleryssa ihmisiä vähän, onneksi. Berliini toipuu vieläkin toisen maailmansodan pommituksista ja piinaavasta ajasta kommunismin etuvartioasemana idän ja lännen rajalla. Kaikki on sotkuista. Ehkä löydän saastan ja lian alta loistavan boheemiuden, ehkä en. Hipsterit ajavat komeilla pyörillä. Osassa hihnaveto, joka hämmästyttää minua. Miten ne kestävät? Mikä on niiden vaihtoväli? Täällä hipsteri on hipsteri oikeassa ympäristössä. Koko Berliini sopii hipsterille. Suomessa hipstereille sopivat alueet ovat Flow-festivaali ja Kallio. Kuvitelkaa nyt hipsteri Kemlepeelle, Nallikarille, Lappeenrantaan, Huittisiin, Poriin? Pitää olla vilkas mielikuvitus. En ole hipsteri. Olen juntti. Pukeudun kuin aasi, ajattelen kuin Nietzsche. Onneksi ei tarvitse kasvattaa viiksiä ja asetella niitä käyrälle.    Juhannusaattona pitäisi suomala

Halusin näyttää perheelleni Berliinin olympiastadionin. Siinäkin minua kiehtoo natsiarkkitehtuuri olympiavuodelta 1936. Emme päässeet sisään. Tai olisimme päässeet sisään suuren turistiryhmän kanssa, jossa selostus oli englanniksi tai saksaksi. Kaksi tuntia kestävä vieraskielinen molotus ei sovi kieliä osaamattomille lapsille. Omin päin sisään ei päässyt. Syynä oli Rolling Stonesin seuraavan päivän keikka. Olisin halunnut näyttää 1936 tilastolistat, jotka on kiveen hakattu stadionin muuriin. Sieltä olisimme voineet lukea suomalaisten kolmoisvoitosta 10 000   metrin juoksussa:   Isohollo, Askola, Salminen. Olisimme voineet lukea Aale Tynnin voitosta muistaakseni lajissa nimeltä lausuttu lyriikka. Olisimme nähneet natsi-ideologian hyytävät kulissit. Poikani osti stadionin myymälästä Hertha Berlinin tekniikkapallon, josta hän oli onnellinen. Sommerbad Olympia-Stadion oli sentään auki. Ostimme perhelipun ja lähdimme kävelemään kohti maauimalaa. Kassalla oli kaksi turvamiestä. Laukut t

Kompassi sekoaa helposti. Piipahdimme Berliinissä. Vuokrasimme Neuköllnistä huoneiston. Ihanan suttusta, likasta. Löysiä koiranpaskoja katujen varsilla, joista lehahti kärpäsparvia ohi mennessä. Paljon puistoja, jotka täynnä valtavia poppeleita, hevoskastanjoita, tammia, lehmuksia. Neuköllnistä löytyi myös Tempelhoffin lentokenttäalue, joka nykyisin toimii kansanpuistona, Volksparkkina. On se toiminut myös Indiana Jones-elokuvan kulissina. Lentoterminaali on muuten ainoita natsiajalta säilyneitä kansallissosialistisen arkkitehtuurin rakennuksia. Kaunis, ilmava, orgaaninen.   Neuköllnissä asuu paljon islamin uskoisia. Vesipiiput pulputtelevat, kun miehet seuraavat raukein silmin jalkapallon MM-kisoja. Pienillä kujilla löytyi myös saksalaisia bubeja. Niissä lihavia miehiä nahkaliiveissä, puukengissä, käärimässä sätkiään, läikyttelemässä oluitaan ja kovaääniset ”jaajaajaa”-huudot kaikuvat likaisten, paskaisten tienvarsitalojen seiniltä. Helvetin huonohampaisia ja keltasilmäisiä muute

Viidesosa suomalaisista, jotka ovat parisuhteessa, kokevat itsensä yksinäisiksi. Ruuhkavuodet ajavat erilleen puolisosta. Keskustelut käsittelevät lapsia. Toveruus siirtyy parisuhteen ulkopuolelle. Hiljaisuus, äänettömyys ja yksinäisyys alkavat nakertaa ja ahdistaa. Kuulun tuohon viidesosaan.   Yksinäisyys haastaa. Yksinäisyys haastaa muutokseen. Ei näin voi jatkua. Ei näin voi olla. Miksi niin sitten on? Yksinäinen kysyy, olisiko parempi olla täydellisen yksin? Yksinäinen ajattelee, että silloin olisi helpompi olla yksin, kun ei olisi ainakaan saman katon alla ihmistä, joka ei ole yksin. Täydellisessä saippuayksinäisyydessä ulkomaailma antaisi olla rauhassa. Saman katon alla yksinäisyys voi tuntua tikarin pistoilta tai liian sokaisevana valona. Miten yksinäisyys voikaan niin lamauttaa ja ahdistaa?   Yksinäisyys tuntuu tartuntataudilta. Olen saanut tartunnan. Sain sen jo lapsuudestani. Olin itseriittoinen. Tai en ollut, mutta minut opetettiin siihen. Perheeni oli itseriittoinen.

Paras tapa saada parempaa palkkaa on vaihtaa työpaikka. Näin kuulin ystävältäni. Palkka siirtyi uudelle tuhannelle. Ystäväni saattaa kuulua vielä keskiluokkaan. Sen ylärajaksi oli määritelty 6500 euroa. Kuulun keskiluokkaan, sen alahaarukkaan. Keskiluokan alaraja on 2000 €.   Pitäisiköhän vaihtaa työpaikkaa. Saisi palkankorotuksen. Kuukausiliksani alkaisi 4 tuhannella. Jos siihen päälle vielä neuvottelee täyden autoedun? Taidankin alkaa etsiä toista koulua. Voi olla, että olen väärässä. Tiedän olevani väärässä. Palkka pysyy samana. Opetusalan kehityskeskusteluissakaan ei keskustella palkasta. Palkka korottuu ikälisien myötä. Autoetuja ei ole, eikä tule. Hyvä kun saa tolppapaikan talveksi.    Matalapalkkainen naisala. Olen matalaotsainen mies matalapalkkaisella naisalalla. Ollapa korkeaotsainen, Stubb-vartaloinen proteiinipatukka korkeapalkkaisella miesalalla. Silti on ihanaa, kun meillä on miehiäkin kasvatusalalla. Ihanaa, helvetin ihanaa. Aivan suurenmoista.    Hesarissa kerr

   Luokanopettajien palkkaus on hanurista. Vähäosaisten, köyhien luokanopettajarassukoiden, joihin itseni luen, pitäisi saada kesäisin köyhyysloukkuavustusta. Avustukseen kuuluisi mökkipaikka järven rannalta   kuukaudeksi, jonka OAJ kustantaisi. OAJ velvoittaisi keräämään pienen kasvion mökkikuukaudelta, jonka saisi tehdä myös digitaalisesti. Kasvion voisi korvata opettelemalla tunnistamaan villiyrttejä ja valmistamaan niistä ruokaa.    Miksei minulla ole positiivista ongelmaa liian monesta kesämökistä? Miksi minulla on vain negatiivisia ongelmia? Esimerkiksi selkäni on jumissa, kehoni rasvakoostumus ei miellytä, virtsanpidätys yöllä tuottaa nyt jo huolta ja vaivaa.    Entinen koulukaverini on johtaja. Hän myy ja vuokraa tyhjiä tehdashalleja ja kontteja yrityksille varastoiksi ja toimitiloiksi. Kävin hänen Face-sivustolla. Otsikkokuvassa on Mt. Blanc. Koulukaverini ja hänen kaverinsa ovat nousemassa helikopteriin. Ovat olleet laskettelemassa Alpeilla. Toivon, että helikopteri ol

Käyn saunomassa kaksi kertaa viikossa yleisessä saunassa.   Paikka on ihana. Lähellä kaupungin keskustaa savusauna ja toinen jatkuvalämmitteinen puusauna, portaat laiturille ja siitä järveen. Keidas, rauhan tyyssija arjen keskellä. Tähän asti lauteilla ovat kokoontuneet antiikin vapaat miehet. Eri ammattikunnan edustajat ovat haastelleet kaikesta välillä taivaan ja maan. Ajatustyön ja fyysisen työn tekijät ovat kuunnelleet toisiaan. Tunnelma on ollut Kaurismäkinen; 1950-luku tiukasti läsnä, koivun tuoksu ja eri sukupolvien edustajat samoissa löylyissä, samassa järvessä. Mukaan on mahtunut makealta haiskahtavaa kylähullua sahansoittajaa, kiivashenkistä maallikkosaarnaajaa, ammattikorkeakoulun rehtoria, kaupungin lakimiestä, rakennusmestaria, ammattimuusikoita ja vaikka ketä. Tunnelma on ollut näihin päiviin asti lämmin, humaani, älykäs, tunnelmallinen ja 50-lukuinen.   Tänään tajusin, että jotakin on tapahtunut. Olen alkanut ottamaan lapsiani mukaan yleiseen saunaan, koska ajattele

Autuaita ovat sielut opettajain, jotka saavat alkaa lomansa kuin varkain. Niin sitä sai kuulla saunalla taas naljailua pitkästä lomasta ja puolipäivätyöstä. Siististä sisätyöstä.   En lähtenyt juhlimaan kollegojen kanssa. Tein päätökseni ja jäin kotiin nauttimaan oluitani. En koe orgastista laumailoa. Jään paitsi tuhannesta onnitteluhalauksesta. En jonota kaljojani. Minua ei tuupi yksikään maisteri. Kengänpohjani ei tarraa tahmeaan lattialla lilluvaan siideriin. Kuuntelen hiljaisuutta. Yksinäinen hyttynen on päässyt kaupunkiasuntoon ja sekin ärsyttää.    Haen harmoniaa, etsin yhteyttä itseeni, tunteisiini ja siihen, että minun pitää sopeutua pitkään vapauden jaksoon. Onko opettajan vapaus Pelle Miljoonan suuri vankila? Onko liikaa unelmia loman suhteen? Pääni suorastaan repeää ajatuksista, ideoista. Haluan vuokrata viikoksi mökin Saimaalta. Vienkö perheeni Berliiniin, vai Sisiliaan? Dubrovnik on kuvan kaunis, pittoreski. Käsivarren Lappi ja Pohjois-Norja houkuttelee. Ruotsin kie