Siirry pääsisältöön

Paras tapa saada parempaa palkkaa on vaihtaa alaa


Paras tapa saada parempaa palkkaa on vaihtaa työpaikka. Näin kuulin ystävältäni. Palkka siirtyi uudelle tuhannelle. Ystäväni saattaa kuulua vielä keskiluokkaan. Sen ylärajaksi oli määritelty 6500 euroa. Kuulun keskiluokkaan, sen alahaarukkaan. Keskiluokan alaraja on 2000 €.
  Pitäisiköhän vaihtaa työpaikkaa. Saisi palkankorotuksen. Kuukausiliksani alkaisi 4 tuhannella. Jos siihen päälle vielä neuvottelee täyden autoedun? Taidankin alkaa etsiä toista koulua. Voi olla, että olen väärässä. Tiedän olevani väärässä. Palkka pysyy samana. Opetusalan kehityskeskusteluissakaan ei keskustella palkasta. Palkka korottuu ikälisien myötä. Autoetuja ei ole, eikä tule. Hyvä kun saa tolppapaikan talveksi.
   Matalapalkkainen naisala. Olen matalaotsainen mies matalapalkkaisella naisalalla. Ollapa korkeaotsainen, Stubb-vartaloinen proteiinipatukka korkeapalkkaisella miesalalla. Silti on ihanaa, kun meillä on miehiäkin kasvatusalalla. Ihanaa, helvetin ihanaa. Aivan suurenmoista.
   Hesarissa kerrottiin, että kolmasosa suhtautuu raha-asioihin ahdistuneesti. Kolmasosa ajattelee rahaa suurimman osan päivästä. Niin minäkin. Monta kertaa ynnään, paljonko rahaa on tilillä ja kuinka monta päivää on seuraavaan tilipäivään? Isoäiti sanoi, että 50-luvulla viikon palkka riitti 200 grammaan jauhelihaan. Totta kai se antaa perspektiiviä. Isäni ajatteli ja ajattelee rahaa koko ajan ja ahdistuneesti. Olen perinyt taloudellisen ahdingon isoäidiltäni ja isältäni. Yritän olla tartuttamatta sitä lapsiini. En puhu ainakaan yhtä paljon rahasta kuin isäni. Ilmeet ja eleet paljastavat ahdistukseni. Huolirypyt ja mykkä äänettömyys ja apaattinen seinään tuijotus paljastavat minut. Kateellinen huokailu kuuluu myös tuskakavalkadiini. Paras tapa saada parempaa palkkaa on vaihtaa työpaikka. Paras tapa saada parempaa palkkaa on vaihtaa alaa!
  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee