Päästin surun irti. En arvannut, miten kesyttämätön se oli. Pitkään olin pitänyt sitä poissa. Kun kaikki tuntuu hyvältä ja täydelliseltä, surun nurruhammas, raateleva hampaisto lepäilee. Ei se vaani. Ei se odota aikaa. Ei surulla ole vaatimuksia. Ei se halua itsestään tehdä numeroa. Sitten aloin valuttaa. Availin kraanaa. Yhtäkkiä se tulvahtikin yli äyräiden. Se halusi tulla silmiin, syliin, kehon joka sopukkaan. Vedin sen peitoksi. Antauduin sille kuin rakastajattarelle. Annoin sen hyväillä, helpottaa oloani. Alkoi tuntua hyvältä, että tuntui pahalta. Mitä minä suren, tavallisen surutoin poika? Lapseni, rakas lihaa ja vertani, on kipeä, selittämättömällä tavalla sairas. Kuumetta, vatsa kipeä. Ollut monta viikkoa. Tähystykseen odotamme pääsyä. Tähystys, vastauksia antava joulun ihme antaa odottaa itseään. Tulisit jo, tähystystonttu, perseeseen työnnettävä putki, kamera, niin lapseni alkaisi saada hoitoa. Odottavan aika on pitkä. En odota kivaa asiaa, joulutonttua. Pelkään. Pahint
Luen Saara Turusen romaania Rakkauden hirviö. Yksi suurimpia tämän vuosisadan suomenkielisiä romaaneja. Vahva suositus. Kuitenkin haluan kirjoittaa taas koulusta. Kotikunnassani on säästetty vuosikymmeniä jo seinistä. Kyläkoulut on kaikki nyt lakkautettu. Isot yhtenäiskoulut pullistelevat lapsia. Monissa on päiväkoti, eskari, ala-ja yläaste, vanhainkoti ja krematorio samassa ja sijaitsevat hautausmaan vieressä. Kuulemma suunnitellaan jo synnystyssairaalaa päiväkodin yhteyteen, niin voisi elää samassa rakennuksessa koko elämän. Maksimaalinen seinienlämmittämisessä säästäminen on tosiasia. Sote-uudistus syö vitusti rahaa. Kuntani koulujen on täytynyt alkaa säästää seinien lisäksi nyt materiaaleista. Monivuotiset vihkokirjat, vihkoista puuttuvat marginaalit ja kukaan ei saa käsialasta eikä mistään muustakaan selvää. Huippujuttu! Käsityöluokkaan ei saa ostaa lankoja eikä lautoja. Työnantaja kehotti tonkimaan rautakauppojen jätelavoja, sieltä löytyy jätepuun palasia, jätemaaleja, jo