Kävin Prismassa. Etsin satulaa pyörään. Niitä on miljoonaa eri mallia. Leveää, kapeaa, sporttista, mummomallia, jousitettua, kallista ja halpaa. Olin taas aivan pihalla, kuten aina. Vieressä hyllytti myyjä. Näin hänestä vain sivuprofiilin. Nuoren näköinen. Yskäisin ja kysyin neuvoa. Myyjä kääntyi puoleeni ja tervehti. Ei myyjä ollut nuori, mutta ensimmäinen työpäivä oli käynnissä. Mies oli ainakin 50-vuotias. Silloin tajusin, että nyt on uusi aika. Pitkäaikaistyöttömät joutuvat kilpailemaan nuorten kanssa työpaikoista ja kesätyöpaikoista. Myyjä sanoi, ettei tiedä satuloista mitään, mutta voi soittaa vastaavan apuun. Niin hän tekikin. Vastaava oli korkeintaan 23-vuotias. Silloin tajusin, että jos 50-kymppiset hyllyttävät, missäs ne nuoret ovat? Silloin tajusin, että ne pelaa pleikkaa. Tai makaa masentuneena kotona. Tai vetää kamaa autiotalossa. Tai selaa laitetta. Silloin tajusin, että jokin on pahasti pielessä. Tai ei sittenkään. Ennen 50-kymppinen pelasi pleikkaa, oli masentunut ja pois silmistä.
Ostin uuden satulan. Katsoin pihaohjelmaa telkusta. Silloin tajusin, että ohjelmassa rikkaalle typerykselle, jolla on mökki Päijänteellä suunnitellaan mökille uutta pihaa. Mies pelkäsi eniten, että joutuu menettämään kontrollin jollekin suunnittelijalle. Silloin tajusin, että suurin osa tässä suomalaisessa pudotuspelissä on menettänyt kontrollin kaikesta paitsi nikotiinipusseista jo kauan sitten. Silloin tajusin, että on suoranainen ihme, että yhteiskuntarauha on tähän asti säilynyt. Silloin tajusin, että olen vitun vihainen.
Kommentit
Lähetä kommentti