Heikki Hurstin vähäosaisten joulujuhlassa Helsingissä jouluaattona Anno Domini, armon vuonna 2025 paikat loppuivat kesken. Hursti purskahti itkuun, kun piti vetää ovi kiinni satojen köyhien ihmisten värjötellessä kylmässä säässä joulun toive kiiltävänä silmissä. Miltä tuntuu sydämen kohdalta olla hyväntekijä toisessa sukupolvessa ja tehdä toiselle hyvää ja toiselta romuttaa toivo palasesta kinkkua, suolasärvintä ja tilkkasesta omenamehua. Tunnen tuskaa Hurstin ja kaikkien ulkopuolelle jääneiden puolesta. Oikeistopolitiikka puree kipeästi nilkkaan. Ajan henki ei ole valitettavasti joulun henki. Nyt on valittu tie, jossa saa jättää ihmisiä ulkopuolelle. Kuin Topeliuksen varpuset, menkää muualle. Taivaassa sitten teille taritaan soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Toivottavasti se taivas ei ole oikeistolainen taivas, jossa toiset saa ja toiset ei. Miten tämä voi edustaa suomalaisia arvoja? 1907 Topi Romppanen jo veti punaisen viivan eduskuntavaaleissa Iki Kiannon romaanissa Punainen viiva. Silloin jo ajateltiin, että nyt vihdoin köyhälläkin korvessa asujalla on oikeus yhteiskuntaruumiiseen nimeltä Suomi. Vuonna 1918 köyhäläisryysylistö yritti väkivalloin vallankumouksen avulla ottaa heille kuuluvan oikeuden säälliseen elämään heiltä, joilla oli enemmän ja etuoikeuksia ja omaisuuden suomaa ihraista puskuria pahan päivän varalle. Turpaan tuli. 1939-1945 köyhän uhri isänmaalle kelpasi. Kiitoksena oli vihdoin osuus ja oikeus samasta kunniasta kuin rikkailla porvareilla ja oppineistolla. Mutta enää nämä ihmishylkiöt eivät kelpaa muuhun kuin työnhakuun samoilla kesätyömarkkinoilla kuin missä menestyvien lapset etsivät tosiaan niitä kesätyötä.
Hävettää olla suomalainen. Tuntuu pahalta todeta tämä asia. Hävettää silmät päästä olla suomalainen.
Kommentit
Lähetä kommentti