Säälittävä keskiluokka tuhoaa tieltänsä kaiken

Käyn saunomassa kaksi kertaa viikossa yleisessä saunassa.  Paikka on ihana. Lähellä kaupungin keskustaa savusauna ja toinen jatkuvalämmitteinen puusauna, portaat laiturille ja siitä järveen. Keidas, rauhan tyyssija arjen keskellä. Tähän asti lauteilla ovat kokoontuneet antiikin vapaat miehet. Eri ammattikunnan edustajat ovat haastelleet kaikesta välillä taivaan ja maan. Ajatustyön ja fyysisen työn tekijät ovat kuunnelleet toisiaan. Tunnelma on ollut Kaurismäkinen; 1950-luku tiukasti läsnä, koivun tuoksu ja eri sukupolvien edustajat samoissa löylyissä, samassa järvessä. Mukaan on mahtunut makealta haiskahtavaa kylähullua sahansoittajaa, kiivashenkistä maallikkosaarnaajaa, ammattikorkeakoulun rehtoria, kaupungin lakimiestä, rakennusmestaria, ammattimuusikoita ja vaikka ketä. Tunnelma on ollut näihin päiviin asti lämmin, humaani, älykäs, tunnelmallinen ja 50-lukuinen.

  Tänään tajusin, että jotakin on tapahtunut. Olen alkanut ottamaan lapsiani mukaan yleiseen saunaan, koska ajattelen, että haluan opettaa lapsilleni ajatonta yhteisöllisyyttä, jossa eri sukupolvet kuuntelevat toisiaan ja viihtyvät toistensa seurassa. Lapseni voivat periä minulta kokemuksen yhteisöllisyydestä, koska minulta ei jää perittäväksi metsiä, kiinteistöjä, osakkeita ja valtion obligaatioita, koska olen vain kuusi vuotta opiskellut yliopistossa täysin väärää ja kannattamatonta opetus-ja kasvatusalaa, jolle haistatetaan joka yhteydessä kissanpaskat. Yhteiskunnallisena paaria- luokkaan kuuluvana hylkiönä en voi periyttää lapsilleni muita kuin aineettomia ideamaailman ajatuksia, siksi lapseni saavat saunoa savusaunassa eri säätyihin kuuluvien ihmisten kanssa ja yrittää kehittää episodista tarinankerrontamuistia, jotta voisivat ajatella 20-vuotiaana samalla tavalla kapinallisesti kuin isänsä, että raha ei ratkaise, vaan hyvät jutut ja tarinat ja puute ja halu haistattaa paskat niille, jotka tienaavat löysää rahaa joillakin helvetin typerillä ideoilla tai patenteilla. Plääh..

   Tänään tajusin, että jotakin on tapahtunut. Lapsieni äänekkääseen olemiseen suhtaudutaan yhtäkkiä ynseästi. Vanhemmat tädit ja sedät puuttuvat ynseästi lasten toimintaan. Ulkopenkkien päällä ei enää saa kävellä, kun niiden päälle kuulemma tulee kengistä hiekkaa. Eikä muuten tule. Kahvihuoneen pöydältä poikien keksien otto torpataan jotenkin antamalla heidän ymmärtää, että jos pöydästä ottaa, pitäisi pöytään jotain tuodakin. Minä vein pöytään keksipaketin! Jotenkin lasten kovaäänistä puhetta hyssytellään katseilla. Lapset reagoivat ja ajattelevat, emmekö olekaan ihania ja aiheuta iloa ja hellyyden tunteita? Saunassa setämiehet, joiden juttujen taso on huonontunut ns. kultavuosista, luovat kuvitteellista säännöstöä sille, ettei savusaunaan pääse alle 55-vuotiaat.  Siihen asti pitäisi kai sitten istua lauteiden alla. Jotenkin sellainen sivistymätön, sydämetön, persubarbaria on päässyt pesiytymään saunakulttuuriimme. Romaneista puhutaan rumasti, tummaihosia solvataan ja ruma puhuminen on tullut lintukotoomme. Miksi? Selitys on siinä, että saunaporukasta on kuollut muutama suuri, humaani tarinankertoja ja kulttuuripersoona ja niiden paikat on vallannut keskikasti, joiden jutun tasot ovat nyt jonkinlainen huono normaali, johon puhekulttuuria peilataan. Taso on huono, taso on keskiluokkainen. Keskiluokkaisuus ajaa tyhmyyteen, tylsistyttää jutuilta terän, ajaa keskustelukulttuurin laimeaan paskanjauhantaan, jossa kohta jaetaan toto-vihjeitä! Missä syntyvät kylähullut, eri tavalla ajatuksen sarkaa kyntävät kulttuuripersoonat? Koska heidän arvo ymmärretään? He ovat uhanalainen ihmisryhmä, kun keskiluokka liehakoi ja kuvittelee kuohuviiniä säännöllisesti juomalla nousevansa kuplien lailla aattellisiin yläilmoihin ja saavuttavansa omaperäisyyden ja ainutlaatuisuuden.  Pihtiputaalta ne tulevat, syrjäkyliltä, sieltä, missä tehdään sitä, mitä valtavirta ei tee.

   Oi herra, älä tasapäistä, keskiluokkaista kansaa! Siitä on seuraava turmio ja kadotus. Oi herra, anna nuorisolle ymmärrys, että pelialalla rikastuminen ei tarjoa mitään muuta kuin painekyllästetyn pation meren rantaan, jossa pintaliitomoukat kiroilevat älylaite kourassa, tippuri munan päässä.  Oi herra, anna meille Väinämöisiä, kieroja ajattelun perkeleitä, jotka huopaavat keskiluokkaista elämänmenoa vastaan ivan pilkka silmäkulmassa, paskainen nauru kurkun remakassa ja sydämessä Kaurismäkinen ihmisen lämpö oikeaa yhteisöllisyyttä kohtaan.