Yksinäisyys

Viidesosa suomalaisista, jotka ovat parisuhteessa, kokevat itsensä yksinäisiksi. Ruuhkavuodet ajavat erilleen puolisosta. Keskustelut käsittelevät lapsia. Toveruus siirtyy parisuhteen ulkopuolelle. Hiljaisuus, äänettömyys ja yksinäisyys alkavat nakertaa ja ahdistaa. Kuulun tuohon viidesosaan.

  Yksinäisyys haastaa. Yksinäisyys haastaa muutokseen. Ei näin voi jatkua. Ei näin voi olla. Miksi niin sitten on? Yksinäinen kysyy, olisiko parempi olla täydellisen yksin? Yksinäinen ajattelee, että silloin olisi helpompi olla yksin, kun ei olisi ainakaan saman katon alla ihmistä, joka ei ole yksin. Täydellisessä saippuayksinäisyydessä ulkomaailma antaisi olla rauhassa. Saman katon alla yksinäisyys voi tuntua tikarin pistoilta tai liian sokaisevana valona. Miten yksinäisyys voikaan niin lamauttaa ja ahdistaa?

  Yksinäisyys tuntuu tartuntataudilta. Olen saanut tartunnan. Sain sen jo lapsuudestani. Olin itseriittoinen. Tai en ollut, mutta minut opetettiin siihen. Perheeni oli itseriittoinen. Olimme yksinäinen perhe, jossa jokainen perheenjäsen oli yksinäinen. Tuplayksinäisyyttä. Täydellistä erillään oloa. Kun tuntui todella yksinäiseltä, lähdin pyörälenkille. Pyöräilin ja annoin tuulen puhaltaa yksinäisyyttä minusta ulos. Lenkiltä palasin toiveikkaampana takaisin yksinäisyyteen. Hyväksyin kauhistuttavan yksinäisyyden ja pidin sitä normaalina. Kohtalo oli varannut minulle tällaisen elämän. Onnea! Onneksi on polkupyörä. Tuntuu yksinäiseltä. Aion kohta pyöräillä ja antaa tuulen puhaltaa yksinäisyyttä pois, vaikka nyt ei tuule ja ilma seisoo ja on helle.

  Pääseekö yksinäisyydestä koskaan eroon? Ei. Se on tatuointi, polttomerkki. Kliseenä voi sanoa, että sen kanssa voi oppia elämään ja välillä voi tuntea sosiaalista kompetenssia. On muistettava, että aina on paluu edessä tuttuun ja turvalliseen. Lamauttavaa se on ja varmasti invalidisoivaa ja aiheuttaa ennen aikaisen kuoleman. Silti se on oma. Lapsena sitä ei voinut valita. Aikuisena siitä ei voi pois oppia. Sen kanssa on vain elettävä ja nautittava niistä osallisuuden hetkistä kiitollisena ja onnellisena, joita elämä ripottelee polun varteen.