Siirry pääsisältöön

Tyhy-ilta


Työyhteisö oli tyhyilemässä. Olimme teatterissa ja syömässä. Silmäni ja korvani olivat ylivalppaat jälleen kerran. Tutkani oli päällä ja haravoi havaintoja. Kriittinen mieleni leikkasi ilmaa kuin viikate kaurahalmetta. Haluan kertoa niistä, en tiedä miksi? Ehkä siksi, etten kokisi yksin niin kuin koen.
   Lämpiöön kokoontui epävarma, hämillinen joukko. Olimme vieraalla maalla. Meiltä puuttui huolehdittava luokka, kierrepäivyrit, wilma-viestit, pitkät käytävät, ovien aukomiset ja sulkemiset. Olimme riisuttu ammattirooleistamme. Mitä meille jäi? Epävarmuus ja hämillisyys. Tulimme lapsen kaltaisiksi. Kysyimme toisiltamme, voiko tähän istua, tyhjälle penkille? - Onko meille varattu jokin tietty tila, minne menemme? joku kysyi pelokkaasti. Käännyimme hädissämme johtajaan päin. Katse anoi: -Johda meitä, anna lohdutuksen sanoja, näytä suunta ja tarkoitus tai edes saatana oma istumapaikka, tuoli, lavitsa, riuku tai vaikka talli ynnä härkäin ja aasein. Johtaja sanoi, että olkaamme tässä, kunnes esitys alkaa. Sitten hän kannatti tarjoilijoilla pöytään alkudrinkit ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Olimme turvassa.
   Alkoi latteuksien latelun aika. – Ihana tällainen tyhy ennen syyslomaa! Näin sen pitääkin mennä, että aletaan hölläämään jo ennen lomaa. Sitten kun loma alkaa, on jo kierrokset laskeutunut. Yksi opettajan koppelo sanoi, että me koko työporukka ollaan kaikki tosi väsyneitä. Mietin, että miten ihmeessä hän puhuu meistä kollektiivisesti väsyneinä? Kun latteudet oli ladeltu, tuli huoli ja murhe illan aikataulusta. Tuli halu saada tietoa, miten ilta etenee. Aikatauluja! Muuten ei osaa orientoitua iltaan. Jos ei saa orientaatiota, koko ilta aikuisten kanssa voi mennä aivan reisille. Aikatauluja tuli. Joku halusi varmistusta, mihin sitten mennään syömään näytelmän jälkeen. Mietittiin kuumeisesti, miksi se ja se ei päässyt lähtemään tyhy-iltaan? Arvailtiin syitä ja motiiveita pois jäänteihin. Sigmund Freud ja Sherlock Holmes olisivat olleet ällistyneitä, miten syvällisesti opettajien aivot arvailivat alitajuisia, esitietoisia ja tietoisia syitä poissaolijoiden poisjäänneille.
   Ilta eteni. Näytelmä oli paska. Mielenkiintoisempia olivat lämpiön ilmiöt kuin lavalla tapahtuneet kepeät pakkonauratukset. Sitten mentiin syömään ravintolaan. Pöytäkeskusteluissa oli siirrytty ns. vapaisiin aiheisiin. Yksi pöytä puhui lähestyvästä joulusta perusvarmaa joulutraditiokeskustelua. Yhdessä pöydässä käytettiin adjektiiveja yhtä riehakkaasti kuin lapsia naurattavassa aukko-tehtävässä. Erään opettajan suusta kuulin, että hänen mielestään jokin asia oli viehättävä, riemastuttava ja vanhahtava. Melkein kysyin adjektiiviopettajalta, että mikä sinusta on raivostuttavaa, luotaan työntävää tai vieläpä sitten peruuttamattomasti luotaan työntävää? Mutta en kysynyt. Ajattelin, kehtaanko juoda oluen? En kehdannut. Ajattelin, kehtaanko ottaa pussinuuskan? En kehdannut. Kysyin itseltäni, mitä kehtaan? En mitään. Ajattelin itseäni kuivana ruohona, talven törröttäjänä tuulisella peltoaukealla, aurausviittana valtatien reunassa tai jonain muuna ruumiista ja sielusta loitonneena kasvina. Olin ja en ollut. Olin sulautunut opettajalaumaan. Halusin vain olla ja lillua tuolillani ja popsia ranskan perunoita. Välillä halusin kysyä, mitäs nyt sitten tapahtuu? Lopulta huomasin kysyväni johtajalta, että saako mennä jo kotiin? – Ei vielä. Sitten vasta kun muutkin lähtevät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee