Vaivaisukot opetustyössä

Samuli Paulaharju kierteli 1900-luvun alussa ristiin rastiin Pohjanmaata ja tutki kirkkojen vaivaisukkoja. Pohjanmaalla niitä oli ja on edelleen eniten. Pohjanmaalla veistettiin puisia purjelaivoja ja pienempiä puupaatteja talonpoikaispurjehduksen aikaan 1700-1800-luvuilla, kun Pohjanmaan pitäjät saivat luvan käydä kauppaa Ruotsin ja muiden ulkomaiden kanssa suoraan. Ennen sitä ulkomaankauppa kävivät tapulikaupungit Turku ja Viipuri. Puisiin talonpoikaislaivoihin veistettiin keuloihin komiat keulakuvat, jotka merenkulun taikauskon mukaan yleensä esittivät naishahmoja. Kun Pohjanmaan puusepillä oli taito veistää näitä akan kuvatuksia, levisi puuveistotaide vaivaisukkotaiteen muodossa kirkkojen edustoille, pihamaille, kirkkotien varsille ja kellotapulien seinien vierille seistä jököttelemään. Vaivaisukot olivat kirkon diakoniatyötä, sillä ukkoihin oli kätketty lukollinen kassalipas ja suuaukko seteli-ja kolikkorahalle. Kirkonmenoihin tultaessa vaivaisukko sai tulijoilta roposen.   

Paulaharju kuvaili ukot vuolassanaisesti. Mistä materiaaleista ukot oli veistetty? Joillakin ukoilla oli pieni harjakatto tehty pään päälle, etteivät kastuisi koiran ilmalla. Ne eivät välttämättä ollut kokonaan puusta veistettyjä. Liivit, silinterihattu tai kauluspaidan liperit saattoivat olla pläkkipellistä. Paulaharju mittasi ukkojen pituudet, rintamuksen leveyden. Joskus ukot oli kuljetettu homehtumaan ja pölyyntymään kirkon tai kellotapulin ullakolle. Siellä ne saivat eläköityä. Temmeksen vaivaisukko otettiin useasti mukaan kievariryypinkeihin. Vaivaisukko katseli tentun ottoa ja taisi saada ryypyn itsekin. Hummausreissun jälkeen ukko talutettiin kiltisti takaisin Temmeksen kirkkopihalle oikiaa virkaansa ajamaan.

  Samuli Paulaharju oli koulutukseltaan kansakoulun opettaja eli seminaarit käynyt mies. Sen verran paljon Paulaharju mennä viiletti pitkin Suomen niemeä, ettei hän kateederilla joutanut pitkiä aikoja seisoskelemaan. Hän vietti aikaa kolttasaamelaisten kanssa ja kirjoitti katoavaa kansanperinnettä muistiin. Hän haeskeli metsämaastoista ja suomailta Isovihan aikaisia piilopirttejä ja pakosaunoja. Karjalan korvet, Uhtuan laulumaat hän kuunteli ja kynäili.

     Vaivaisukko-tematiikka sopii hyvin luokanopettajan työhön. Sellasia vaivasia keppikerjäläisiä mekin olemme. Vanhempainilloissa nurumme vanhemmilta jämälautaa, vanhoja maalin perseitä ja kaikkea joutavaa käsityömateriaalin jatketta, kun materiaalihankinnan rahat ovat minimissä. Minimituntimäärällä tehdä rynttäämme Opetussuunnitelmaa juosten jotenkuten kusten ja lisää tunteja, jakotunteja vaivaisina kerjäämme, mutta kalliita olemme ja säästää pitää. Minimillä tuotamme huonoa maksimia! Meitä ei vain kukaan kaappaa firman ryypinkeihin. Meille ei kekkeruuseja tarjota. Jos tarjotaan, niin pitää kuunnella pitkästyttävä ylistys oppikirjasarjan uusimmasta kirjasta viikkikuukeille. Lihan kanssa pussikastiketta. En osallistu! Luokanopettaja on työssänsä kuin yksikätinen, kätensä sodassa menettänyt vaivaisukko. Katto sentään vielä on pään päällä. Seinissä olisi paljon säästettävää! Hah hah!

Kirjavinkki: Samuli Paulaharju: Kymmenen virran maata