Nuoria naisia ahdistellaan
työpaikoilla. He kokevat seksuaalista vihjailua. Miehet vaihtavat merkitseviä
katseita, kun työhuoneeseen saapuu nuori, virkistävä kaunotar. Vaatetusta
kehutaan. Tuijotetaan rintoihin. Annetaan katseen vaeltaa kantapäästä päälakeen
himokas, arvioiva katse silmissä. Imeskellään viiksiä ja unelmoidaan irstaasta
saalistuspanosta seisaallaan jumppavaraston patjaa vasten. Rasvaista
sovinistisikakäytöstä näkee silloin tällöin meidänkin opettajanhuoneessa. Olen
huono puuttumaan siihen. Yritän olla nauramatta mukana. En lähde mukaan
merkitseviin katseisiin. Kaunottaren kanssa, jolla on povi sulokkaasti esillä,
yritän keskustella aina ”asiat edellä”, jotta viestintäni tulisi selväksi ja en
jättäisi rasvaisia vihjeitä verbaalilla enkä nonverbaalilla viestinnän tasolla.
Voi olla, että juuri ”asiat edellä” saattaakin olla tehokkain häirinnän muoto.
Siinä aistitodellisuus kieltämällä saatetaan alleviivata, kuinka häpeilevän
kiihottava ajatusleikki keskustelijan liskoaivoissa on käynnissä. Ehkä pitäisi
kuitenkin sanoa, että ”olettepa te mehukas, mutta minulla ei nyt ole jano,
menettekö te ensi tunnilla jumppasaliin?”
Toinen seksuaalisen ahdistelun muoto, jota työpaikoilla näkee ja kuulee
on miesopettajien ”pojittelu”. Jos nuoret, keski-ikäiset miesopettajat nauravat
pikkupoikamaisen tuoreesti opettajanhuoneessa ja murtavat kuivan näkkileipäkeskustelukoodiston,
naisopettajat alkavat hyvin helposti pojitella. Olen saanut monta kertaa
osakseni pojuttelua. Se on olevinaan hilpeää. Pojuttelu on monesti äidillistä,
nuhtelevaa, toruvaa. –Pojat, pojat, tsot, tsot! Kerronpa tässä, että se tuntuu
aivan saatanan ärsyttävältä. Lähempänä 50 ikävuotta oleva, kaljuuntunut,
metabolinen kaljamaha vyötäisillä roikkuva vyötiäinen kuulee pojuttelua! Se on
dissaamista, vähättelyä. Ne on poikien touhuja, poikien juttuja. Ei niitä
tarvitse niin tosissaan ottaa. Pojuttelulle on tultava loppu!
Kommentit
Lähetä kommentti