Yli kriittisen pisteen

Matti Nykäsen kuolema kosketti ja liikutti. Lapsuus palasi mieleen. Mäkiviikot, olympialaiset, perhe yhdessä, Suomi yhdessä ja kaikilla katse hyppytornissa. Matti Nykänen hyppäsi Suomen, meidän, Jyväskylän hiihtoseuran, kaikkien puolesta. Jos Matti epäonnistui, Suomi epäonnistui. Matin voitto oli minun, meidän voitto.  Matti halusi näyttää, että osasi ja pystyi. Matin kotkan katse vaati meitä uskomaan, että tarkkisjätkä voi olla kaikkien sankari. Ei välttämättä yhteiskuntakelpoinen. Harmaa massa, unohduksiin ennalta tuomittu kaikessa vähän hyvä keskiluokka on yhteiskuntakelpoinen.  Virtuoosit, sankarit, Rokat ja Nykäset edustavat myyttiä yli-ihmisestä. Myyttiä ylivertaisuudesta, supervoimista, huippuosaamisesta. Kotkat asuvat korkealla vuorilla. Matin osaamisalue oli ylämäen asento, oikea-aikainen ponnistus, lentoasento, tyyli ja tyylikäs alastulo. Osaamisalue oli kapea, menestys huikaisevan leveä.

    Yli kriittisen pisteen Matti hyppäsi. Kriittisen pisteen yli meni myös alkoholin kulutus. Parisuhteet menivät yli kriittisen pisteen. Miksi ja missä vaiheessa asiat alkavat mennä yli kriittisten pisteiden, yli sopivaksi sallittujen, hyväksi testattujen ja koettujen rajojen? Jos elämässä menee jollakin sektorilla yli kriittisen pisteen, alkaako tehdä mieli ylitellä muitakin kriittisiä pisteitä? Antaako luvan itselle olla enemmän kuin muut, suurempi kuin muut? En tiedä. Minä hyppään kummulle, ponnistan silmät kiinni, paskat housussa vaapun mäkitornin juurelle vievään hissiin.  En selviä karsinnasta enkä ole lucky loser. Olen luokanopettaja, tasamaan työntäjä, murtomaiden angina pectoris.  Luokanopettajan ammattikuntaa hyppytornissa edustaa Eddie Edwards. Noin iso mäki, noin lyhyt hyppy. Niin pitkä koulutus, niin olematon palkka.

  Miten opettajana suhtautua lapseen, joka ylittelee arjessa kriittisiä pisteitä? Tällä viikolla kohtasin vanhan oppilaani. Ala-asteella häntä kiusattiin. Hän ajautui riitoihin. Häntä provosoitiin, hän provosoitui. Hän oli helppo maali. Hänestä sai odotetun reaktion ja sitä lapset helposti käyttivät pahan mielen purkamiseen. Sitä koulutyö teettää. Pysähdyimme juttelemaan. Mitä kuuluu? Hän oli mennyt yli kriittisen pisteen. Takana loistavasti menneet kirjoitukset. Hän pyrkii lukemaan yhteiskuntatieteitä Hesaan, Turkuun ja jos ne eivät tärppää, niin Lundiin. Sivari edessä. Sivaripaikka kansallismuseo Helsingissä. Hän oli mennyt yli kriittisen pisteen omassa elämässään. Tulin onnelliseksi. Ei kaikista kriittisen pisteen ylittäjistä tule onnistujia.

    Nykäsen elämä ylitti kriittisiä pisteitä. Hän vaikutti eksyneeltä, harhautetulta. Hän halusi vain olla, saada turvaa, hoivaa ja rakkautta. Jos lööppejä olen oikein tulkinnut, hän ne lopulta Joutsenosta löysi. Tekee mieli kysyä, saiko Matti varhaisvuosinaan, kun mieli kehittyy, riittävästi turvaa, hoivaa ja rakkautta? Olisiko elämä silloin ollut niin ajopuumaista ja levotonta? Olisiko kriittiset pisteet jääneet ylittämättä? Olisiko Matti selviytynyt toiselle kierrokselle? Olisiko hän lukenut hyvää kirjaa Keski-Euroopan mäkiviikolla villasukat jalassa?