Betoni-Jussit synttäreillä

Eilen ystävän syntymäpäivät. Hyvää ruokaa. Talo tarjosi juomat. Kuplivaa juomaa virtasi. Juhlijoiden joukossa oli lapsuuden ystäviä, heidän puolisoitaan, työkavereita ja ryhmädynamiikka. Ryhmädynamiikka otti ison roolin. Syntyi keskustelevia ryhmiä. Paikallaan jämähtäneiden ryhmä istui pöydän yhdessä päässä. Iloinen miesten ryhmä istui pöydän toisessa päässä. Puhuttiin Nykäsestä, Lindholmista, heidän kuolemastaan, Samuli Paulaharjusta, kasvatus- ja opetustyöstä. Paikalleen jämähtäneiden ryhmä muisteli vanhoja asioita. Paikalleen jämähtäneiden ryhmässä ryhmädynamiikka oli paaluttanut betoniroolit. Ryhmä vaikutti rautakahleilla kytketyiltä koirilta. Kaksi miestä kierteli keskustelevia ryhmiä pääsemättä sisään oikein mihinkään. Toinen vaikutti tyytyväisemmältä. Hän istuutui eri huoneeseen juomaan alkoholia ja vaikutti tasapainoiselta. Toinen tosiaankin kierteli. Hän nojasi välillä pöytään, vaihtoi jalan asentoa, haki juomaa, palasi kiertelemään. Erään naisen kanssa keskustelimme siitä, miten tuntui ihmeelliseltä, että lapsuuden ystäväpiiri oli niin vahva, että he ovat sitkeästi pitäneet yhtä lapsuudesta asti tähän päivään. Minulla ja keskustelijalla ei ollut mitään siteitä lapsuuden, nuoruuden kaveripiireihin. Meitä yhdisti se, että sillat vanhoihin ystäviin, kavereihin oli kauan sitten lakannut olemasta. Sitä mukaa kun olimme eläneet elämäämme, oli tullut sen hetkinen piiri ihmisiä elämään ja sen kanssa sitten olimme vuorovaikutuksessa. Mietin mielessäni, että minulle se sopi hyvin. Ajattelin helpottuneena, ettei minun tarvitse solahtaa aina uudestaan samaan kahlehdittuun rooliin. Totta helvetissä kyse oli myös siitä, että en minä ollut saanut vahvaa betoni-Jussiroolia elämäni ryhmissä. Omat roolini ovat ja ovat olleet aina jotenkin vajaita ja vaillinaisia, sekavia ja epäpuhtaita, tarkkailijan ja vahvakielisiä sivaltajan rooleja. Olen aina ollut liian piikikäs, vittumainen totuuden torvi ja olen aina kapinoinut osakseni tulleita rooleja. Olen siis aina vallankumoustaistelijan roolissa. Yritän rikkoa rooleja ja horjuttaa muiden roolia ja syöstä heidät pallilta ja paljastaa roolien tylsämielisyys ja turvallisuus. Minua ärsyttää ihmisten halu olla turvassa ja samassa roolissa. Ilta tarjosi tutun kaavan. Roolit oli valmiiksi jaettu ja turvarooleistaan käsin ihmiset laskettelivat tuttuja repliikkejä toisintaen jotain vanhaa ja näin on aina ollut ja ompas se tai sepä vasta onkin somaa.
   Jossain vaiheessa menin tupakalle ulos. Tyytymätön kiertelijä tuli mukaan. Imimme savuja. Hän aloitti keskustelun avioerosta, joka oli kohdannut erästä ystäväämme. Sitten hän avautui ja sanoi, että hänen perhettään oli kohdannut kuolema. Sitten hän sanoi, että tärkein asia elämässä on rakkaus. Myönsin näin olevan. Päädyimme rakkauden kohdalta siihen, että rakkaus on virheiden tekemistä ja  niiden korjaamista. Se on rakkautta. Keskustelu oli tärkeä ja hieno. Juhlat jatkuivat. Viihdyin. Oli niin mukavaa, vaikka olin tarkkailija ja havaitsin kaikenlaista. Tyytymätön kiertelijä tuli humalaan. Hän yritti päästä samalla taksilla kotiin lapsuuden ystävien tilaamalla taksilla. Tietysti se taksi oli valitettavasti täynnä. Taksipaikat oli varattu jo lapsuudessa.