Siirry pääsisältöön

Loppuunpalaneita kehäraakkeja

 Sain kuulla viime viikolla kahden tutun luokanopettajan loppuunpalamisesta. Tarinat olivat erilaiset. Miesluokanopettaja 1. koki syyslukukauden lopulla uskomatonta voimantunnetta. Vaimo peilasi hänelle, että oletpa sinä erinomaisen hyvällä tuulella. Ennen joulua tuli noutaja, romahdus, ymmärrys, että maanisuus oli tarttunut takinliepeestä ja sitten ryminällä alas rinteeseen----> uupumus, pitkä sairasloma.

  Miesluokanopettaja 2. poti joululomalla tympeää puistatusta, unihäiriöitä, lepo jäi torsoksi. Loman jälkeen viikko koulua ja nyt sairaslomalla ainakin hiihtolomaan, ehkä pidempään. Syynä täydellinen tympääntyminen korona-aikaan, kolmiportaiseen tukeen ja koulun uudisrakennushankkeeseen. Työuraa takana 30 vuotta. Mittari tuli vain täyteen. Tuli tunne, ettei jaksa enää taistella, ei jaksa pukeutua ja tsempata itseään enää jaksamaan arjen penseyttä. 

  Tuttua minullekin. Unihäiriöt. Aamulla hoitamaan arjen askareita. Työroolin sovittaminen, päälleliimaaminen ja sitten sorvin ääreen, opettamaan, kuuntelemaan, kirjaamaan asiakirjoja. Ymmärrän, että mittari voi tulla minullekin täyteen. Ettei vain yksinkertaisesti enää huvita. Miksi jaksaa lomasta lomaan, ja taas palata tympeyteen. Itselleni työroolin pukeminen vie voimia. Opettajat voidaan jakaa kahteen tyyppiin: Niihin, jotka näyttelevät niin perkeleesti opettajaa, etteivät edes tiedosta näyttelevänsä opettajaa ja sitten minun kaltaisiin, jotka näyttelevät virallista opettajaa kollegoilleen ja instituutiolle nimeltä koulu sen tiedostaen ja siten kokien tympeää vieraantuneisuuden tunnetta. Ensimmäinen tyyppi selviää paremmin, jälkimmäinen joutuu elämään jonkinlaisen valeopettajuuden tunteen kanssa ja sellaisesta roolista vapautuminen vaatiikin jo sitten bakkanaaleja ja viinaa tai muuta helvetillistä vastapainoa, ettei nuppi leviä. 

  Toivottavasti opettajankoulutuksessa keskustellaan jaksamisesta, uupumisesta ja siitä, mikä työelämässä odottaa. Pahimmillaan elämästä tulee huonounista feikkielämää lomia odotellevana kehäraakkina. Vielä viikko, TJ5 hiihtolomaan. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee