Taas tässä pisteessä, The point of no return

-Ole hiljaa, istu alas, kuuntele. Viimeisen kerran kuulette nämä klassikoiksi, legendoiksi muodostuneet kolme lausetta. Ole hiljaa! Istu alas! Kuuntele! Seuraavat 60 päivää näitä sanoa (toivottavasti) teille sanovat teidän vanhemmat, isovanhemmat, leiriohjaajat kasvatusmielessä, otaksuisin.

 Näin käytin viimeiset sanani. Ennen kuin aloin jakaa todistuksia, toivoin sen sujuvan arvokkaasti ja juhlallisesti. – Opettaja hikoilee ja sulaa kuten nuo paskan makuiset päärynätuutit tuossa pahvilaatikossa, huusi totuuden tuohitorvi, suuri neron leimaus ja nauraa hekotti naama mitä typerimmässä irvistyksessä. viimeiselle näsäviisaudelle tänä lukuvuonna.  Sanoin olevani lumiukko ja minuuteni tässä sulaa ja kaikki sen mukana. Eroon teistä kuitenkin kohta pääsen ja helpottaa. Nyt arvokkuutta.

   Osa oppilaista jää koulun käytävälle puhelimien ääreen. Ovat melankolisia. Heille on jo olemassa virallinen ja epävirallinen koulu. Ilman ensimmäistä ei voi olla jälkimmäistä ja päinvastoin. Surullista, kun koulu loppuu, eikä näe kavereita. Koulu on tärkeä kulissi, opettaja pää kulississa, eräänlainen ei-toivottu kuiskaaja, joka ilmestyy pilaamaan kaiken säännöllisin väliajoin. Tärkeintä ovat kaverit, puhelin ja se, että Miralla on 2000 tilaajaa ja lisää videoita syntyy, jota jaetaan ja tykätään ja peukutetaan.

   Opettajan ammatti, olla sivullinen ja ulkopuolinen työssä, palkkaneuvotteluissa, aivan kaikessa. Opettaja on kuiskaaja.

    Ruusujuhlassa näin yritysjohtajaisän, jonka poika sai hymypoikapatsaan. Toivoin patsaan putoavan, menevän pirstaleiksi. Niin ei käynyt. Harmi. Menestys siirtyy isältä pojalle. Kusi isän päästä valuu pojan päähän. Kusi valuu myös pohkeeseen, joka on menestyslihas. Vahva pohje korreloi vahvaan taloudelliseen menestykseen. Pelokas ilme periytyy myös isältä pojalle. Pelon ilme silmässä, aukko lompakossa, sulanut päärynätuutti pahvilaatikossa, rikkinäinen ilmastointi autossa, luokanopettajan uravalinta ja huono ruuansulatus ja siihen päälle olemattomat unen lahjat. Siinä on sammunut kynttilä, kansamme surkuhupaisa ikoni, klovni, laskiastia, maisteri, mörkö. Jos Marko Anttila lukee itsensä luokanopettajaksi, meillä on toivoa. Kevin Lankinen lukee romaania, vaikuttaa humanistilta, tulisiko Kevinistä kuiskaaja? Liian hyvää unta.

   Hyvää alkanutta kesälomaa, joka monen mielipidevaikuttajan mielestä ei ole ansaittu. Kyllä se on. Se on niin ansaittu!