Olen miettinyt rakkautta. Miten paljon helpompaa kaikki ilman
sitä olisikaan? Usein epäilen rakkautta. Onko minulla sellaista? Omistanko
rakkautta? Voiko sellaista edes omistaa? Rakastaako minua kukaan? Rakastanko
minä? Voiko ilman rakkautta elää? Olen melko varma, että voi. Rakkaus tekee
ihmisestä epäluuloisen, haavoittuvan ja hauraan ja sellaista ei voi tasaista
elämää haluava ja säännöllistä palkkaa nauttiva luokanopettaja itselleen
toivoa, tavoitella tai sellaisesta edes unelmoida.
Olen siitä kuitenkin
riippuvainen. Sitä haluaa saada osakseen. Huomaan miettiväni sitä joskus koko
ajan. Korvat lurpalla, sydämessä viiltävä tuska kysyn saanko rakkautta,
ympäröikö minua rakkaus?
Perunalaatikko eli
tuuvinki imeltyy hitaasti ja siihen kuluu useita tunteja. Sen voi antaa imeltyä
yön yli. Sen pitää olla imelää ja vähän makeaa. Rakkaus ei ole tuuvinki.
Rakkaus imeltyy äkläkäksi ja liian makeaksi hetkessä ja muuttuu härskiksi eli
härskiintyy heti, kun valot sammuvat ja kädet aloittavat vaeltelun
hekumallisilla muodoilla. Ihmiskehon sykkivä seksuaalisuus himoitsee vapauttavaa kosketusta. Purot avautuvat ja läähättävä hengitys täyttää pimeän makuusopen. Siinä opetussuunnnitelma ja viikkokirje unohtuvat. Tuuvinkia makuukammareihin!
Kommentit
Lähetä kommentti