Siirry pääsisältöön

Terapiasuhteen päättymisestä


Kävin kolme vuotta säännöllisesti psykoterapiassa. Kuukausi sitten Kelan korvaama jakso päättyi. Minulla on vieroitusoireita. Olen menettänyt tärkeän vuorovaikutussuhteen elämästäni. Kävin kerran viikossa vapaasti assosioimassa mieleni sisältöjä terapeutille. Nyt mietin, mitä käy kaikelle sille mielen saastalle, jota viikottain puin terapiassa?
   Mielen saastaa kertyy jatkuvasti. Oma parisuhde tuottaa jatkuvaa rapaa olemiselle. Eilen huomasin, kuinka väsynyt olen siihen. Samalla tajusin, kuinka hyvällä mallilla se on. On itsenäisyyttä ja ilmavuutta. Riutuva vanhemmiltani ja isovanhemmiltani peritty symbioottinen ”joka paikkaan aina yhdessä- toimintamalli” huutaa poissaolollaan, josta olen onnellinen. Jotakin on tapahtunut läheisyydelle. En tiedä, onko se peruuttamatonta vai hetkellistä? En ole varma, onko 5-10 vuotta pitkässä parisuhteessa hetkellistä? Olen yksin asian kanssa. Olen oppinut olemaan kuormittamatta parisuhdetta kaikella pääni vaivalla. Viime viikolla aiheutin riidan, jossa riitelin itseäni tiedostamatta lähemmäs puolisoani. Alitajuinen riitely johti siihen ajatukseen, että nyt palaan terapiaa edeltävään aikaan, jossa kaipaan takaisin symbioottiseen, opittuun ja sukujuureni tuntien jopa perittyyn parisuhdemalliin. Pelottaa.
  Olen huomannut, että terapian jälkeen avaudun ihmisille aivan liikaa. Kerron rehellisesti tunteistani työkavereilleni, oppilaideni vanhemmille. Kun olen liian löperösti vuotanut itseäni koskevia asiakirjoja vieraille tuntemattomille, koen harmillista morkkista ja olen itselleni jollakin tavalla tyhjempi ja sekavampi. En haluaisi jakaa asioitani, mieleni rapaa näin. Hassua, että keksin alkaa kirjoittaa blogia vieraille tuntemattomille, jotta voisin harsia kokemuksiani itsestä edes jollakin tavalla kasaan, nyt kun olen yksin ja omillaan.

  Lapsuuteen kaikki johtaa. Voisinko minä olla lapsilleni ja puolisolleni pysyvä maamerkki tai kompassi? Etten olisi heille vieras tuntematon vaan tuttu, oma ja turvallinen? Jätän herran haltuun. Pelottaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee