Hirviö ja raunio

Arki kaataa sänkyyn, vie ilon, tuhoaa hermoston. Puolisoni istuu aamuisin tulpat korvissa. Lasten meteli on liian kova. Kääntyvän sanomalehden sivu repii rikki tärykalvon. Suun maiskutus, maiskautukset, kuivat yskähdykset, kaikenlaiset suuontelosta tulevat äänet ärsyttävät suunnattomasti. Tuolin jalan laahaus tuntuu vatsassa asti äitelänä inhona. Teräksisen ruokailuvälineen kolahdus etenee hermostossa kuin leipäkiven hypyt järven pinnassa, ensimmäiset tärähtävät ja sattuvat, sitten asteittainen vaimeneminen. Lasten nujakointi on helvetillistä. Sähköhammasharja kuulostaa samalta kuin betonia kairaava iskuporakone. Puolisoni sanoi, että aamut tekevät hänestä hirviön. Hänen tekisi mieli hyökätä, lyödä, purra, potkia, eliminoida. Minusta taas tulee raunio, hermoraunio. Luhistun sisäisesti. Menen kasaan, uhriudun. Hajoan. Kumpi sinusta tulee arjen kaaoksessa: Hirviö vai raunio.