Luokanopettajan arki

 Sen kysyn. Kelle kerron testamenttini? Minun pojat. Kuuntelevatko he minua? Entä jos se, mitä heille haluan jättää sanojeni ja tekojeni muodossa ei tavoita heitä tai olen väärä mies, kenties jopa viimeinen ihminen mistään sanomaan? Kelle sitten kerron testamenttini? Tarinani? Voinko tiivistää testamenttini heille johonkin päälauseeseen, näin minä elin. Näin minä ajattelin. Näin paljon uskalsin. Niin vähään kykenin.    Teidät minä maailmaan halusin jo lukioikäisenä. Luin Uuno Kailaan runoa "Poikani" ja kuvittelin jo teidät, minun poikani syntymättömät ja uneksitut elämääni. Ja teidät sain. Ja olen täysi, olin syntymästänne asti täynnä teitä. Niin täynnä, että tekisin vuoksenne mitä vain ja heti vain. Miksi kirjoitan näin? Siksi, jos huomenna en hengitä. Siksi, jos huomenna minut peitellään. Jos luetaan muistovärssyjä. Jos kerrotaan minusta, millainen olin, mitä ajattelin, miten suhtauduin eläimiin, lapsiin, köyhiin, heikkoihin? Oliko minusta mitään opittavaa? Sanoinko jot...

 Legendaksi tullaan hitaasti. On oltava pitkä jatkumo. On oltava johdonmukainen strategia. Ihmissuhdetyössä sinusta tulee legenda kahta tietä: joko olet ollut johdonmukaisesti vihattu tai ihailtu.  Lauantaina tapasin Kalevankadun pienessä kansankuppila U. Kalevassa konemestari Kettusen. Mies oli umpihumalassa jo kello 15.00. Konemestarin laivan konehuone  odotti Singaporelaisessa satamassa lastattavana ja mestari oli päässyt kotilomille. Hän huojui pöytääni. Merenkäynti oli olematon. Kovasti huutaen hän aloitti keskustelun. Ilmeni, että molemmat olimme käyneet armeijan Dragsvikissa, molemmat olimme "äkta kustjägare" eli old fucking rannikkojääkäreitä, molemmat olimme "lättmaskingevärsmanneja" eli konekiväärimiehiä ja molempien kouluttaja oli ollut legendaarinen löjtnant Bagge! Minä kävin Dragsvikin 1990-luvulla, hän kaksivuosikymmentä myöhemmin. Todettuamme molemmat Baggen kouluttamiksi, silmiimme syntyi kiitollisuuden, riemun kostea ja nostalginen iltarusko. Bagge ...

 Tapasin kaupassa vanhan ystävän, johon en ole pitänyt yhteyttä, koska en osaa ja olen siili. Äidiltäni opin, että hengitä sisäänpäin, syö herkkuja yksin, sulje verhot, niin kaikki sujuu parhain päin. Vielä lisäys, että unohda elää ja muista, että seksuaalivietti kiertää sinutkin ja elä sellainen elämä, että olet uhri. Näillä eväillä minä lähdin maailmaan, jota en uskalla kohdata rehellisesti.    Vanha ystävä oli valitsemassa perjantaioluita miehelleen. Halasimme. Huomasin heti tuntevani paljastumisen pelkoa hänen edessään. Hänellä on sellainen vaikutus minuun, ehkä myös kaikkiin muihinkin ihmisiin. Ja sieltä se tulikin, paljastus. " Sinun silmissäsi on edelleen surullinen katse", hän sanoi halauksen jälkeen.     Silmissäsi on edelleen sama surullinen katse. Viimeksi olen ollut häneen yhteydessä 20 vuotta sitten. Lause satutti minua. Samalla se paljasti minut, peilasi minut auki, teki minulle rehellistä oikeutta.  Lause myös tuntui hyvältä. Lause ei sy...