Luokanopettajan arki

 Tänä vuonna Ukrainan kriisi päättyy.

 Jäljellä on kollegoiden raakkuva korppilauma. Jäljellä on syyllisyys. Sun on pakko jaksaa roikkuu perässä tai ote irtoaa. Jäljellä on vaatimus syödä haarukalla ja veitsellä. Jäljellä on velvollisuus valvoa, että valvottavat käyttäytyvät kuin aikuiset eli mutistisen hiljaa a) kirkossa b) kirjastossa c) ruokasalissa d) käytävillä e) joka kolossa, niemessä, niemen notkossa, saarelmassa..   Huomaan, että minua masentaa, haukotuttaa. Minusta tuntuu, että sana jää kurkkuun. Typerryttävää huomata, miten huonosti voin työpaikallani. Kuin olisi syyllinen kaikkeen. Pelkään tekeväni väärin. 30 vuoden työkokemus ei merkitse enää mitään.    Pitäisi luovuttaa, riisua rohkeasti naamio ja poistua leikistä. Ja tietysti vielä, haistattaa kaikelle, kaikille, fuck off. Tämä jätkä lähtee. Ei osaa enää. Mitä ei osaa? Ei osaa jaksaa enää teeskennellä tylsää leikkiä.

  Kirjoitin viime viikolla, että olen kyllästynyt leikkimään tylsiä leikkejä. Ennen sain harjoittaa luokanopettajan tointani itsenäisesti, omin päin, autonomisesti. Nautin siitä. Olin vuorovaikutustaiteilija, -ammattilainen ja sain käyttää laajalla paletilla luovuuttani, herkkyyttäni ja ivallisuuttani. Nyt on vallalla yhteissuunnittelu, opettajaparina työskentely, joustavat ryhmittelyt ja yhteistyötä pitäisi tehdä. Mutta, minä olen yhden miehen show, one man -show. Moderni aika pakottaa minut luopumaan herkkyydestäni, nerokkuudestani ja lopulta kaikesta siitä, missä olen hyvä ja mikä on vahvuuteni.    Kerran viikossa me suunnittelemme seuraavan viikon opetuksen. Kollegani on tylsimys, virkamies ja komentajakapteeni monotonisella nuotilla, aamen. Hänellä on lompakko täynnä tylsiä tehtäviä, suorituspaketteja, opetusteknisiä raiskauksia, valon ja varjon-sommitelmia, väritystehtäviä ja saatanallinen määrä digitalisia sovelluksia ja jokaiseen erilliset käyttäjätunnukset ja salasanat ja mi

 Opettaja välituntivalvonnassa. Opettaja juttelee toisen opettajan kanssa. Kolme lasta leikkii koivunoksalla, kookkaalla koivunoksalla koulun pihalla. Leikki on hauska. Toisen opettajan nimi on Nuija, toisen Tosinuija. Koulunkäynninavustaja saapuu paikalle heijasteliiveissään. Hän äyskäisee Nuijalle ja Tosinuijalle: - Ettekö te puutu tuohon? Ettekö te yhtään välitä, mitä täällä tapahtuu. Silmienne edessä saatana!    Nuija ja Tosinuija eivät huomaa. Heillä on aikuisten juttu kesken. Avustaja kuulee korvissaan lauseen, jota hän maistelee lopun elämäänsä, nuolee kuin tikkaria. - Puutu itse, aivoton apina! 

 Ai saatana, kun vihloo korvaa. Kysymys, " Markku, miten meillä menee" tai " Markku, miten meillä menee meidän kutosten kanssa" saa korvani särkemään. Ensinnäkin, minulla menee tai ei mene joko hyvin, huonosti tai todella huonosti luokkani kanssa, ei meillä. Meillä, hm.. Joskus mua opastettiin, että ekaluokkalaiset ja kutoset on yhteistä riistaa, omaisuutta.   No, vastasin kysymykseen, että meillä tai minulla tai minun luokalla menee hyvin. Vastaus oli väärä. Puolestani vastattiin, että et sä voi antaa niiden ( hullujen koirien) antaa olla yksin luokassa. Ja syövät siellä karkkia ilman lupaa. Ja ovat puhelimella ilman lupaa, ties missä. Sanoin, etten ole antanut lupaa tietenkään, mitä kuvittelette.     Minua mulkoiltiin. Minua kyräiltiin. Minut haluttiin saada tunnustamaan. Että annan lupia kaikkeen sellaiseen, mihin muut eivät anna. Suurin uhka koulun järjestyssäännöille on Markku.     Miten teillä menee?

 Istun. Leikin lyijykynällä. Kirjoitan ajatuksen päiväkirjaan: en halua leikkiä enää teidän kanssa. Jatkan kirjoitusta: tylsä leikki, leikin tylsyys, tylsyyden leikki, leikkiä tylsyyttä, leikitään tylsää, leikitään tylsyydellä. MARKKU. Hoi, miten kuule tää liikuntavastaavan pesti, kun käydään läpi näitä vastuu juttuja? Oletko vastaava. -EN, vastaan. VIHAAN TYLSYYTTÄ, jatkan ja saan murhavia katseita. VOIN OLLA PIKKULAVASTAVA TÄNÄ VUONNA. HUOLEHDIN PAHVIHYLSYT PAHVINKIERRÄTYKSEEN. SAAKO SIITÄ TVA:TA?    Osa osallistuu kokoukseen teams-välitteisesti. Whats`s uppiin tulee viesti: - En kuule muita kuin reksin tylsää muminaa. Puhukaa lujempaa. No, kukaan muu ei puhu. Ainoastaan reksi puhuu. Vastuualueista. 

 Ai mikä viestiketju. Antakaa minun kertoa loppuun asti. Niin kuin kaikelle hyvälle draamalle, on kaikille kasvatustapahtumille aina löydettävissä alku. Ja tapahtumapaikka. Ja syyllinen eli koululaitoksessa yleensä viaton uhri. Tässä tapauksessa viaton uhri oli myös silmätikku ja syntipukki. Ja paha pitää löytyä. Tässä tapauksessa pahuutta edustavat raivottaret, hullut koirat, amatsonit, jotka ovat valmiita viemään jokaisen asian loppuun asti. Kuolemaan saakka.   Alkusysäys tällä kertaa oli skeittilautailevat pojat. Tapahtumapaikka asvalttipiha. Valvoja huomaa yhden oppilaan skeittaavan väärässä paikassa. Skeittaajia on yhteensä kolme, mutta valvojan pasmat menevät sekaisin ja hän kykenee havaitsemaan vain yhden. Miksi? Yksi änkkää vastaan. Kaksi menevät änkkärin selän taakse. Valvojalla on kuulolaite säädetty liian herkälle, rauhoittava lääkitys liian pienelle. Syntyy reaktio: Nyt riittää. Änkkääjä komennetaan rehtorin puhutteluun. Änkkääjä saatellaan päämajaan. Päämajassa johtaja ja

 Ajoneuvon katsastus. Vikalista oli yhtä pitkä kuin OPS:n taitotasotaulukot. - Oikea jarru. Kiero levy. - Vasen jarru. Kuluneet palat. Vaihda myös oikeat. - Vetoakselin kumisuojus. Puhki kulunut. Vaihda. - Kallistuksen vakaajan pusla, etuOikea. Vaihdettava. - Vasen etupallonivel. Klappia. - Ammatti. Vaihda välittömästi.  Lopputulos. HYLÄTTY.  Korjaa viat kuukauden sisällä tai valitse yksi: VAIHDA AMMATTIA.

 Nikotiinikorvaushoitoni kulmakivi on aamu-uinti lähijärvessä. Oikea ajoitus on tärkeä. Jos rannalle saapuu ennen 6.20, saa uida rauhassa joutumatta yhdentekevään keskusteluun tai aamutervehdyksiin tuttujen, puolituttujen tai tuntemattomien kanssa. Tänään tulin tyhjälle rannalle 6.22. Rauhassa sain kahlata veteen, tehdä sukelluksen ja ottaa vetoliikkeet. Dopamiinit ja endorfiinit riehaantuivat aivoissani. Kun käännyin lähteäkseni kohti rantaa ja kauhoessani vielä vettä kasvoilleni pari kertaa voimakkaasti näin hiuksilta silmilleni tippuvan veden läpi toisen ihmisen, joka oli tulossa aamu-uinnille. No ni. Aamu pilalla. Kohtasimme vesirajassa. Mumisin harmissani tervehdyksen ja kerroin, että olen herännyt. Tuntematon ihminen sanoi, että tänään on kylmempi aamu kuin eilen. Niin, sanoin ja poistuin.   Oikea ajoitus on tärkeä. 

  Voitko alkaa uudelleen laulaa Topi Sorsakoski Agentsin säestämänä? Tämän kysymyksen esitän itselleni, puolisolleni, perheelleni ja ammattilaisena luokanopettajana itselleni toistuvasti. Minulle kun rauhaa ja pysyvyyttä kiintymyksen ja rakkauden käsittelyyn ei ole suotu ja tiedän kamppailuni päättyvän vasta silloin, kun uurnaani lasketaan. Vasta silloin olen saava rauhan.    Niin (huokaus). Kun on lapsuudessa yksinäisyyteen hylätty ja annettu emotionaaliselle kehitykselle minimit, tunne-elämän vammaisuus pakottaa esittämään kysymyksen uudelleen alkamisesta uudelleen ja uudelleen, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Niin (huokaus). Alkoholisteilla, kaikilla päihteiden väärinkäyttäjillä on sama kysymys esitettävänä uurnanlaskuun asti.   Sitten tämä viheliäinen ammattini, luokanopettajuus. Joka ainoa elokuu kysyn, voinko alkaa tai jaksanko alkaa uudelleen? Tähän asti vastaus on ollut, että jaksan, jaksetaan, painetaan. Uudistan sopimukseni itseni, saatanani kanssa vuodesta toisee