Luokanopettajan arki

Vapa-ajattelijoiden 13. luukun avaa Sancta Lucia, tuoden valon sijasta kossua, punkkua ja vahvaa jouluolutta tupaan alle ankean kurkihirren. Lucia-neito ajoi ikuisella valollaan, lux aeternalla, pimeyden ja pahuuden voimat Välimeren aaltoihin. Niin meidänkin koulun käytäviä kiersi Lucia-kulkue. Hyvätapaiset, nätit tytöt toivat valon kelmeille käytäville pimeyden poikavoimien kiristellessä hampaitaan hiljaiseksi hyssyteltyinä opettajien ja avustajien tiukassa valvonnassa ja kontrollissa. Silloin tein päätökseni. Ensi vuonna Lucia-kulkueen järjestävät pojat. Heidät puen talvisodan lumipukuihin. He tuovat valon ensi vuonna rivissä marssien kuin Kollaan joen soturit, Summan sankarit, Tolvajärven tollukat, aseet kaulassa heiluen, ahkiota vetäen ja kolistellen. Tulkoon valkeus-ja valkeus tuli.

Juon Julmustia, ruotsalaista joulujuomaa, väljän makuista omenalimonadia, tunkkainen maku ja vaahtoaa kuin ruskea Halistenkoski Aurajoessa Suomen Turussa. Juon Julmustia ja mietin isoisääni, joka lausui runoja ulkomuistista. Jouluisin hän lausui Yrjö Jylhän, Taipaleen rintamalohkon Kirvesmäellä toimineen joukkueenjohtajan runon "Pyhä yö".  "..Ja Suomen korpien yllä hohti nyt tähti suurempi muita, ja me kaikki käännyimme sitä kohti, ja meidät kaikki se kotiin johti, se tähti suurempi muita."   Isoisä lausui sen kuin haudan takaa. Se lausui sen kaikkien talvi-ja jatkosodassa kuolleiden suulla ja oli liikuttunut. Isoisä oli heikkohermoinen, kuin minkki turkistarhassa liian pienessä häkissä, mutta silti huomattavan ylipainoinen. Lausuessaan ulkomuistista, isoisä oli keskittynyt, kiinni ihmiskunnan yhteisessä kulttuurihistoriassa ja kuin lämmin kamiina, jota vasten painoin ihaillen pääni.

Raskas päivä. Ilo ja virkistys odottaa opettajanhuoneessa: kuppi tuoretta Juhlamokkaa ja uunituore Metsästäjä-lehti. Virkistäviä värikuvia ammutuista hirvistä ja peuroista. Rauhoittava kuva suolestetusta metsosta, jonka maha on havunneulasia pullollaan. Luen uusista kiikarikivääreistä, optiikasta, ballistiikasta, tulivoimasta, infrapunatähtäimistä. Kenties välituntivalvonnoissa kiikarikivääri paukkupanoksin olisi oiva peli? Valokuva hirven löytäneestä uros-dreeverista, jolla veri valuu suusta ja isäntä hymyilee vieressä Karjala-tölkki kourassa ja kuksassa kaatohörppy Meukowia. Upea lehti ja opettajanhuone on sille ainut oikea lukupaikka. Tilataanko Metsästäjä-lehteä Suomen kaikkiin opinahjoihin piruilumielessä? Akoille ja niille miehille naisvaltaisilla aloilla pieni näpäytys ja vinkki, missä tosimiehet ovat. Kuva Vanajan kartanosta, Land Rowerista ja sikaria polttavasta vuorineuvoksesta matkalla fasaanijahtiin. En ymmärrä. Ehkä vain piruilua.

Kymmenes luukku on saivartelijan luukku. Opettajanhuoneessa kuulin, kun puhuttiin, että se on malliesimerkki jostakin. Mikä se? Ei sillä ole merkitystä. Aloin kikkailla. Millainen olisi mälliesimerkki? Molliesimerkki? Mulliesimerkki? Mölliesimerkki? Milliesimerkki? Mölliesimerkki on esimerkki möllistä, spedestä, typeryksestä. Mälliesimerkki on esimerkki melkoisesta, aikamoisesta mällistä ukkokodin lattialla, varuskunnan vessassa, bordellin private-loungessa. Mulliesimerkki on esimerkki vahvasta mullista, joka astumalla mullistaa maailman. Molliesimerkki on Sibeliuksen Valse Triste, Merikannon Valse lente tai Mika Myllylän viimeiset vuodet. Milliesimerkki on millin arvoinen indeksikorotus opetusalan palkkoihin.   Auts. Olen nokkela ja vielä kompastun.

Annanpäivä. Annanpäivänä vanha kansa pani jouluoluen käymään. Minä menin käymään vanhan ystävän luona, jota auttelen kaupassa ja kirjastossa käyden ja joskus apteekkiasioilla, vanhan ihmisen asioilla. Ulko-oven kynnyksellä jo tunsin, ettei kaikki ole nyt kunnossa. Posti makasi koskemattomana eteismatolla.  Ystävä istui ja makasi puoliksi sohvalla ja näytti pelästyneeltä. Hänen silmänsä olivat hätääntyneet, puheesta ei saanut selvää ja oikea käsi oli tunnoton ja hervoton. Soitin ambulanssin. Ystävä vietiin sairaalaan ja sieltä tuli viesti, ettei ehditty liuottamaan, kesti liian kauan ja nyt on aivoissa liian iso tuho syntynyt. Aivohalvaus. Loppu on tulossa, enää kipua lääkitään ja hoidetaan.   "Rinnan jäitä mi liuottaa.." lauletaan joululaulussa "Arkihuolesi kaikki heitä". Nyt saa ystäväni heittää arkihuolet ja kaikki muutkin huolet. En pannut jouluolutta käymään. Pidin ystävää kädestä. Saattelin viimeiselle matkalle. Koskee, koskettaa. 

Sibeliuksen syntymäpäivä. Siinä oli mies, joka tunsi yksinäisyyden, yksinäisen pakertamisen. Mies, joka mökötti, murisi, vaati täydellisen hiljaisuuden ja ymmärryksen itselleen ja luomistyölleen. Yritän opetella sietämään yksinäisyyttä, olemisen perustunnetta. Pitkillä vapailla ja lomilla yksinäisyys tuntuu raskaimmalta, vankilalta. Joulukuista yksinäisyyttä ja irrallisuuden kokemusta olen opetellut sietämään päiväunien ottamisella. Nukkuminen on kehräävää kortisonia kaikkiin sielun kipukohtiin, haavoihin ja hankaumiin. Nukkuminen antaa olemisen tunteen siitä, että olisi vapaa elämisen tunteesta ja siitä, että jäätikkö ympärilläni on kohtaloni ja itseni aiheuttama ja pakotietä ei ole eikä valoisampaa tulevaisuutta, jossa oma elämä tuntuisi enemmän omalta elämältä kuin tämä kaamoshämärä ja itsensä sietäminen. Silmät ovat täynnä pölyä. Tunnen itseni pölkkypääksi ja aasiksi, vaikka olen alistuva, en itsepäinen. Suosittelen päiväunia, niin usein, kuin tarve vaatii.

Katselin linnan juhlia. Juhliin oli kutsuttu vuoden luokanopettaja. Hänet oli valittu. En tiedä, miten valintamenettely etenee? Voisinko minä jonain vuonna vuoden luokanopettaja? Vuoden valovoimaisin luokanopettaja? Vuoden negatiivisin luokanopettaja? Vuoden orgastisimmin työstään nauttiva opettaja? Vuosisadan, vuosituhannen, ihmiskunnan historian paras luokanopettaja? Ahdistunein, masentunein luokanopettaja? Voisiko kenties olla alasarjoja? Vuoden laiskin luokanopettaja-pysti menee kuudetta kertaa peräkkäin Markulle!    Vuoden luokanopettaja vuosimallia 2019 kertoi haastattelussa kristallikruunun alla, että parasta luokanopettajan työssä on kohtaaminen, erilaisten lasten kohtaaminen. Olisin vastannut, että parasta on kohkaaminen kaikkien ääliöiden kanssa. Tai ahtaaminen, tiedon ahtaaminen. Lahtaaminen. Kehtaaminen. Vehtaaminen. Sihtaaminen. Pihtaaminen. Suhraaminen. Söhrääminen. Nuhjaaminen. Vahtaaminen. Eteenpäin paahtaminen. Tai sitten olisin vastannut, että parasta on syömine

Sota-aikana syntyi myytit Rokista, kaukopartiomiehistä, Mannerheim-ristin ritareista ja kaikenlaisista mahtavista yksilötaistelijoista, jotka yksittäisillä sankarteoilla tappoivat vihollispataljoonan, 600 tankkia, 6000 sotilaan prikaatin ja iskivät selustasta, takaa, alhaalta, kaikkialta kuin salamat kirkkaalta taivaalta. Sodan jälkeen urheilusankarit olivat yksilöitä; melojia, juoksijoita, mäkihyppääjiä, painijoita, jousiampujia, painonnostajia, pikaluistelijoita. Sama päti opettajiin. Yksilöinä, yksinäisinä he opettivat, kasvattivat ja tekivät itsenäisiä ratkaisuja opetussuunnitelman puitteissa. Nyt on aika toinen. Opettajilta vaaditaan ryhmätyötaitoja, joukkuepelaajan taitoja, meidät pakotetaan tekemään yhteistyötä. Ennen opettajia käskettiin, johdettiin. Opettajien pitää tehdä kirjurin töitä, esikuntakomppanian töitä suunnitteluineen ja arviointeineen, johtaa itseään, oppilaita, toisia, vanhempia ja antaa vanhempien johtaa heitä. Siinä on joulua kerrakseen.

On luukkuja ja luukkuja. Luukku on portti jonnekin. Tänään kalenterin luukusta putkahti mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa. Tuli postia odottamattomalta taholta. Uskallanko astua luukusta? Miten vanha pärjää, jos jätän sen taakse? Moni vaihtaa työpaikkaa, miksen minäkin? Pelkäänkö haasteita vai jäänkö kolooni? Jätänkö vanhan oman onnensa nojaan? En. Jollekin toiselle avautuu luukku minun toimenkuvaani. Kaikki siitä hyötyisi. Voi näitä luukkuja. Ei pidä jäädä makaamaan, jos voi liikkua. Liikun. Joulun sanomaa!

Suomen vapa-ajattelijoiden liiton neljäs luukku paljastaa pyhimyksen, marttyyrin. Pyhä Bartholomeus, kansan kielessä pyhä Markku, hymyilee luukussa. Hän on harmistuneen näköinen. Hänessä ja häkkiin vangitussa minkissä on paljon samaa: kärsivä ilme, mieliharmi, mielipaha ja ahdas taivas, jonka alle ei aurinko paista. Markku on kaikkien raskautettujen ja toisten yläpuolelle itsensä nostavien ikioma pyhimys. Pyhä Markku julistaa, että kannattaa itse olla oikeassa ja antaa muiden olla väärässä ja etenkin kannattaa saada muut tuntemaan, että ovat väärässä, aivan kaikessa ja koko ajan. Näin Markku levittää pahaa oloa ja joulun sanomaa  jokaisen  tallin  matalan kurkihirren alle. Markku raataa väsymättä, jotta muilla olisi joulu ja paha mieli. Markku ottaa liikaa vastuuta, tekee liikaa töitä, tiskaa ja kyökkii liikaa ja ottaa itselleen palkaksi vain mieliharmin, ahdistuksen ja näin kuluttaa itsensä, vähäiset voimavaransa  ja kaikki ympärillään olevat loppuun. Sitten hän menee kerälle kylkia