Sota-aikana syntyi myytit Rokista, kaukopartiomiehistä, Mannerheim-ristin ritareista ja kaikenlaisista mahtavista yksilötaistelijoista, jotka yksittäisillä sankarteoilla tappoivat vihollispataljoonan, 600 tankkia, 6000 sotilaan prikaatin ja iskivät selustasta, takaa, alhaalta, kaikkialta kuin salamat kirkkaalta taivaalta. Sodan jälkeen urheilusankarit olivat yksilöitä; melojia, juoksijoita, mäkihyppääjiä, painijoita, jousiampujia, painonnostajia, pikaluistelijoita. Sama päti opettajiin. Yksilöinä, yksinäisinä he opettivat, kasvattivat ja tekivät itsenäisiä ratkaisuja opetussuunnitelman puitteissa. Nyt on aika toinen. Opettajilta vaaditaan ryhmätyötaitoja, joukkuepelaajan taitoja, meidät pakotetaan tekemään yhteistyötä. Ennen opettajia käskettiin, johdettiin. Opettajien pitää tehdä kirjurin töitä, esikuntakomppanian töitä suunnitteluineen ja arviointeineen, johtaa itseään, oppilaita, toisia, vanhempia ja antaa vanhempien johtaa heitä. Siinä on joulua kerrakseen.
Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok. Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon. Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti