Luokanopettajan arki

 Koulu alkoi 8.00. Koulu sijaitsi Helsinginkadulla, Hesarilla. Aamu oli kylmä. Kirkas taivas ja pakkasta. Käpyttelin skoleen Kustaankadulta. Ekalla tunnilla oli mantsaa. Opettaja opetti meridiaaneja. 8.45 alko ilmahälytys. Joku tuli luokanovelle ja meni opettajan luo ja sanoi maikalle jotain. Sit se lähti. Sen jälkeen ope sanoi, että sota on syttynyt. Painukaa himaan.    Niin mäki rupesin sit sovittaa hiihtomonoja jalkaan. Sireenit ujelsi. Tulipalon savut näky taivaalla. Juoksin himaan luistavilla monoilla. Kotona isä sanoi, että lähetään maalle, siskon mökille Keravalle. Äiti laski kylpyammeeseen vettä. Radiossa käskettiin. Jos tulis tulipalo, olis heittää liekkeihin alkusammutusvettä. Äiti oli ihan hiljaa. Isä tohotti. Se hommas kyytiä. Se lähti ulos ja tuli jonkin ajan kuluttua. Se oli saanut järjestettyä kuorma-auton lavalle meille kyydin.    Vedettiin villapaidat ja -sukat ja palttoot  niskaan ja tehtiin lähtöä. Äidistä tuntui silmin nähden pahalta sulkea kotiovi. Jos pommi osuu j

 DDR, joulu, joulukuusi ja kynttilät. AKA syyti markkinoille jouluvaloja. Eipä niitä arvatenkaan kaikilla ollut varaa ostaa koristamaan ankeita betonikolhooseja. Olen vaikuttunut kuusenkynttilöiden pahvipakkausten visuaalisesta ilmeestä. Niissä on samaan aikaan kylmyyttä ja lämpöä, rakkautta ja piikkilankaa, toivoa ja toivottomuutta, inhimillisyyttä ja robotiikkaa. Rautalangasta väännettyä kuutioystävällisyyttä. Fröhliche Weihnacht!                                                    Narva-niminen kynttiläsarja Aka-yhtiön  kuusenkynttiläetiketti. Konsumin mainos, joulu 1951

  Saksassa 1930-luvulla ja 40-luvulla joulu oli kansallissosialismin aatteen läpi tunkemaa. Kansakunta lähetteli toisilleen kornia joulukorttia, jossa Adolf Hitler tuijottaa hypnoottisin lapsen katsein Tannebaumissa roikkuvaa joulupalloa, kuin ennustaja lasipalloa. Sitä kai kortilla haettiin: puolijumala ennustamassa kansakunnalle sotaonnea tai täydellistä perikatoa.

 Syksyn mittaan on ollut tarjolla ja on tarjolla toinen toistaan houkuttelevimpia luentosarjoja. Mainitsen nyt muutaman eli muutama nosto syksyn 2021 mielettömään luentotarjontaan.  Ensimmäinen luento opastaa kuulijan neuvotteluiden saloihin. Miten neuvotteluihin kannattaa valmistautua? Miten välttää " hankalan tyypin " maine, mutta silti olla riittävän tiukka neuvottelija. Juuri näitä taitoja luokanopettaja tarvitsee työssään.  Luennon kesto on neljä tuntia. Hinta on ainoastaan 390 € / hlö + alv 24 %. Minusta hinta on nimellinen. Toki pitää ottaa palkaton työpäivä, joka hieman nostaa hintaa. Mutta varmasti sen väärti.    Toinen luento on suunnattu kaikille niille, jotka joutuvat työssään kohtaamaan kohtuuttomia valituksia ja sitkeitä valittajia. Vau! Kuin tehty minulle, valittajalle. Itsetuntemuksen lisäämisluento. Hinta on ainoastaan 520 € / hlö + alv. 24 %. Minusta hinta on nimellinen. Toki pitää ottaa palkaton työpäivä, joka hieman nostaa hintaa. Mutta varmasti sen väärti

  Olen perhemies. En ehkä ole isä. Perhemies on olemassa muita, muiden elämää varten. Perheisä istuu ja valvoo. Valvoo muiden elämää. Perheisä laskee päiviä tilipäivään. Laskee euroja. Laskee senttejä. Haaveilee lottovoitosta. Että sitten, kun olisi rahaa enemmän, kaikki muuttuisi paremmaksi. Että kaikki muuttuisi edes joksikin. Edes joksikin aikaa. Mikään ei muutu ja kaikkea puuttuu. Kaiken puuttuminen saa toivomaan kaiken muuttumista.   Kun itse ei muutu, kaikki puuttuu. Miksi perhemies haluaisi muuttua? Haluaisinko muuttua isäksi? Mitä isänä oleminen sitten on? Kai se olisi jonkinlaista onnellisuutta. Halua olla isä. Haluna nähdä omien lasten kasvaminen ja muuttuminen suuremmaksi, kauniimmaksi. On niin paljon hälyä ja epämääräistä. On niin paljon sietämistä, kestämistä ja tuhottuja hetkiä. On niin hermostuttavaa. On niin paljon häiriötekijöitä. On niin paljon kamalaa porua ja metakkaa liian tyhjästä ja liian täydestä.   Perhemies näkee kodin kodinhoitona, siivoamisena, järjestäm

  Rinnakkaisluokan opettajassa on jotakin, jota en ymmärrä ja jotakin, jota haluaisin saada itselleni.   Hän saa lapset tekemään kaikkea vanhaa ja mekaanista. Minä en. Hän on tehokas. Minä en. Hän saa lapset piirtämään ja värittämään Euroopan, Afrikan maiden lippuja lisätyönä, kun päätyö kuviksen tunnilla tulee valmiiksi. Minä en. Lapset värittävät maiden lippuja hiljaa, kirjoittavat viiden kohdan tietopaketteja maista lippujen taakse. Minun lapset eivät. Hän on tehokas ja saa lapset tekemään. Minun lapseni ovat, oleentuvat, puhuvat, puhuvat ja minä kuuntelen, huojun, hoipun, kuuntelen niin kauan, että silmäluomeni valuvat kiinni ja silti kuulen lasten äänen avaruuden kohinan läpi ja nyökyttelen päätäni ja olen siinä heidän edessään ja samaan aikaan kaukana poissa.   Hänestä lasten pitää tuntea virke, lause, kappalejako, isot alkukirjaimet ja vierasperäiset sanat ja käyttää värikästä synonyymisanastoa. Minusta lasten pitää osata kirjoittaa ajatuksia paperille. Minulle kirjoittamine

 ovat laatimaan teesejä ja ukaaseja työnantajalle. Viittaan tällä Petri Kääriäisen lausumiin uusimmassa Opettaja-lehdessä, jossa hän vannottaa, että OAJ on ajan hermolla, mitä tulee taisteluun puolustettaessa opettajien työolosuhteita, koko ajan työnantajan opettajille tyrkkäämistä tehtävistä..    En sitä epäilekään. Varmasti edunvalvonta tekee hyvää työtä. Mutta, miksi me emme allekirjoita kymmentuhatpäisin laumoin seuraavia adresseja: 1. Arviointikeskustelut on poistettava tai jos ne on pidettävä, niistä erilliskorvaus tai huojennus, kuten jossakin vaiheessa oli. 2. Inkluusio purettava, erityisluokat palautettava, luokanopettaja tekemään  luokanopettajalle kuuluvia tehtäviä. Jos luokanopettaja toteuttaa inkluusiota, erilliskorvaus hänen joutuessa tekemään erityisvaativaa opetustyötä ilman koulutusta.  Kun saisimme  eteenpäin kymmenien tuhansien tyytymättömien opettajien allekirjoittaman lausunnon, niin muuttaisiko se mitään? Tuskin. Mutta tulisi ehkä selväksi se asia, ettei haukkumat

 Se minun pitäisi sanoa sinulle, mutta en sano. En sano, kun tiedän, että tiedät sen. Mistä nyt kiikastaa?Rakkaani on kohdannut elämässään kerran aikaisemmin ystävyyden loppumisen siten, että ystäväksi kutsuttu vain otti ja muutti pois, hävisi hänen elämästään, näkyvistään, horisontin taakse. Ystävä vaihtoi kaupunkia, työpaikkaa, sukupuolta, aivan kaiken. Hänestä jäi jäljelle vain epätodellinen, valheen kaltainen uni: oliko ystävää edes olemassa? Oliko hän lihaa ja verta vai kuumehoure, hallusinaatio. Muistan, kuinka paljon se sattui rakkaaseeni. Niin suuri loukkaus. Nyt siitä on kulunut yli kymmenen vuotta. Varmaan kuollut koko pilvilinna.   Tämän syksyn aikana rakkaani läheinen ystävä, lapsuuden ystävä laittoi välit poikki. Väitti, että erottuaan miehestään, hän ei ole pystynyt kohtaamaan rakastani. Kokee olonsa epämiellyttäväksi. Mutta nyt se loukkaa myös minua. Olemme vieneet tätä ystävyyden poikkilaittajaa meille rakkaisiin paikkoihin. Mutta, mitä minä siitä ymmärrän? Mitä kauemmi

Kumpaan koulukuntaan sinä opettajana kuulut? Kun viet luokkasi museoon, annatko heidän katsoa museota rauhassa, antaa oman intuition johdattaa sinne, mikä eniten juuri sillä hetkellä kiinnostaa / innottaa? Näinhän aikuiset toimivat museossa. Vai annatko kognitiivisen parityön, paperinivaskan, joka on täynnä tiettyyn oppimis-tai opetussuunnitelman tavoitteeseen suunnattuja vaikeita pohdintatehtäviä ja käsitehirviöitä ja valvot, että he tekevät vain sitä, ei mitään muuta?   Intuitiopohjainen, vapaa oleminen saattaa tuntua sähläykseltä, se näyttää ja kuulostaa lapselta. Siksi sitä voi olla vaikea sietää. Hiljainen tekeminen, se on se juttu, mihin tulisi kasvaa. Hiljainen kulttuuri, hiljainen tekeminen.  En kuulu kumpaankaan. 

 Kannatan vitkuttelua. Kun tunti alkaa, aivan sama mikä, aloitan vitkuttelun. Rakennan aasinsiltoja mitä kummallisimpiin aiheisiin. Odotan innolla rohkeita keskustelun avauksia lapsilta, joita voisin jatkojalostaa. Puhumme Talebanista, liikenneturvallisuudesta, pöllölintujen oksennuspalloista, kummallisesta rehtorista, oudosta TN-opettajasta, isien kummallisista tavoista leikata parta. Miksi? Koska suurin osa Opsin asioista, joita pitäisi läpi juosta, kuravedessä kahlata, saa aikaan ainoastaan migreenin? Miksi? Koska ei ole tilaa vitkuttelulle! Vitkuttelu, keskusteleminen kaikesta välillä maan ja taivaan, on IHANAA!!!Ei se ole strukturoitua, ei. Mikä ihmisen maailmassa on strukturoitua? Verojen maksu, maataloustukiaiset, ajoneuvon katsastus, rokotusohjelma, vaalit. Kaikki muu on rönsyä, runtua, löysää, vapaata. Voi väittää, että lapsilauma on kauneimmillaan, kun se on strukturoitu sukkulaviestiin. Ei ole. Sukkulaviesti on aivotonta, rumaa, alkeisihmistä. Tänään muuten vitkutellaan. Vit