Koulu alkoi 8.00. Koulu sijaitsi Helsinginkadulla, Hesarilla. Aamu oli kylmä. Kirkas taivas ja pakkasta. Käpyttelin skoleen Kustaankadulta. Ekalla tunnilla oli mantsaa. Opettaja opetti meridiaaneja. 8.45 alko ilmahälytys. Joku tuli luokanovelle ja meni opettajan luo ja sanoi maikalle jotain. Sit se lähti. Sen jälkeen ope sanoi, että sota on syttynyt. Painukaa himaan.
Niin mäki rupesin sit sovittaa hiihtomonoja jalkaan. Sireenit ujelsi. Tulipalon savut näky taivaalla. Juoksin himaan luistavilla monoilla. Kotona isä sanoi, että lähetään maalle, siskon mökille Keravalle. Äiti laski kylpyammeeseen vettä. Radiossa käskettiin. Jos tulis tulipalo, olis heittää liekkeihin alkusammutusvettä. Äiti oli ihan hiljaa. Isä tohotti. Se hommas kyytiä. Se lähti ulos ja tuli jonkin ajan kuluttua. Se oli saanut järjestettyä kuorma-auton lavalle meille kyydin.
Vedettiin villapaidat ja -sukat ja palttoot niskaan ja tehtiin lähtöä. Äidistä tuntui silmin nähden pahalta sulkea kotiovi. Jos pommi osuu ja koti menee. Kaikki sukkapuikot ja sohva ja muistot. Sitten asteltiin Hesarille. Tulipaloja. Hälinää. Tuhoa. Milloinkaan en ollut nähnyt niin totisia ihmisiä. Oli tosi kyseessä.
Hypättiin monen muun perheen kanssa kuorma-auton lavalle. Tuusulan väylä oli liukas. Kuorma-auto luisteli polanteisella, jäisellä tiellä. Pelotti, että mennään ojaan. Taivas oli kirkas. Helsingissä loimotti useita tulipaloja.
Näin isoisäni muisteli talvisodan alettua.
 |
| Pommikoneita Helsingin taivaalla. |
Kommentit
Lähetä kommentti