Siirry pääsisältöön

Viimeisen lomapäivän ilta

Huomenna jatkuvat työt. Loma on lusittu. Vatsasta sen huomaa. Valmistautuminen on alkanut. Vatsaa ei kierrä, mutta jotain siellä on. Ajatukset sohivat sinne tänne, yrittävät valmistautua aamuun. On yritys ajatella, että pitäisi suunnitella jotakin. Välttely vie voiton. Kaoottinen pää tarrautuu ajatukseen, ettei ensimmäistä päivää voi suunnitella. Sinne on vaan mentävä. On avattava reippaasti ovi ja toivotettava hyvää uutta vuotta. On annettava oppilaille mahdollisuus kertoa, mitä ovat lomalla tehneet. On oltava avoin kaikelle. Silleen se menee. Toivoisin löytäväni sisältäni vänrikki Koskelan, joka sanoisi:- Tähtäin hiihtolomaan, siitä se parhaiten selkii.  Hiihtolomaan on 7 viikkoa, 35 päivää, 168 oppituntia.  Liikunnassa hiihtoa ja luistelua. Musiikissa alkaa nokkahuilun soitto. 22 arviointikeskustelua odottaa tammikuussa. Montako kertaa kaivan avaimia housujen taskuista, avaan ja suljen luokan ovia, hyssyttelen sormi suun edessä, pyydän huomiota, huomautan huonosta käytöksestä kuten kiroilusta ja myöhästelystä ja laittelen Wilma-merkintöjä päivän jälkeen. Montako kertaa tuijotan ikkunasta ulos aidan toiselle puolelle, jossa kuvittelen vapaan maailman vapaiden ihmisten tekevän vapaiden ihmisten valintoja, jotka tässä kapisessa maailmassa koskevat lähinnä lounaspaikan valintaa ja  kesälomamatkan suunnittelua. Voiko kukaan lopulta olla toista vapaampi? En usko. Jokainen kuvittelee aina jonkun toisen vapaammaksi. Pitäisi olla onnellinen, että saa tehdä työtä, jossa kokee olevansa vanki, jotta voi ajatella toisten olevan onnellisempia ja vapaampia.
  Viimeisen lomapäivän viimeisten tuntien kärvistely on koomista. Sen on kokenut niin monta kertaa. Silti en jaksa tottua ajatukseen, että tulevana yönä ei nukuta. Ajatus palaa luokkaan ja siihen, etten ole suunnitellut mitään. Tunnen syyllisyyttä. Aamulla herään aikaisin ja aktivoin itseni kahvilla. Lampsin kouluun kuin nauta teuraalle. Pelkään minuun pettyneiden vanhempien heittelevän minua jo aamulla mädillä tomaateilla. Banderollit ja plakaatit vaativat minua välittömästi eroamaan. – Eroa laiska paska, kun et opettaa edes jaksa! Katolla tarkka-ampuja yrittää lävistää aivoni tarkalla osumalla.  Yön painajaisissa lapset ovat kaapanneet vallan ja olen kuin ajopuu meressä luokan edessä ja yritän puhaltaa nokkahuilulla ”ostakaa makkaraa”.
  Ensimmäisen työpäivän jälkeen olo on kuin Iivo Niskasella 15 kilometrin kultamitalihiihdon jälkeen: Väsynyt, onnellinen ja epäuskoinen. Selvisin sittenkin. Taidankin olla niitä suomalaisia selviytyjiä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee