Jos nyt kuolisin, muistokirjoitukseni olisi tällainen.
Markku-ope on poissa. Kahvikuppi on taas pesemättä ja seisoo pöydällä
likaisena. 15 työvuoden aikana hän ehti juomaan 2820 litraa kahvia. Hän toi
harvoin kahvipaketin taukotilaan, mutta hörppi ja maksatti muilla kahvinsa.
Kuolinpesä lupautunut hoitamaan oppilaitokseen Saludoa, jos se riittää (jos ei,
niin Kultamokkaa), sovittavan määrän. Nuuskapurkin kantta Markku raotti
henkilökunnalta ja oppilailta salassa, jotta muille ei tulisi paha mieli ja
kurja olla, keskimäärin kaksi kertaa työpäivän aikana eli yhteensä hän kätki
kostean huulimällin kaupungin omistamiin käsipapereihin 5640 kertaa. Siitä
kertyi huomattava turha menoerä kaupungille, jonka lakimies pohtii, miten
saatava saadaan kuolinpesältä karhuttua.
Pikkujouluihin Markku
osallistui 13 kertaa. Kaksi meni tappiin asti, 8 kertaa Markku lähti
ensimmäisten joukossa. Pikkujouluissa Markku leikki ääliömäisiä
hassutteluleikkejä tottelevaisesti. Joulupöydässä herneet olivat Markun
suosikki. Luumu ei maistunut. Kaksi
kertaa Markku rikkoi silmälasinsa muiden juhlien yhteydessä liiallisen
humalatilan seurauksena.
Kopiokonetta hän käytti 5000
kertaa ottaen keskimäärin 25 oppilaalle keskimäärin 2 monistetta kerralla tulostaen
yhteensä 250 000 monistetta, joista valtaosa oli laadultaan puhdasta paskaa
ja niin ollen silkkaa tuhlausta. Paskoilla monisteilla hän tappoi kallista
aikaa ja yritti pitää lapset hiljaisena kuvitellen, että hiljaista työskentelyä
arvostetaan.
Markku vietti kuvaamataidon
varastossa joka viikko ennen kuvaamataidon kaksoistunteja hiljaisen,
päättämättömän hetken. Kärsikö hän tyhjän paperin kammosta, vai kavahtiko hän
mahdollisuuksien määrää, mitä varaston materiaaleista voisi tehdä? Siellä hänet
nähtiin tutkimassa värikartonkeja, silkkipapereita, paperimassapalloja,
vahavärejä, piirustushiiliä, akvarellivärejä ja viivaimia. Aina hänellä sieltä
lähtiessään oli jotain mukana, useimmiten ainakin. Jos oppilas tuli varastoon
hän huudahti ihmisystävällisesti työyhteisön kanssa yhdessä sovitut lämpöiset
reagointihuudot: - Pois täältä! Lapset eivät saa yksin tulla varastoon! Nyt
ulos!
15 opetusvuoden jälkeen Markku
ehti käsitöissä oppilastöinä teettää 750 löylykauhaa, 560 linnunpönttöä, 900
jätkänshakkialustaa nappuloineen ja raheja 420. Sanottakoon se, että 750
löylykauhan kupariniittauksessa on Markun kädenjälki lähes jokaisessa. Itse
asiassa jokainen löylykauha niittien osalta on made by Markku. Lämmöllä
oppilaat muistavat Markun odotettua, oppituntien loppumista ennakoivaa hieman
ylärekisteriin, joskus jopa falsettiin asti kajahtavaa ”loppusiivous”- huutoa.
Markun ruuansulatuksen läpi
painui 15 vuoden aikana 600 erinomaista kalaruoka-annosta, saman verran
makaronipastaruokia, saman verran mainioita keittoruokia. Maitoa Markku
lutkutti 560 litraa. Vanhempainyhdistyksen koulun lapsille maksamia eli
sponsoroimia hammaspastilleja Markku otti aina kolme kahden sijasta ja ei
maksanut niistä koskaan yhdistykselle mitään. Markku nautti ylimääräistä
palkanlisää hammaspastilleina yhteensä 84960 hammaspastillin verran, joka
jälkikäteen jäänee kuolinpesän maksettavaksi. Markun keskimääräinen
ruokailuaika jäi noin 10 minuuttiin. Usein se oli alle sen. Markku söi
hotkien. Hiljaiseksi hyssytellen tai
hiljaa hyssyttäen hän toi oppilaansa ruokailuun. Useimmiten hän poistui juosten ruokasalista.
Tapa oli hänelle tyypillinen. Maksaruuat olivat Markun suosikki. Kerran Markun
marjakiisselissä oli kuollut leppäkerttu.
Markku oli vähäsanainen mies. –
Varusmieskuoro! Markku vastasi armeijassa, kun häneltä kysyttiin, mikä aselaji
tai koulutuslinja kiinnostaisi. – Otan valokuvan pihasta, Markku sai sanottua
opettajakoulutuslaitoksen pääsykokeiden ryhmätyötaitoja mittaavassa osiossa. –
Kauanko vielä? oli Markun kysymys lähes jokaisessa kokouksessa. - Minussa ja
jääpuikossa on yhtä vähän johtajuutta, Markku totesi, kun häntä tiedusteltiin
johtoryhmään. – Vanhoilla pohjilla! Markku ajatteli jokakeväisistä
materiaalitilauksista. –Toivottavasti kestää koko oppitunnin, sanoi Markku
seurakunnan aamunavauksista.
Jäämme kaipaamaan Markun tylsämielistä
katsetta, joka kuvasi parhaiten meidän kaikkien tunnetilaa. Junnaavissa ja
jankkaavissa kokouksissa Markulla oli kyky asettua tilanteen yläpuolelle. Hän vain katosi jonnekin. Hän istui pöydän
ääressä, mutta ei ollut läsnä. Ihanaa, että
edes yksi uskalsi olla olematta läsnä.
Markku ei kehittänyt mitään
uutta. Markku oli työkirjaihminen. Markun välittäminen oli vähäeleistä ja
arkista. - Väritätkö vielä tuon mustavalkokuvan jotenkin kivasti, kuvastaa
Markun niukkaa ja korutonta ulosantia, jota lapset rakastivat ja jota me kaikki
jäämme kaipaamaan. Markku ei patistanut
ainuttakaan oppilastaan muistamaan käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Niitä ei
tarvittu. Markku ei varannut tietokoneluokkaa kertaakaan 15 vuoden aikana.
Wilmaa Markku ei ottanut käyttöön. Miten se on mahdollista? En tiedä.
Reissuvihko oli käytössä. Markku piti tasan yhden vanhempainillan vuodessa. –
Moi mä oon Markku, ja aika nopeasti Markku kysyikin: -Jos ei ole muuta
kysyttävää, niin kai tää on tässä? Useimmiten se oli siinä.
Mikä teki Markusta parhaan mahdollisen
opettajan? Kaikki me kai olemme asiasta yhtä mieltä
Kommentit
Lähetä kommentti