Siirry pääsisältöön

Onnellisesti omissa oloissaan


-Omissa oloissaan me osataan olla, sanotaan suomalaisista.  Osaammeko? - Suomalaisen tunnistaa isosta väkijoukosta, kun etsii poissaolevan, selin kääntyneen, ilmeettömän ja vieraantuneen, suomalaisen vuorenvarmat tuntomerkit. Ovatko?
   Me olemme osanneet olla omissa oloissamme. Saamelainen tunturissa on omissa oloissaan. Lasse Viren 10 000 metrillä. Matti Nykänen hyppytornissa ja ilmalennossa ponnistuksen jälkeen. Maanviljelijä traktorin kopissa kyntämässä peltoa. Kalan uistelija järvellä. Tunturilla hiihtävä retki-suomalainen. Savusaunassa istuva lahoava äijän romu ilta-auringon leikkiessä iholla. Sanomalehteen syventynyt tupakoiva piippu-suomalainen. Kaikki edellä mainitut ovat esimerkkejä omissa oloissaan olevista suomalaisista. Kuitenkin omissa oloissa viihtyvään suomalaiseen liitetään helposti epiteetti erakko, syrjäytynyt, häiriintynyt vanhapoika, eläimiin sekaantuja tai jokin muu polttomerkki, jolla täydellisestä tehdään vajaa.
     Sukupolvien perintönä suomalaisista löytyy onneksi omissa oloissaan totisesti ja hartaasti viihtyviä arkaaisia ikihonkia, vääräsäärisiä konkeloita, jotka sisään päin hengittävät rihkamamaailman paskaa ja eivät edes viitsi ottaa siihen minkäänlaista kantaa. Voice of Finlandin kääntyvälle murrosikätuolille omissa oloissaan murjottava ei lotkauta korvaansa. - Ei pierun vertaa kiinnosta tyhjännaurajien laulukilpailut, omissa oloissaan olija puntaroi.- Vaikka hampaissa on hammaskiveä, ei hammaslääkäriä, pudotkoot hampaan perkeleet, tuhahtaa omilla airoillaan ja  oma arvomaailma peräsimenä kylmiä järviä soutava ummikko-suomalainen.
    Omissa oloissa olijoille ilkutaan. Heitä pidetään vanhanaikaisina. Heille Facebook, Instagram, Twitter ja muu somepaska ei merkitse mitään. He eivät verkostoidu. LinkedIn-tili on mykkä. Heitä ei kiinnosta oman CV-tilin houkuttelevuus. He eivät halua dokumentoida elämäänsä härpäkkeillä. He keskittyvät elämään, käsillä olevaan hetken ja tuijottavat tulta, järven pintaa, taivaan tähtiä.
   Itse tasapainottelen kahden maailman välissä. Vetäydyn omiin oloihin, kun ärsytyssäiliöni on täysi. Se täyttyy somesta, työkavereista, perheestä, liian kovista äänistä ja liian ärsyttävistä visuaalisista näyistä. Olen tyytyväinen. Ei ole oikein muuta vaihtoehtoa.
   Viime viikolla kävin kuuntelemassa saamelaisjoikaaja Wimme Saaren ja bassoklarinetisti Tapani Rinteen konsertin. Siinä oltiin. Duo seisoi lavalla omissa oloissaan, omaan elämäänsä keskittyen. Wimme joikasi Halti-tunturin, ketun, riekon, karhun, allin ja manasi menneet sukupolvet yleisölle kuulokuvina. Tajusin, että Wimme ja Tapani edustavat uutta, ylvästä, rauhallista ja omissa oloissaan viihtyvää suomalaista. Siinä minulle ja toivottavasti myös jollekin toiselle esimerkkiä, miten omissa oloissa ollaan rauhassa ja miten hyvältä se näyttää ja kuulostaa. Se ei näytä ollenkaan vajaalta ja erakolta. Siinä näyttäytyy rauha, keskittyminen ja yhteys luontoon ja vanhempiin sukupolviin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee