Elämäntyö

Elämäntyönä voi olla tulevaisuus, kasvatus ja opetustyö. Viime viikolla tutustuin toisenlaiseen elämäntyöhön. Rantasalmelainen kirvesmies Esa Heiskanen sukelteli nuoruudessaan Hietajärvessä ja löysi pohjasta kummallisen näköisen vanhan puunrungon. Sitten hän löysi toisen. Viimein hän tajusi, että järven pohjahan on pullollaan vanhoja, jännän näköisiä puun runkoja. Hän veteli runkoja ylös järven pohjasta autolla ja lopulta nostoautolla, kun suurimmat tukit painoivat 3000 kiloa. Hän pinosi puut taapeliin kuivumaan. Puut tutkittiin Kuopion geologisen laitoksen toimesta ja selvisi, että ne ovat 6000-8000 vanhoja puita, jotka jääkauden jälkeen ovat kaatuneet järveen ukkosmyrskyjen, tulipalojen ja ihmisen kaatamisen vaikutuksesta. Joistakin puun rungoista löytyi 5000 vanhoja kivikirveen iskuja. Kun puut olivat kuivuneet, hän mietti, mitä niistä voisi tehdä? Hän päätti rakentaa niistä mökin, toisen mökin, kartanorakennuksen ja vuosikymmeniä niitä rakennettuaan oli syntynyt Hakotuvan apaja- niminen tuhat vuotta vanhoista hakotukeista rakennettu omalaatuinen, ainutlaatuinen rakennuskokonaisuus Rantasalmen Haukiveden äärelle. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti.

  Esa istui ja vietti kesäpäivää hakotuvassa oluesta, muurikkaletuista ja helteisestä auringosta nauttien. Ostin oluen ja mietin. Mietin elämän työtä. Tee työtä, jolla on tarkoitus. Tee työtä, jossa on mieli. Tee työtä sydämellä. Tee oman näköinen elämä. Tätä mietin. Mietin, onko elämäni minun näköinen, minun kokoinen? Olenko löytänyt oman paikkani elämässä? Omistanko elämäni, ohjaanko purttani? Olen luokanopettaja. Aina en tunne olevani oman elämäni polttopisteessä, keskiössä. Camusin sivullisuus on kohtaloni. Vieraantuneisuus on ristini. Olisiko elämä helpompaa, jos sukeltelisi tukkeja järven pohjasta?  Jos kaivaisi pitkää ojaa lapiolla? Jos nostelisi betonielementtejä toisten elementtien päälle? Vaikeita kysymyksiä.

   Elämäntyö on ehkä elämä, sen eläminen. Joskus tuntuu sivulliselta, joskus taas on polttopisteessä ja oman elämänsä sankari. Silti elämän helvetillisyys on siinä, että näyttäisi olevan mahdollista olla koko ajan omassa elämässään sivullinen, varjojen mailla hiipivä kurja olutta nielevä rotta.  Sama pätee myös toisin päin. Joillakin elämä on jatkuvaa Hollywoodia, kuohuviiniä, uusia vaatteita, moottoriveneitä ja muuta hekumaa ja onnea.

    Oma elämäntyöni on rimpuilu. Rimpuilen sivullisen ja pääosan esittäjän välillä. Useimmiten olen varjojen mailla, koska tarvitsen sitä. Piilossa pahalta maailmalta on myös näköalapaikalla olemista. Piilossa omassa norsunluutornissa.

   Omaa elämäntyötä on välillä hyvä pysähtyä miettimään. Se ahdistaa, mutta se myös suuntaa omaa toimintaa. Elämän tarkoitus ainakin on tulla itselleen mahdollisimman näkyväksi. Sitä kutsutaan elämän toteutumiseksi. Miten elämäni toteutuu? Entä sinun elämäsi?