Siirry pääsisältöön

Vikojen kanssa eläminen


Vessan käsisuihku tiputti vettä kaksi vuotta ennen kuin selvitin, mistä se johtui. Tai en päässyt syystä varmuuteen. Kun avasi vesihanan, käsisuihkukin aktivoitui ja valutti vettä lattialle. Lattialla oli pyyhkeitä ja muovikippo. Kipon sai tyhjentää parin päivän välein. Monta kuukautta ajattelin, että vika on letkussa. Letku vuotaa. Jossakin vaiheessa mietin, että vaihdan käsisuihkun ja letkun taloyhtiön yhteisen tilan vessan käsisuihkuun ja letkuun. Elin, perheemme eli vuotavan käsisuihkun kanssa kaksi vuotta. Sitten sain viimein selvitettyä vian syyn ja loppu olikin helppo. Prismasta uusi käsisuihku. Enää ei valuta.
   Minulla on tapana alkaa elää vikojen ja puutteiden kanssa. Äidinisä oli samanlainen. Katto sai vuotaa. Ylimääräiset tavarat työnnettiin vain piharakennukseen. Isänisä puolestaan korjasi kaiken heti, kun vika ilmeni. Hänen ammattinsakin selitti osaltaan aktiivisemman otteen. Rakennusmestari ei vikojen kanssa elä. Äidinisä oli pankinjohtaja. Jos pankkiholvin sprinkleri olisi valuttanut vettä, kaipa hän silloin olisi tarttunut vian korjaamiseen hanakammin?
   Minussa yhdistyy kummatkin puolet. Elän vikojen kanssa, mutta en kaikessa rauhassa. Puutteiden, vuotavien hanojen oleminen huolestuttaa minua melkein jatkuvasti. Ilmeisesti jollakin tasolla kaipaan saada olla huolissani. Se luo turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.  Rakennusmestari-isoisäni elämänasenne haastaa minut itse korjaamaan kaiken, itse ottamaan selvää kaikesta, itse selvittämään varaosien hankintapaikat. Äidinisän asenne saa siirtämään vian korjaukset tulevaisuuteen. Elän jonkinlaisessa välitilassa.
   Omistan pienen purjeveneen. Siinä on tällä hetkellä tolkuton määrä pikkuvikoja. Ikkunat valuttavat sateella vettä. Minulla on tieto olemassa, miten asia korjataan. Vanhat ikkunat otetaan pois. Niistä piirretään sapluuna paperille. Ostetaan kirkasta pleksiä. Piirretään ikkunan muodot pleksiin, sahataan muotoon, hiotaan, porataan reiän paikat, tehdään kannanmuodosteet, kitataan silikonit ja kiinnitetään uudet ikkunapleksit silkonin päälle ja ruuveilla kiristetään. Minulla on tämä tieto olemassa. Silti en aloita vielä korjausta. Sähköjen kanssa on ongelmia. On uusi akku. On akkulaturi. Silti ei tule virtaa kytkimistä. Johto on jostain poikki tai jokin liitin on hapettunut. En saa tehdyksi. Tiedostan vian ja puutteet. Elän silti asian kanssa ja olen huolissani.
   Minua ei tyydytä suhtautumiseni ja se, että tiedostan kaksijakoisuuteni. Olen jotenkin sumussa näiden korjaustarpeideni alla. Odotan kirkasta tiedostamisen hetkeä ja itseltäni käskyä, että korkki pinnalle nyt ja tee, korjaa, suorita tarvittava! En. Katselen mieluummin otsani syviä huoliryppyjä ja käyn pötkölleen. Jospa se siitä. Kaipa se siitä. Niin kai äidinisäkin teki. Tiedostus, huoliryppyjen tuijotus, unohdus ja pötkötys kaiken päälle. Tehdään sitten joskus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee