Vessan käsisuihku tiputti vettä
kaksi vuotta ennen kuin selvitin, mistä se johtui. Tai en päässyt syystä
varmuuteen. Kun avasi vesihanan, käsisuihkukin aktivoitui ja valutti vettä
lattialle. Lattialla oli pyyhkeitä ja muovikippo. Kipon sai tyhjentää parin
päivän välein. Monta kuukautta ajattelin, että vika on letkussa. Letku vuotaa.
Jossakin vaiheessa mietin, että vaihdan käsisuihkun ja letkun taloyhtiön
yhteisen tilan vessan käsisuihkuun ja letkuun. Elin, perheemme eli vuotavan
käsisuihkun kanssa kaksi vuotta. Sitten sain viimein selvitettyä vian syyn ja
loppu olikin helppo. Prismasta uusi käsisuihku. Enää ei valuta.
Minulla on tapana alkaa elää vikojen ja puutteiden kanssa. Äidinisä oli
samanlainen. Katto sai vuotaa. Ylimääräiset tavarat työnnettiin vain
piharakennukseen. Isänisä puolestaan korjasi kaiken heti, kun vika ilmeni.
Hänen ammattinsakin selitti osaltaan aktiivisemman otteen. Rakennusmestari ei
vikojen kanssa elä. Äidinisä oli pankinjohtaja. Jos pankkiholvin sprinkleri
olisi valuttanut vettä, kaipa hän silloin olisi tarttunut vian korjaamiseen
hanakammin?
Minussa yhdistyy kummatkin puolet. Elän vikojen kanssa, mutta en
kaikessa rauhassa. Puutteiden, vuotavien hanojen oleminen huolestuttaa minua
melkein jatkuvasti. Ilmeisesti jollakin tasolla kaipaan saada olla huolissani.
Se luo turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Rakennusmestari-isoisäni elämänasenne haastaa
minut itse korjaamaan kaiken, itse ottamaan selvää kaikesta, itse selvittämään
varaosien hankintapaikat. Äidinisän asenne saa siirtämään vian korjaukset
tulevaisuuteen. Elän jonkinlaisessa välitilassa.
Omistan pienen purjeveneen. Siinä on tällä hetkellä tolkuton määrä
pikkuvikoja. Ikkunat valuttavat sateella vettä. Minulla on tieto olemassa,
miten asia korjataan. Vanhat ikkunat otetaan pois. Niistä piirretään sapluuna
paperille. Ostetaan kirkasta pleksiä. Piirretään ikkunan muodot pleksiin,
sahataan muotoon, hiotaan, porataan reiän paikat, tehdään kannanmuodosteet,
kitataan silikonit ja kiinnitetään uudet ikkunapleksit silkonin päälle ja
ruuveilla kiristetään. Minulla on tämä tieto olemassa. Silti en aloita vielä
korjausta. Sähköjen kanssa on ongelmia. On uusi akku. On akkulaturi. Silti ei
tule virtaa kytkimistä. Johto on jostain poikki tai jokin liitin on hapettunut.
En saa tehdyksi. Tiedostan vian ja puutteet. Elän silti asian kanssa ja olen
huolissani.
Minua ei tyydytä suhtautumiseni ja se, että tiedostan kaksijakoisuuteni.
Olen jotenkin sumussa näiden korjaustarpeideni alla. Odotan kirkasta
tiedostamisen hetkeä ja itseltäni käskyä, että korkki pinnalle nyt ja tee,
korjaa, suorita tarvittava! En. Katselen mieluummin otsani syviä huoliryppyjä
ja käyn pötkölleen. Jospa se siitä. Kaipa se siitä. Niin kai äidinisäkin teki.
Tiedostus, huoliryppyjen tuijotus, unohdus ja pötkötys kaiken päälle. Tehdään
sitten joskus.
Kommentit
Lähetä kommentti