Immanuel Kant ja kouluni

Immanuel Kant loi kategorisen imperatiivin käsitteen.  Yksi imperatiiveista kuuluu seuraavasti.

Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki.

Tajusin, että työpaikallani vallitsee kantilainen eetos täydessä kukoistuksessa. Olemme luoneet itsestämme robotteja. Arvioimme ”inhimillistä” toimintaamme, jota kasvatukseksi kutsutaan, sääntöjen noudattamisena tai noudattamatta jättämisenä. Jos tottelee, saa palkinnoksi nuivan, penseän virkamieshymyn. Jos ei tottele, luetaan lakia ja sovelletaan kekseliästä moniportaista rangaistustaulukkoa. Taulukon laadinta on kekseliäs ja sadistinen.

  Kun puhutaan yhteisistä säännöistä ja niiden noudattamisesta ja noudattamatta jättämisestä, liikutaan Kantin jalanjäljissä. Opettaja on laki, asetus, ja hänen ilmeensä eivät ole inhimillisten tunteiden ilmentymiä. Ilmeillä ilmaistaan lain pykäliä ja momentteja. Sääntöjä, pykäliä ja olemisen ja elämisen ohjailunormeja on niin monta, että niiden hallinnan ymmärtävät ainoastaan opettajat.  Luodaan säännöillä kaaos, jota osaa ainoastaan opettaja tulkita ja ohjailla. Kyse on vallasta.  Säännöillä ylläpidetään ja oikeutetaan valta ja vallankäyttö.Opettajien yläpuolella on yli-Kant, herra tai rouva Suurimperatiivi, joka viime kädessä tulkitsee oikeuden vaa`an heilahdukset. Näin toimii Kantilainen valtakoneisto irvokkaimmillaan. Suonet anteeksi lukijani, etten tunne Kantia riittävän hyvin. Varmasti oikaisen ja teen vääryyttä Kantille. Ei hän ollut varmastikaan näin mustavalkoinen kuin minä. Haluan polemisoida, kärjistää ja ahdistaa rotan nurkkaan. Ymmärrän, että Kant tarkoittanee moraalilajilla sellaista lakia, jossa on hyveen mukainen toiminta taustalla.

   Kun luodaan lakeja, asetuksia, sääntöjä tarvitaan valvojia ja vangin vartijoita. Ilman valvontaa koko peli on hyödytöntä ajan tappamista. Siksi suomalaisissa kouluissa tälläkin hetkellä nuttura tärähtää ja hoetaan yhteisiä sääntöjä, yhteisiä pelisääntöjä. Anteeksi Kant. Suomalainen peruskoulu, pahoitteluni.