Puhumisesta

Miten lapselle puhutaan? Miten aikuiselle puhutaan? Miten ihmiselle puhutaan? Poikani jalkapalloturnauksessa mietin puheterrkniikkaa. Turnauksessa oli monta valmentajaa, monta erilaista puhujaa, siksi kai tulin ajatelleeksi puhumista.

   Osa valmentajista oli pakosta valmentajan pestiin pestautuneita, kun ketään muutakaan ei saatu. Osa taas valmentajaksi oikeasti halunneita. Oikeasti valmentajaksi halunneet käyvät valmentajakoulutuksissa ja keksivät ja ottavat selvää hyvistä harjoituksista ja se näkyy kaikessa. Pakkovärvätyt vetävät lämmittelyitä ja harjoituksia kuin sulkeisia aknenaamaisille alokkaille tai sitten harjoitteet ovat ikivanhoja, 80-lukuisia sivuhyppelyitä ja sellaisia joukkuevoimisteluliikkeitä.

   Sitten puhumiseen. Pelin aikana osa valmentajista elää kiihkeästi mukana ja jakelee neuvoja. -Puhetta! -Kenelle voit syöttää? -Voiko sulle syöttää? Pitäiskö sun hei pelata itsesi vapaaksi? -Kaikki ei voi lähteä hyökkäämään! Kiihkeästi mukana elävät valmentajat voidaan jakaa tuskaisiin karjujiin, jotka antavat oman tuskansa, epätoivonsa paistaa äänestä ja puheesta ja rakentavaa palautetta antaviksi karjujakehujiksi. Karjujakehuja antaa pettymyksen kuulua äänessä, mutta pystyy nopeasti vaihtamaan karjunnan empatiaksi ja kehuksi. Sitten on hiljaiset valmentajat, jotka antavat pelin jatkua ja pelaajien pelata välittämättä niinkään pelistä. He antavat pelaajien itse päättää kentällä ratkaisuista, mikä on sekin hyvä valmennustyyli.

   Jos siirrän tämän perusopetustyöhön, millaisia puhujia sieltä löytyy? Totta kai löytyy tuskaisia karjujia. Löytyy myös karjujakehujia. Löytyy monotonisia flegmaatikkopuhujia, joiden puheen nukuttava tyyneys luo työrauhaa. On aukiselittäjiä. Aukiselittäjä puhuu puhumalla hiljaiseksi, täyttää korvat, silmät, tukahduttaa kuulijan, täyttää aistit, jolla hiljenee kuulija. On empatiapuhujia, joiden isoäitimäinen olemus ja kauniskielisyys hurmaa kuulijan. On tokkurapuheisia, kirjakieltä puhuvia virastorottia, jotka esittävät lapsille oppineisuutta ja odottavat, että yhteys syntyy. Ei synny.

  Miten lapselle pitäisi puhua? Miten ihmiselle pitäisi puhua? En tiedä. Joskus ajattelen, että hyvä opettaja puhuu kullekin lapselle eri tavalla sen mukaan, millaista puhetta lapsi tarvitsee. Luo pedagogisen suhteen jokaiseen lapseen. Mutta eihän sellaiseen oikeasti voi kukaan pystyä? Sehän muistuttaa terapiasuhdetta jossain määrin ainakin pintapuolisesti? Tai näyttelijän työtä. Jos miettii peruskoulun tarkoitusta, niin ehkä sittenkin samanlainen puhe kaikille lapsille edustaa sitä ”yhteiset säännöt”-eetosta, jota enemmistö opettajista edustaa. Sovinnainen moraali-sovinnainen puhe.