Siirry pääsisältöön

Selkäytimestä


Ystäväni kanssa tuli puhetta töiden aloituksesta. Tuntui, että olisi unohtanut aivan kaiken. Miten opettajan työtä tehtiinkään? Tulimme siihen tulokseen, että sieltä se vain alkaa tulla, selkäytimestä, aivan varmasti.      Kuvitellaanpa ensimmäinen työpäivä. Opettajanhuone. Pienen mietinnän jälkeen selkäydin tuottaa ensimmäiset repliikit noin vain. – Aaah (tai voih, tai jokin huokaus), ihana nähdä! Miten kesä meni? Kävittekö missään? Mahtavat säät kerrankin.
   Sitten selkäytimestä tulee jo kävely astiakaapin luo. Vaisto ohjaa etsimään oman hassun hauskan printtikahvikupin. Selkäytimestä muistuu kävely Moccamasterille ja kahvin kaataminen. Pienen päänraavinnan jälkeen mieleen muistuu, että käytän maitoa ja ei ole omaa maitotölkkiä mukana ja kollega on taas muistanut maidon. Jos kollega on tullut paikalle, kysyn luvan saada lainata maitoa? Jos ei ole, kaadan kuin omaani kaataisin valheellisesti ja viekkaasti. Sitten kävelenkin työpöydän ääreen. Ensimmäinen opettajanhuoneosuus sujuu kuin vettä vaan pitkän kesäloman jälkeenkin.
   Kello soi. Mitä pitikään tehdä? Hetkeksi tulee musta aukko. Päätän seurata, mitä muut tekevät. Kaikki nousevat ja poistuvat opettajanhuoneesta. Mihinkä he nyt? Mitäs nyt seuraa? Ensimmäinen todellinen black out. Mietin, miten asiaa tiedustelisin. – Palohälytys? kysyn eräältä miesopettajalta, jonka nimen olen unohtanut ja en kehtaa kysyä, kun olemme olleet jo 15 vuotta samassa työpaikassa. – Oliskin, Kari vastaa. Karin nimi lukee opettajan päiväkirjan kannessa. –Takas sorvin ääreen, Kari naurahtaa. Ai niin, nyt olikin sinne luokkaan asteleminen.
   Olin unohtanutkin, miten pitkiä käytävät olivatkaan. Minne pitikään mennä? Luokan ovet ovat auki. Huutavia lapsia. Menen yhden oven suulle. Kova meteli. Naisopettaja haukkoo henkeään ja huutaa hiljaisuutta ja omalle paikalle- repliikkiä. – Mitä, onko sulla jotakin Ismo? naisopettaja kysyy. Ei mulla mitään ole. –Kiva nähdä sua! huikkaan ja palaan käytävään. Mitä nyt? Sitten yksi äänekäs lapsi juoksee luokseni ja sanoo, että ope ope tule avaamaan luokan ovi. Päätän totella. Kaikki ehkä selviää.
    Kaivan taskujani. Avainnippu. Hirveästi avaimia. En muista, mikä on oikea. Tiputan nipun vahingossa ja eräs oppilas poimii kimpun ja vie avaimen luokan oveen ja avaa sen. Ahaa, tuo musta on luokan avain. No totta tosiaan. Nyt muistankin. Sehän on yleisavain. Ja tämä oli se minun luokkahuoneeni ja nuo minun oppilaitani.
   Astun luokkaan. Mitäs nyt? Minne minun pitäisi istua? Kaikki pulpetit ovat jo varattu ja niiden takana olevat tuolit. Luokan edessä on pöytä ja siellä erikoisen näköinen satulatuoli. Nyt muistinkin, että minun paikkani on satulatuoli, jonka tuotenimenkin muistan: Salli-satulatuoli. Mitäs minun nyt pitikään sanoa? Huudan hiljaisuutta ja omalle paikalle. Luokka katsoo minua kummissaan. He istuvat jo paikallaan, hiljaa paikallaan. Mitä sitten? Auta nyt selkäydin. – Jaaha, jaa-a, joo-o, nii-i. Esittäytyminen. –Hei, minä olen Ismo Laitela ja olen luokanopettaja jumalan armosta. Te olette minun luokka ja olette kakkosella.- Kolmosella, luokka huutaa ärsyyntyneenä.  –Ok. Sitten selkäytimestä tulee:-  Laaditaan istumajärjestys huomenna. Tänään  voitte istua noin. Sama pätee naulakkojärjestykseen, ruokailuaikoihin, välituntiaikoihin, ATK-luokka-aikoihin, seurakunnan aamunavausaikoihin, koulukuvausaikoihin, joululoma-aikoihin, pääsiäisloma-aikoihin ja vapun päivän ajankohtaan.  
     Kohta kello soi. Selkäytimestä tulee rähjäävällä nuotilla:-Ulos välitunnille. Kaikki mukaan! Ketään ei jätetä yksin! Kukaan EI saa olla yksin! Menkää, heti! Ovi paiskautuu kiinni.
  Hymyilen. Alun takkuilun jälkeen selkäytimestä alkoi tulla kaikki tarvittava. Sitten selkäydin kuljetti minut tietokoneen taakse. Avasin Wilman ja aloin kirjoitella virallista koulunaloitusviestiä. Kaikki ryöppysi minusta ulos. Kirjoitin selkokielistä tekstiä. Kaikki oli selkeää. Ohjelmointi pelasi hienosti. 188 työpäivää rautaista ohjelmaa. Sitten kesäloma.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee