Siirry pääsisältöön

Sittenkin vain syvästi väsynyt


En ole vielä loppuun palanut. Olen syvästi väsynyt. Ensin on tilapaisesti väsynyt, sitten kroonisesti eli syvästi väsynyt, sitten uupunut, lopen uupunut, kevyesti loppuun palanut ja lopulta loppuun palanut eli burn out. Mistä tiedän olevani vasta syvästi väsynyt? Suunnittelen tulevaisuutta, en unohtele aivan kaikkea ja sitten se, että vielä jaksan seistä omilla jaloillani ja puolustaa omia mielipiteitäni. En ole vielä kokemassa sulamista ja yhtymistä suureen opettajalaumasieluun ja antautumista lopulliseen kompromissiin. Kompromissitilassa pää vain nyökyttelee, silmät kyyneltyvät, ääni on käheä ja kurkkuun takertunut ja eteenpäin kävely on pumpulista ja vastahankaista. Olen siitä iloinen. Viime viikon aikana kävin erään keskustelun, jonka jälkeen vakuutuin tautitaksonomiastani.
   Keskustelu koski hmm.. mitäpä muutakaan kuin yhteisiä pelisääntöjä. Kuvailen keskustelun kulun. En opeta historiaa luokalleni. Sitä opettaa toinen luokanopettaja. Hän laittoi erään pojan vanhemmille kotiin viestiä, että poika on ollut tunnilla levoton ja huudellut. Pojan isä laittoi minulle viestin, jossa sanoi, että poika oli itkenyt yön, koska oli tullut siihen tulokseen, että hän oli häirikkö. Isä kysyi minulta, onko poika häirikkö? Vastasin, ettei ole. Sitten kysyin isältä, oletko kysynyt asiaa historian opettajalta suoraan. (Tässä vaiheessa kehun itseäni. En ottanut asiaa heti harteilleni, huh.) Isä ei ollut kysynyt suoraan kyseiseltä opettajalta.
   Koulussa historiaa luokalleni opettava luokanopettaja halusi keskustella kanssani. Tiesin, mistä hän haluaa keskustella. Keskustelimme. Poika, joka huuteli, paljastui pojaksi, joka ei ollut muistanut viitata. Oli ollut asiassa, mutta ei viitannut. Muukin luokka oli ollut rauhaton tunnilla. Keväällä ongelmaa ei kuulemma vielä ollut. Nyt oli jokin muuttunut. Sanoin, että ovat 6.-luokalla ja historian tunti on kuusituntisen maanantai-päivän kuudes eli viimeinen tunti. Yritin antaa loogisen motiivin. Ovat jo väsyksissä. Luokanopettaja ei tätä niellyt, vaan intti, että keväälläkin oli mennyt niin kivasti. Ehdotin, että entäpä jos oppilaita ei vain nappaa aihe enää ja koko oppiaine? Ei sekään kuulemma voinut pitää paikkansa, hän intti.  Sitten hän luetteli muitakin poikia, jotka olivat tunnilla levottomia. (Enpäs syyllistynyt, vesi valui selästäni ja en huomannut taantuvani lapseksi ja alkamalla hakea kompromissia. Onnea minulle!) Viimein pääsimme hänen mielestään mahdolliseen syyhyn: Luokka on alusta asti rauhaton. Kun hän kellojen soitua saapuu luokkaan, on kaaosta. Joku leikkii opettajan tuolilla. Joku seisoo pulpetin päällä. Joku soittaa pianoa. Joku odottaa käytävällä. Joku on open pöydän takana ja hiplaa open opasta. Joku on open koneella. Kestää liian kauan saada heidät asettumaan omalle paikalle. Se on pois oppituntiin käytettävästä ajasta. Hän ei anna leikkiä open tuolilla ja tulla open pöydän taakse. Se on opettajan reviiriä. Reviiriä.
   Vastasin, että minä annan oppilaiden leikkiä minun opettajan tuolilla, annan heidän katsoa minun tietokonettani, annan heidän tulla pöytäni taakse. Sanoin, että minulle se ei ole reviiri-asia. Minun reviirini on ajatukseni, kehoni ja niiden autonomia ja koskemattomuus. Se reviiri seuraa minua kaikkialle välittämättä lavasteista, missä olen. Sanoin, että emme tarvitse tässä yhteisiä pelisääntöjä. Sinulla on oikeus vaatia niitä ja sinun pitääkin vaatia niitä, jos menetät reviirin muussa tapauksessa. Sitten mietimme, miten se onnistuu? No, eipä sitä tarvinnut kauan miettiä: Jos hän haluaa rauhallisemman, nopeamman tunnin aloituksen, hänen pitää mennä luokkaan välitunnin aikana ennen kuin kellot soivat ja luokka saapuu paikalle. Sillähän siitä päästään.
   En ole vielä burn out, vikasietotilassa, kroonisessa kompromissikierteessä, valmiina menettämään autonomiani. Olen asiasta vilpittömän onnellinen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee