Siirry pääsisältöön

Hyvä joulumieliapatia


Joulu täyttää taas joka paikan. Olen kusessa. Joulu ei edelleenkään ole minulle juhlien juhla. Joulu tekee minusta hengettömän materialistin. Menetän uskoni omaan narratiiviin ihmisenä. Jouluna en tiedä, kuka olen tai mitä minun pitäisi olla. Menetän uskoni perheeseeni. Jouluna mietin, miksi perhe on yhdessä? Joulu haluaa vastauksia. Joulu kärttää motiiveja parisuhteelle, perhe-elämälle, läheisyydelle ja erillisyydelle. Joulu tuputtaa muiden perheiden tarinoita. Kun niitä peilaa omaansa, ei omaa enää löydä. Tulen taas surulliseksi ja koen maailman mustana aukkona, joka nielaisee minut helvettiin. Muu kristikunta kokee valkoisen valon ja evankeliumin. Silmät muuttuvat kuiviksi. Johtunee hyasinteista.
  Jouluna ihmiset haluavat nähdä ja tavata toisiaan. Puhelimet soivat, voidaanko tulla kylään? Sovitaan kellon ajoista, päivistä. Puren kynsiä. Vatsani on turvonnut. Olen mustassa aukossani ja huonoa seuraa. Vetäydyn hiljaiseksi. Haluan piiloon. Maaninen tarve nähdä, tavata ja vierailla. Ängetään kyliin, syödään konvehteja, rasvaisia torttuja, marmeladia. Juodaan kahvia, glögiä, viinaa, olutta. Vierailut venyvät. Kumpi ajaa? Yöllä ei saa unta, vatsa liian täynnä. Aamulla puhelin soi. Taas lähdetään kylään tai vieraita tulossa.
  Tapaninpäivä on vuoden paskin päivä. Silloin ihmiset, jotka juuri eilen näkivät haluavat kokoontua ja nähdä toisensa. He haluavat kertoa, mitä sulkeutuneiden joulun pyhien aikana on tapahtunut. Mitä on tapahtunut? Pukki on käynyt. On syöty ja juotu. On istuttu. On seisty. Saunottu. Mitkä ilmat? Ja minun pieni rotan sieluni on täynnä tyhjyyttä ja hermoni aivan riekaleina. En löydä motiivia pakkonäkemisiin, pakkotapaamisiin, joukkoriemuitsemisiin. Olen omaehtoinen. Myönnän sen. Kun toisilla on hauskaa, minulla harvemmin. Vappuna muu maailma juo, minä en. Sama pätee juhannukseen, jouluun. Olen omalakinen. Siitä kai loppu viimein on kyse.
   Olen vaikea pala itselleni. Olen vaikea pala vaimolleni. Olen vaikea pala maailmalle. Minua on vaikea motivoida. En motivoidu jouluun. Kuvittelen, että jouluna perheiden narratiivit punnitaan. Onko perheen motiivi olla perhe riittävä? Yritän löytää perhe-elämän idean kultaiset laatat mormonin tavoin keskisuomalaisen Prisman tavarahelvetistä. Löydän, mutta en usko niihin. Lapsuuden perheen motiivi oli minulta hukassa ja on edelleen. En ymmärrä, miksi vanhempani olivat yhdessä? En uskonut lapsuuden kotini tarinaan. Tarina oli liian paska. Siinä ei ollut kuin alku. Ensimmäinen luku jatkuu siinä edelleen. Tarinat pitää osata sulkea, päättää.
  Suhtaudun jouluun aivan liian kriittisesti. Ei perhe-elämän ideaa voi edes löytää. Perhe syö, nukkuu, saunoo, herää, pukee vaatteita ja riisuu niitä. Silti joulu saa näyttämään toisten perheiden ideat hienommilta. Olen joulun rotta. Suhtaudun jouluun  kuin avotunkioon tai kadulle rikottuun roskapussiin. Hyvää joulumieltä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee