Hyvä joulumieliapatia

Joulu täyttää taas joka paikan. Olen kusessa. Joulu ei edelleenkään ole minulle juhlien juhla. Joulu tekee minusta hengettömän materialistin. Menetän uskoni omaan narratiiviin ihmisenä. Jouluna en tiedä, kuka olen tai mitä minun pitäisi olla. Menetän uskoni perheeseeni. Jouluna mietin, miksi perhe on yhdessä? Joulu haluaa vastauksia. Joulu kärttää motiiveja parisuhteelle, perhe-elämälle, läheisyydelle ja erillisyydelle. Joulu tuputtaa muiden perheiden tarinoita. Kun niitä peilaa omaansa, ei omaa enää löydä. Tulen taas surulliseksi ja koen maailman mustana aukkona, joka nielaisee minut helvettiin. Muu kristikunta kokee valkoisen valon ja evankeliumin. Silmät muuttuvat kuiviksi. Johtunee hyasinteista.

  Jouluna ihmiset haluavat nähdä ja tavata toisiaan. Puhelimet soivat, voidaanko tulla kylään? Sovitaan kellon ajoista, päivistä. Puren kynsiä. Vatsani on turvonnut. Olen mustassa aukossani ja huonoa seuraa. Vetäydyn hiljaiseksi. Haluan piiloon. Maaninen tarve nähdä, tavata ja vierailla. Ängetään kyliin, syödään konvehteja, rasvaisia torttuja, marmeladia. Juodaan kahvia, glögiä, viinaa, olutta. Vierailut venyvät. Kumpi ajaa? Yöllä ei saa unta, vatsa liian täynnä. Aamulla puhelin soi. Taas lähdetään kylään tai vieraita tulossa.

  Tapaninpäivä on vuoden paskin päivä. Silloin ihmiset, jotka juuri eilen näkivät haluavat kokoontua ja nähdä toisensa. He haluavat kertoa, mitä sulkeutuneiden joulun pyhien aikana on tapahtunut. Mitä on tapahtunut? Pukki on käynyt. On syöty ja juotu. On istuttu. On seisty. Saunottu. Mitkä ilmat? Ja minun pieni rotan sieluni on täynnä tyhjyyttä ja hermoni aivan riekaleina. En löydä motiivia pakkonäkemisiin, pakkotapaamisiin, joukkoriemuitsemisiin. Olen omaehtoinen. Myönnän sen. Kun toisilla on hauskaa, minulla harvemmin. Vappuna muu maailma juo, minä en. Sama pätee juhannukseen, jouluun. Olen omalakinen. Siitä kai loppu viimein on kyse.

   Olen vaikea pala itselleni. Olen vaikea pala vaimolleni. Olen vaikea pala maailmalle. Minua on vaikea motivoida. En motivoidu jouluun. Kuvittelen, että jouluna perheiden narratiivit punnitaan. Onko perheen motiivi olla perhe riittävä? Yritän löytää perhe-elämän idean kultaiset laatat mormonin tavoin keskisuomalaisen Prisman tavarahelvetistä. Löydän, mutta en usko niihin. Lapsuuden perheen motiivi oli minulta hukassa ja on edelleen. En ymmärrä, miksi vanhempani olivat yhdessä? En uskonut lapsuuden kotini tarinaan. Tarina oli liian paska. Siinä ei ollut kuin alku. Ensimmäinen luku jatkuu siinä edelleen. Tarinat pitää osata sulkea, päättää.

  Suhtaudun jouluun aivan liian kriittisesti. Ei perhe-elämän ideaa voi edes löytää. Perhe syö, nukkuu, saunoo, herää, pukee vaatteita ja riisuu niitä. Silti joulu saa näyttämään toisten perheiden ideat hienommilta. Olen joulun rotta. Suhtaudun jouluun  kuin avotunkioon tai kadulle rikottuun roskapussiin. Hyvää joulumieltä!